Oon miettinyt tätä merkintää jo jonkun aikaa, koska tää on kenties elämäni osa-alueista haastavin.
En oo liikunnallisesta perheestä. Toki meillä pyöräiltiin, käveltiin, pulkkailtiin, hiihdettiinkin ja äiti halusi, että meillä lapsilla on liikunnallisia harrastuksia. Mä en vaan ikinä löytänyt sitä omaa juttuani. Oon taitoluistellut monta vuotta, pelannut pesistä ohjatusti, käynyt tanssitunneilla. Pakko vaan ei oo se kovin motivoiva lähtökohta liikunnalle.
Koululiikunnasta kärsin suuresti. Tein kaikkea mielelläni ja osallistuin kaikkeen, mutta liikunnan ilolla ei ollut mitään merkitystä, vain tuloksilla. Muistan seiska -ja kasiluokan välissä parantaneeni kävelytestin tulosta parillakymmenellä pykälällä, mutta eihän silläkään merkitystä ollut. Samoihin aikoihin kärsin koulukiusaamisesta ja lievästä ylipainosta, joten olisin kyllä tarvinnut rohkaisua ja esimerkkiä terveellisiin elämäntapoihin.
Ruokaa ja ruuanlaittoa oon rakastanut aina. Tässäkin asiassa kotoa sain kahta erilaista esimerkkiä, epäterveellistä ylensyömistä sekä syömistä vain siksi, että pysyy hengissä. Oikeanlainen suhde ravintoonkin oli siis hankala löytää, eikä mulla ollut koskaan esimerkkiä syömisen ja liikunnan oikeanlaisesta suhteesta.
Olen aina tykännyt kävellä, pyöräillä ja rullaluistella. Tulokset eivät oo olleet huippu-urheilijan luokkaa koskaan ja se on lannistanut. Liikunnan saralla huonoimmat vuoteni oon viettänyt silloin, kun mulla oli oma auto. Ylipainoon taipuvaisella ihmisellä, jolla liikuntaan motivoituminen oli hankalaa, huonoin mahdollinen vaihtoehto oli, että autolla pääsi joka paikkaan. Käännekohta parempaan sitten taas tapahtui, kun muutin Ouluun, luovuin autosta ja joukkoliikenne oli melko toimimaton ja kallis. Pyörällä pääsi näppärästi ja uudessa kaupungissa oli kiva kävellä ja tutkia ympäristöä.
Kuutisen vuotta sitten eräällä kävelylenkillä tuntui, että nyt ei enää riitä kävely, joten aloin juosta. Juoksin parisataa metriä, kävelin taas ja sitten taas juoksin, niin kauan kuin jaksoin. Olin silloin 24-vuotias ja silloin aloin löytää liikunnan ilon. Oulussa oli silloin rankka talvi, kun muutaman kuukauden pyöräilin 30 asteen pakkasessa kymmenen kilometriä joka päivä, jaksoinkin keväällä juosta jo 3 kilometriä pysähtymättä. Asuintaloni ympäri meni kahden kilsan lenkki, tavoitteeni oli juosta se kokonaan pysähtymättä. Kun huomasin meneväni kolmatta kertaa samaa lenkkiä, päätin lähteä vähän kauemmas ja sitten jaksoinkin jo kuuden kilometrin lenkin ympäri kaupunkia.
Tajusin vihdoin, miten hyvää liikunta mulle tekee, silloin kun se lähtee itsestä ja omista lähtökohdista. Pikkuhiljaa jaksoin juosta pidempään ja viisi vuotta sitten juoksin 9 kilometrin lenkkejä viisi kertaa viikossa. Samalla pyöräilin ja kävelin koulu- ja työmatkoja. Kesäisin löysin ilon taas myös rullaluistelusta.
Oman lajin löytäminen on ollut hankalaa. Kaikenlaista on toki kokeiltu. Ryhmäliikunta ei oikeen nappaa, koska liikunta on mulle nollaamista ja omien ajatusten kanssa olemista, musan pauhatessa täysillä korvanapeissa. Kuntosali on mulle aivan liian tylsää, olen huomannut että mulle parhaiten sopii aggressiivinen eteenpäin menevä liikunta. Löysin lajini ja liikunnan ilon lajista, jota en koskaan kuvitellut pystyväni tekemään. Juokseminen on rankkaa ja edelleen jokainen juostu kilometri on mulle itseni ylittämistä. Siinä on ollut työstämistä, että keskinopeudella ei ole väliä. En ole huippu-urheilija enkä pikajuoksija. Mulle ei ole väliä miten nopeasti juoksen ja millä sykkeellä. Tärkeintä on hyvä mieli ja voittajafiilis, kun taas jaksoin sen viis kilsaa, vaikka monesti halusin luovuttaa. Ja ne päivät kun juoksu kulkee niin hyvin, että kotiintultua olis vielä jaksanut juosta vähän lisää.
