Älä odota vaan pyyhi kyyneleet, ei kukaan unelmia luoksesi tuo, mene unelmasi luo

                                              Then my heart did time in Siberia
                                              Was waiting for the life to come true
                                              'Cause it's so so dark and mysterious
                                              When the one you want doesn't want you, too



Mietin taas pitkään mitä kirjoittaisin.

Tällä viikolla olen hyvästellyt. Yhden tärkeimmistä työkavereistani, tästä vuodesta olis tullu varmaankin yhtä helvettiä ilman häntä. Lapsen, joka jää mulle mieleen varmasti yhtenä haastavimmista ja väsyttävimmistä, mutta positiivisimmista, hauskoimmista ja tärkeimmistä lapsistani.

Päästänyt irti, yrittänyt hyväksyä.

Oon ollut jälleen niin kiitollinen rakkaista ystävistä. Oon aina uskonut, että laatu korvaa määrän ystävissä ja olette ihanat todella osoittaneet sen pitävän paikkansa. Ilman teidän tukea kaikki olis niin paljon vaikeampaa. KIITOS. <3

Oon miettinyt kesää. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen en oo enää osa "meistä", olen minä. Voin tehdä mitä vaan. Vielä seison yksin, ihmeissäni. Pian ymmärrän.

"Nuori, villi ja vapaa, aika lentää. Reitti selvä, rullaan pitkin kiitorataa, aika lentää. Menneistä ajoista muistuttaa leimat passis, tuu tekee mun kaa lentokonetanssii. Eikä pidättele mua täällä yhtään mikään."

En vaihtais päivääkään

Kesä! <3

Jos eilisen järkyttävän hikistä iltapäivää ja ukkosta ei oteta lukuun, miten tällaisiin keleihin vois ikinä kyllästyä? <3 Mulle kaiken lisäks vielä maksetaan palkkaa siitä, että mä istun auringossa ja katson kun lapset kerää kukkia, joita on vihreellä nurmikolla niin paljon ja niin kauas kuin vaan näkee.

Viime viikot on ollu melkoista aikaa. Täynnä tunnetta, hetkessä elämistä, ihania ystäviä. Vaikeita, kipeitä, ihania, hulluja, hauskoja, ihan parhaita päiviä, kaikki. Loppuelämän ensimmäisiä päiviä kun mennään eikä meinata, katumaan jäis vaan asioita mitä ei oo tehnyt. Mitään en vaihtais pois, nyt vasta tuntuu, että on todella elossa.

Kymmenen kuukautta sitten olin just eronnut pitkästä suhteesta, muuttamassa omaan kotiin. Sitä en vielä tiennyt, että ihan pian tapaisin ihmisen, joka muuttaisi mun elämän ja aloittaisin työn, jolla olis mulle mun kaikista työpaikoista kaikista eniten merkitystä. Nyt, kymmenen kuukautta myöhemmin, oon seurannut uskomattomien pienten ihmisten kasvua, oppinut kanssaihmisistäni enemmän kuin ehkä koskaan, tavannut upeita, empaattisia työkavereita, rakastanut kovemmin kuin ikinä, elänyt enemmän, tuntenut niin paljon niin täysillä, nähnyt uusia kauniita paikkoja joita en tiennyt olevan olemassakaan. Tehnyt juuri niinkuin itse halusin. Hetken ollut väsyneempi kuin ikinä. Usein ollut onnellisempi kuin koskaan. Ollut niin kiitollinen siitä, että elämä on johdattanut mut juuri tähän. Ymmärtänyt miten täynnä mahdollisuuksia elämä on, huomannut etten enää mieti "mitä mä nyt sitten teen?" vaan "mähän voin tehdä ihan mitä vaan".

Nyt on taas kesä. Tuntuu, ettei oo enää pimeä ja kylmä ollenkaan, koskaan.

Jokainen yö vie aamuun

Voi olispa aikaa
jo kulunut tarpeeksi
kuukaudet menneet
ja sydän ois ehjä
tai ettei ois
hän lähtenyt sittenkään pois

Peiton alla on kuuma
sä haluat piiloutua
kaikki on auki
ja puhelin kiinni
mut sä et jää,
siihen et kuitenkaan jää

Jokainen yö vie aamuun
jokainen yksinäinen
valon jos sytyttää maailma herää

Tuolla on joku toinen
se vielä ei tunne sua
sinä et usko
mut ei sinusta riipu
et mitään voi,
mitään et kuitenkaan voi

Se tulee sua vastaan
kävelee samaan huoneeseen
kaikki on uutta
ja samalla vanhaa
Et mitään voi,
mitään et sillekkään voi

Jokainen yö vie aamuun
jokainen yksinäinen
valon jos sytyttää maailma herää

Hei jokainen yö vie aamua päin
sä luulet et sua varten ei rakkautta oo enempää
mut se vielä tulee, etkä voi mitään

