torstai 4. helmikuuta 2016

Viime viikoista

Vuosi vaihtui ja nyt mennään jo helmikuuta. Niin se aika vaan kiitää. Välillä on pitänyt käydä päivittelemässä tätäkin, mut jotenkin se sit vaan aina jää. Arki on kiireistä ja viikonloput vilahtaa ohi.

Joulu oli ja meni, tosi ihana joulu oli meillä kyllä. Sopivassa suhteessa kahdestaan kotoilua ja perheiden kanssa ajan viettämistä. Pukki toi tosi kivoja lahjojakin! Olin ollut vissiin tosi kiltti.




Mieluisin lahja oli varmasti Lumoavan Hali-sarjan rannekoru, mulla jo entuudestaan löytyi sarjan kaulakoru.



Paketeista löytyi pari lautapeliä, mm. Enigma, josta tuli yks mun suosikkipeleistä, suosittelen! Pidettiinkin viime viikonloppuna ystäville lautapeli-ilta, ja oli kyllä mukavaa! Ehdottomasti viime vuoden lopun ja tämän vuoden alun mukavimpia harrastuksia toi pelailu.



Joululomalla väritysinto löytyi uudelleen ja aikamoisia tekeleitä tulikin väriteltyä. On se kyllä hauskaa, rentouttavaa ja koukuttavaa puuhaa.






Viime sunnuntaina meidän pientä perhettä kohtasi suuri suru kun rakas koiramme Palle lähti viimeiselle matkalleen. Hän oli jo vanha, viime kuukaudet olivat jo selkeästi lopun alkua mutta lähtö tuli silti yllättäen, ja rajusti. On ollut todella surullinen viikko ja kotona on ollut niin tyhjää ku yksi on poissa. Mulla oli kunnia tuntea Palle vähän yli puolitoista vuotta, ja hänestä tuli mullekin kovin rakas ja tärkeä. Kaipuu on läsnä jokaisessa päivässä, varmasti vielä pitkään. Hangessa ei olekaan enää tassun jälkiä eikä kukaan tuhise eteisen matolla, vaikka automaattisesti sinne vieläkin joka kerta ohi kulkiessani vilkaisen. Enää ei iso lämmin pörröinen pää tule syliin hakemaan rapsutuksia eikä halittava nallukkamme odotakaan enää ovella kun tullaan kotiin. Enää ei käydä rannassa yhdessä kävelyllä eikä kukaan tuu mun seuraksi pihalle lumihommiin eikä kesällä aurinkoon. Jonkin verran lohduttaa se, että mitään ei ollut enää tehtävissä ja näimme miten rauhaisasti rakkaamme nukahti kovista kivuista ikuiseen uneen. Rakkaudella Pallea muistellen, ikävä on valtava.



 Niin ne vain suru ja onni kulkevat elämässä läsnä. On ollut hienoa huomata parisuhteen voima, miten vahvasti olemme suuressa surussa olleet toistemme tukena ja miten toiseen voi luottaa. Ei tarvita sanoja. Rakkaalleni iso kiitos kaikesta, varsinkin viime päivistä. Olet todellakin parasta mitä mulle on tapahtunut.

Töissä vuosi alkoi kivasti. Saatiin ryhmäavustaja meidän ryhmään, kovan homman sen eteen kyllä syksyllä teinkin, että ryhmän tilanne helpottuisi. On uuden työntekijällä kyllä iso merkitys ollutkin. Omia voimavaroja vapautuu ja voi kohdentaa eri tavalla, lapsetkin hyötyy pienemmistä ryhmistä ja enemmästä huomiosta.

Tän viikon oon ollut lainassa 0-2-vuotiaiden lasten ryhmässä. Kovin ovat pieniä, työläitä mutta toki myös söpöjä. Selkää alkaa olla aika finito tässä vaiheessa, onneksi huomenna on jo perjantai.

Talvikin saatiin sit tammikuun alussa tännekin päin, tosi nättiä oli hetken aikaa.





Työmatkoista on tullut kyllä autottomalle ihan uudenlaiset haasteet, en oo taipunut edelleenkään kokoaikaiseen bussimatkusteluun koska syksyllä niin päätin ja arvostan hyötyliikuntaa tosi korkealle. Pyörällä mentiin -26 asteen pakkasissakin, huonosti auratut lumiset teit toi hetkellisen stopin polkemiseen mutta nyt mennään taas. Pahimpina säätilapäivinä oon kävellyt työmatkaa jompaankumpaan suuntaan, tosi hyvää liikuntaa on tullut kyllä siinä.

Uuden vuoden alku toi mulle ja miehelle myös uuden yhteisen harrastuksen. Ollaan alettu kerran-pari viikossa käydä uimassa. Oon aina tykännyt siitä touhusta, nyt oon muistanut taas miksi. Tehokasta liikuntaa ja hyvin rentouttavaa rankankin työpäivän jälkeen.

Semmostapa tänne nyt sitte kuuluu. Kevättä kovasti odotellessa, alkaa olla tässä vaiheessa talvea ja pimeyttä jo energiavarastot vähissä. Varsinkin nyt kun helmikuu alkoi niin surullisesti niin kyllä sitä kevätaurinkoa ja lämpöä jo kovasti odottaa, mut kyllähän se sieltä aina tulee...