Itsensä ylittäminen on vaikeaa, mutta se on myös tärkeintä. Sillä ei oo väliä meneekö nopeasti, kunhan menee. Hyvä jos tuntuu välillä vaikealta, se kehittää, ja saa sen tuntumaan entistä paremmalta, kun joskus ei tunnu niin vaikealta. Mulle yksi elämän voimaannuttavimmista asioista on ollut se, että mä pystyn vaikka todella pitkään ajattelin, että varmasti en pysty. Vaikka haluaisin luovuttaa, niin jatkan silti, ja pääsen loppuun asti. On ollut myös tosi tärkeää oppia se, että liikunta on mua varten. Mun vartaloa, mun hyvää oloa, mun terveyttä, mun tulevaisuutta.
Yritän myös muistaa hyötyliikunnan merkityksen. Sitä olen oppinut vähättelemään, vaikka puolen tunnin kauppareissut kävellen, vartti työmatkaa pyörällä suuntaansa ja leppoisammatkin kävelylenkit ovat yleiskunnolle tosi tärkeitä ja niistä yritän pitää kiinni silloinkin, kun motivaatio muuhun liikuntaan vaatii enemmän töitä.
Koska liikkuminen ei tule mulle luonnostaan, eikä ole ollut elämäntapa kuin muutaman vuoden, vaatii motivaatio välillä herättelyä. Elämänmuutokset ja stressi vähentävät usein mun liikunnan määrän minimiin, vaikka liikunta auttais parhaiten jaksamaan, selvittäisi ajatuksia ja vähentäisi stressiä.
Tämän hetken fitnessjutuista mulla ei oo varsinaisesti mielipidettä. Parhaimmillaan fitness-kategoriaan itsensä luokittelevat ihmiset näyttävät ihanan terveiltä, käyvät salilla myös koska pitävät siitä ja syövät tosi terveellisesti. Eikä siinäkään mun mielestä oo mitään pahaa, jos haluaa tehdä sitä vain ulkonäön takia, jokainen tyylillään. Pidän myös sitä hyvänä, että ylipainoiset ihmiset tekevät mallintöitä, bloggaavat ja rakastavat itseään. Tasa-arvo ja kaikkien hyväksyminen on tärkeää. Kannatan kuitenkin terveellisiä elämäntapoja ja liikuntaa, vaikka ylipaino ei aina olekaan terveysriski.
Liikunta-asioiden pohtiminen liittyy mulla läheisesti kehonkuvaan ja itsetuntoon, asiat, joista oonkin täällä blogissa viime kesänä kirjoitellut. Liikunnan aloittaminen on hankalaa, kun on oppinut ajattelemaan, että vain tuloksilla on merkitystä, ja kun miettii vain etten varmasti pysty. Tai kun pelkää, että näyttää typerältä ja kaikki katsoo mitä se läski tuolla nyt juoksee. Tällaisista ajatuksista on vaikea päästää irti.
Hyvästä ruuasta ja herkuista en aio luopua. Uskon kaikkeen kohtuudella ja tasapainoiseen, monipuoliseen ruokavalioon. Pulla pari kertaa viikossa tai suklaapala kerran päivässä ei tee kenestäkään sairaalloisen ylipainoista tai romuta terveyttä tai ruokavaliota. Mulle parhaiten toimii tehokas liikunta ja hyötyliikunta sopivassa suhteessa viitisen kertaa viikossa 30-60 minuuttia päivässä, sekä hyvä monipuolinen ruoka ja tasaiset ruokailuvälit. Veden juominen on mun terveydelle myös huipputärkeää, ja juonkin sitä noin 2,5 litraa päivässä.
Etsin tällä hetkellä taas liikuntamotivaatiota uudelleen. Juokseminen on ottanut taas tuulta alleen, intoa liikuntaan on lisännyt myös alkukesästä Pleikkarille hankittu tanssimatto sekä hulavanne. Liikunta voi olla tosi tehokasta vaikka onkin hauskaa! Toukokuussa ostettu pyörä on lisännyt liikuntamotivaatiota myös, työmatkat pyörällä on tehneet kunnolla ja mielelle hyvää.
Halusin kirjoittaa tämän merkinnän, koska oon itse joutunut tekemään kovasti töitä, että oon löytänyt liikunnan ilon sekä ymmärtänyt terveellisten elämäntapojen merkityksen. Erityisesti haluan painottaa sitä, että liikunta voi ja sen pitääkin olla hauskaa, ja hyvää ruokaa voi huoletta syödä, herkuistakaan ei tarvitse luopua jos määrät pitää pieninä. Ehkä tämän merkinnän näkee joku, joka kamppailee samojen asioiden kanssa kuin minä. Olkoon tämä myös muistutuksena mulle, silloin kun liikunta tuntuu taas hankalalalta, sekä silloin jos joskus kasvatan omia lapsia, että muistan ja osaan opettaa heille terveelliset ruokailutavat sekä auttaa heitä pienestä asti löytämään ja ylläpitämään liikunnan ilon.
Niin muuten, voisin mainita Heiaheia.fi -palvelusta, johon voi merkitä treeninsä, seurata kavereita ja tsempata heitä ja seurailla omaa kehittymistä. Motivoi mua ainakin melko huikeasti liikkumaan. :)
Loppuun vielä pari hyvää lenkkibiisiä. :) Musiikki motivoi mua kaikista parhaiten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti