keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Höpöttelyä

Lueskelin tossa varmaan viikko takaperin blogitekstejä vuoden ajalta ja vaikkei niitä ollut montaa, niin aika paljon tärkeitä hetkiä ja tunteita niissä oli. On koko ajan tuntunut, että on tosi vaikea kirjoittaa julkiseen blogiin mitään, mikä tuntuu niin yksityiseltä, mutta aika hyvin sitte kuitenki itse muistaa mistä oli kyse ja vähemmänkin yksityiskohtainen teksti tuo asioita mieleen. Tuntui tosi kivalta, että olin tallentanut niitä hetkiä.

Mulla olis paljonkin ideoita, mistä kirjottaa. Eniten kaipaan kuitenkin sitä, että sais välillä purkaa asioita, niin hyviä kuin huonoja ja kaikille avoimeen blogiin niitä tekstejä joutuu aina miettimään eniten. Jonkinlainen tarve jakaa elämääni muille mulla kuitenkin on, ja voihan joku saada apua, tietoa, vertaistukea tai kenties jopa hetken viihdykkeen mun blogista, niinkuin minä muiden. :)

                                                              

Siispä, jospa tähän väliin viime aikojen kuulumiset. Joista kenties tärkeimpänä että mulla on vihdoin polkupyörä! Oon miettinyt sen ostamista jo pari kuukautta, kun mulla on nyt tosi kiva työmatka, vain kuusi kilsaa suuntaansa pääasiassa suoraan maantietä niin sen hurauttais hetkessä menemään. Miehen veljenvaimolla oli sitte vajaa pari vuotta vanha pyörä käyttämättömänä ja kotiutin sen itselleni viime sunnuntaina. Parit matkat sillä on jo kokeiltu ja hyvin kulkee, kyllä on kiva kun voi kulkea ilman mitään muita aikatauluja kuin omat. Sade vähän kirjaimellisesti vesittää pyöräilyharrastuksen uudelleenaloittamista, mutta vielä ne hyvät kelit tulee,varmasti, ja sitte mennään!

                                                
     
                                                 
                                                   

Viime viikonloppuna puhkesi koivuallergiani täyteen kukoistukseen. Tukkoisuuden sain aika hyvin parissa päivässä allergialääkkeillä kuriin, mutta allergia vei sitte äänen aiheuttaen puolentoista päivän sairasloman. Mun töitä kun ei pahemmin ilman ääntä tehdä. Tämänpäiväinen työpäivä aiheutti vielä vähän lisärasitusta äänelle, mutta josko se tästä vielä tämän viikon aikana menis ohi.

Oon viimeisten viikkojen aikana alkanut taas harrastaa liikuntaa aktiviisesti. Tästä mulla oli mielessä ihan oma merkintäsäkin, ehkäpä vielä sen tässä lähiaikoina toteutan. Ikävästi tuli vaan tämä allerginen flunssa nyt väliin, mutta toivottavasti menee pian ohi, että pääsee jatkamaan.

                                                   



Työt varmistui mulla viime viikolla kesäkuun 2016 loppuun ja se on varsin mukavaa. :) Kesäloman eka osakin häämöttää jo kuukauden päässä ja kyllähän se tarpeeseen tulee. Töissä on kyllä mennyt ihan mukavasti muuten, mutta alkaa se taas tuntua että syksystä asti on pikkuipanoita kasvatettu ilman kunnollista breikkiä.


                                                                                                     

Kotona ollaan alettu kunnostaa terassikalusteita ja meikätyttö on opetellu käyttämään hiomakonetta. Melkosta! Kukkamaakin on suunnitteilla kunhan noi kelit tuosta paranis niin tykkäis mennä pihahommiinkin. On se tällaselle kerrostalon kasvatille vielä aika jännää nämä kaikki omakotitalon hommat, vaikka aivan ihanaahan tämä kaikki on, oma koti, iso piha ja puuhaa niin paljon kuin tykkää.


                                           



Grillikausi on jo avattu ja muutama viikonloppu onkin syöty grilliruokaa, ihan mahdottomasti mahdollisuuksia. Ollaan miehen kanssa aika kovia laittamaan itse ruokaa ja kokeilemaan uusia juttuja, mahtaiskohan jotakuta resepti- tai ruokamerkinnät kiinnostaa..?


Viimeinen vuosi on ollut melkoinen. Mulla on nyt kaikki hyvin mutta kasvuahan nämä kaikki päivät ovat. Haasteellista on ymmärtää mikä on itselle parasta. Että kaikki ihmiset eivät välttämättä ole hyväksi eikä menneitä saa surra liikaa. Pitää osata olla onnellinen rakkaudesta, ystävistä, hyvästä työstä, ihanasta kodista ja kaikista mahdollisuuksista. Pitää olla rohkea, uskaltaa päästää irti ja kuunnella itseään. Tärkeimpänä oon viime vuodet yrittäny muistaa sen että niin minulla kuin kenellä tahansa minulle läheisellä mikä tahansa hetki voi olla viimeinen. En halua jäädä katumaan mitään, haluan että olen sanonut ja näyttänyt "rakastan sinua", nauranut, nauttinut, surrut mutta jatkanut eteenpäin, elänyt.


         

                                         


                                              
        

                                          







Nuppusen kuulumisista sen verran, että neiti on löytänyt iloa arkisista asioista ja ottanut tavakseen kerjätä aamupalapöydästä makkaranpaloja, jotka itse pitää saalistaa. :)





Loppuun vielä pari kuvaa meidän eräästä kävelyretkestä merenrantaan, unelmapaikka vain vajaan kilsan päässä kotoa. :)




                                      
                                        
 
                                        
                                         
                                         

                                             



 Pus pus ja ihanaa helatorstaita sekä tulevaa viikonloppua kaikille, toivon mukaan palataan taas pian!