lauantai 3. toukokuuta 2014

Jokainen sulkeutunut ovi on uusi mahdollisuus



Sitten viime postauksen parisuhteeni päättyi. Toista osapuolta kunnioittaen asiasta sen kummemmin avautumatta jokainen varmasti ymmärtää, että raskasta on ollut.

On tuntunut, että elämä pysähtyy, mutta uusi päivä on aina tullut silti. Välillä kaikki on sekaisin ja välillä on tyyntä. Vielä ei ihan tunnu siltä, mutta ilmeisesti kaikki järjestyy, näin mulle on sanottu.






Kiitos ystäville tuesta, kuuntelemista, seuranpitämisestä ja jaksamisesta.




Vappu meni. Juhlahumu meni vähän ohi, vaikka kaikki perinteiset asiat tuli mun osalta myös kyllä koettua: ystävien seura, taidemuseonmäen lakitus, skumppa, jokilaivailu.

Kuten todettu, ystävien seura on ollut todella tärkeää viime aikoina. Eilen ja tänään oon päässyt kunnolla luomaan suhdetta kummipoikaan, niin suloinen, pieni ja avuton, ihana pikkuprinssi. <3

Nyt on hankala miettiä, mitä kirjoittaa, kun ero ja siihen johtaneet asiat ovat yksityisiä ja koskevat myös toista ihmistä. Liiallista sääliä en myöskään halua kerätä, mutta vaikea tällaista elämäntapahtumaa on sivuuttaakaan blogissa, mikä kuitenkin mun elämästä kertoo.

Uskon vahvasti siihen, että kaikella on jollain tavalla tarkoituksensa. Kun nyt mietin menneitä vuosia, kokemuksia ja ihmissuhteita, on niillä kaikilla ollut jokin merkitys siinä, että olen juuri nyt juuri tässä enkä mä oikeestaan juuri nyt haluaisi olla missään muuallakaan. Kaikesta voi oppia ja kaikki kasvattaa. Ei ehkä just nyt tunnu siltä, mutta varmaan vielä joskus.

Takanani on elämäni parhaat yhdeksän kuukautta, elämässä on kuitenkin se hyvä, että sitä en voi tietää miten hyviä seuraavat kuukaudet voivat olla.


2 kommenttia:

  1. Parisuhteiden päättymiset on aina ikäviä, mutta kyllä se siitä. Päivä kerrallaan vaan, ja ei voi koskaan tietää mitä tulee nurkan takana vastaan :)
    Jaksamisia ja haleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sillähän tässä kai jaksaakin että aina tulee kuitenki uusi päivä, joka sisältää jotain mistä ei voi tietää.

      Kiitos!

      Poista