Voi olispa aikaa
jo kulunu tarpeeksi
kuukaudet menneet
ja sydän ois ehjä
tai ettei ois
hän lähtenyt sittenkään pois

                                    
                                               Sä olet mun viilto, mun varjoni huuto
                                               Itkien uneen mä jään
                                               Mä olen sun vanki, sun valtasi alla
                                               Sä olet se tie, joka harhaan mut vie, jos mä seuraan sua

                                                En pääse irti, mä valun hukkaan
                                                Sä et sitä edes huomaa
                                                Mä roikun kiinni kuin kuolemassa
                                                Sun viimeisessä suudelmassa

                                                Oon ikävän lapsi, olin valoa vailla
                                                Rakkautes turvaa mä hain
                                                Sun ovella ootan, sade ihoa hakkaa
                                                Tää kaupunki kuolee mun sieluuni huone sua kaipaa taas

                                                En pääse irti, mä valun hukkaan
                                                Sä et sitä edes huomaa
                                                Mä roikun kiinni kuin kuolemassa
                                                Sun viimeisessä suudelmassa
                                                Mä revin paidan, rikon kaiken
                                                Tahdon olla hetken vapaa
                                                Jätän haavat, jotka annoit
                                                Juoksen viimein pimeästä pois



 





                                    



                                             Tuttavaksi jäi paniikin tunne,
                                             että en oo kukaan, en ees olemassakaan
                                             Lakkaamatta etsin pelastajaa
                                             On mulla ollut aina joku, jota rakastaa

                                             Pelko päivät söi, mä ootin
                                             hetkeä, kun jäisin yksin
                                             Hahmotonta, kasvotonta
                                             mustaa vuotta liian monta

                                             En kiinni meihin jäänytkään
                                             ja sittenkin voin hengittää, ilman sua
                                             mä jään, pysähdyn ja mua ei kanna toiset enää

                                             Seurana on vain vieroitusoireet
                                             Kaikkialla, ympärillä vieläkin sut nään
                                             Sade saattaa sua, kun tulet vastaan
                                             Viiman voin vieraaksi ottaa sua enää en

                                              Pakkomielteisesti meitin,
                                              missä meet ja ootko yksin
                                              Hahmotonta, tarpeetonta
                                              vuotta hukkaan liian monta
  
                                             En kiinni meihin jäänytkään
                                             ja sittenkin voin hengittää, ilman sua
                                             mä jään, pysähdyn ja mua ei kanna toiset enää

Jokainen sulkeutunut ovi on uusi mahdollisuus

Sitten viime postauksen parisuhteeni päättyi. Toista osapuolta kunnioittaen asiasta sen kummemmin avautumatta jokainen varmasti ymmärtää, että raskasta on ollut.

On tuntunut, että elämä pysähtyy, mutta uusi päivä on aina tullut silti. Välillä kaikki on sekaisin ja välillä on tyyntä. Vielä ei ihan tunnu siltä, mutta ilmeisesti kaikki järjestyy, näin mulle on sanottu.






Kiitos ystäville tuesta, kuuntelemista, seuranpitämisestä ja jaksamisesta.




Vappu meni. Juhlahumu meni vähän ohi, vaikka kaikki perinteiset asiat tuli mun osalta myös kyllä koettua: ystävien seura, taidemuseonmäen lakitus, skumppa, jokilaivailu.

Kuten todettu, ystävien seura on ollut todella tärkeää viime aikoina. Eilen ja tänään oon päässyt kunnolla luomaan suhdetta kummipoikaan, niin suloinen, pieni ja avuton, ihana pikkuprinssi. <3

Nyt on hankala miettiä, mitä kirjoittaa, kun ero ja siihen johtaneet asiat ovat yksityisiä ja koskevat myös toista ihmistä. Liiallista sääliä en myöskään halua kerätä, mutta vaikea tällaista elämäntapahtumaa on sivuuttaakaan blogissa, mikä kuitenkin mun elämästä kertoo.

Uskon vahvasti siihen, että kaikella on jollain tavalla tarkoituksensa. Kun nyt mietin menneitä vuosia, kokemuksia ja ihmissuhteita, on niillä kaikilla ollut jokin merkitys siinä, että olen juuri nyt juuri tässä enkä mä oikeestaan juuri nyt haluaisi olla missään muuallakaan. Kaikesta voi oppia ja kaikki kasvattaa. Ei ehkä just nyt tunnu siltä, mutta varmaan vielä joskus.

Takanani on elämäni parhaat yhdeksän kuukautta, elämässä on kuitenkin se hyvä, että sitä en voi tietää miten hyviä seuraavat kuukaudet voivat olla.