keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Raskausavautumista

Oon nyt hiihtolomalla loppuviikon ja sain töistä tuliaisiksi aika jäätävän flunssan. Viisi päivää teki tuloaan ja nyt on menty pari päivää tukkoisella nenällä, kovalla yskällä ja voimattomalla ololla. Loma tuli tähän kohtaan senkin takia tosi tarpeeseen. Ihanaa kun saa vain olla kotona ja levätä!

Viimeksi jo kirjoitinkin, että töissä jaksaminen on ollut mulla aika kortilla. Suurin kiire hetkeksi helpotti, mutta huomaan kyllä, että kun raskaus etenee, niin en oikeen fyysisesti enää jaksa samalla tavalla. Ja henkisesti se kuluttaa myös. Aion nyt kirjoittaa rehellisesti ristiriitaisista tunteistani raskauden aikana. On helpottavaa välillä todeta, sekä kuulla muilta samassa tilanteessa olevilta, ettei tämä aina ole, eikä tarvitse ollakaan, niin helppoa, eikä siitä tarvitse potea syyllisyyttä.


                                         

Tulin raskaaksi vaiheessa, jossa olin elämäni parhaassa fyysisessä kunnossa. Voin hyvin, söin hyvin ja terveellisesti ja olin terveempi kuin vuosiin. Kun katson nyt kuvia viime kesältä, näytänkin tosi terveeltä ja hyvinvoivalta. Tämä oli kyllä varmaan se syy, että tulin pitkähkön yrityksen jälkeen raskaaksi, että olin pudottanut kiloja ja laittanut elämäntavat kuntoon. Ja tämä oli hyvä asia, raskaus on mennyt hyvin ja kaikissa kokeissa arvot ovat olleet tosi hyvät. Eniten mieltä lämmittää viime viikolla tehty sokerirasitustesti raskausdiabetesriskin kartoittamiseksi, jossa kahden tunnin aikana mitatut verensokeriarvot olivat koko ajan tasaiset ja erinomaiset.

Olin siis raskauden alussa vahva, terve ja hyvinvoiva. Nyt maha on alkanut kasvaa, selkää ja kylkia särkee kasvava vatsa ja kehon muuttunut painopiste, jalat särkevät helpommin, liikunta on jäänyt minimiin koska hengästyn siitäkin, että nostan jotain lattialta tai laitan kengät jalkaan. Yritän syödä monipuolisesti, mutta tekee mieli vähän mitä sattuu, joten tulee kyllä oman olon puolesta annettua enemmän periksi herkuille. Oon tosi kova tekemään töitä ja työmoraali on korkea, joten on ollut tosi rankkaa kohdata nämä ajatukset, että päivittäin mietin miten jaksan vielä 41 työpäivää. Neuvolassa jutellaan joka kerta sairasloman tarpeesta. Oon yrittänyt mennä päivä kerrallaan, mutta mielialat on aika alhaalla. Jaksamattomuus arjessa vie multa hirveästi nautintoa tästä raskaudesta, tulee syyllinen olo siitä, että tämä tuntuu niin rankalta ja siitä, että ikävöin viime kesän itseäni. Päällimmäisenä ajatuksena on, että en nauti tästä ajasta ja se tuntuu niin rankalta...

....koska en vaihtaisi kuitenkaan hetkeäkään pois raskaana olosta. Odotin ja toivoin raskaaksi tuloa niin pitkään. Vihdoin tapasin ihmisen, jonka kanssa tämä unelma olisi mahdollista, mutta mitään en pitkään aikaan tapahtunutkaan. Kun vihdoin saimme tiedon siitä, että lapsemme on tulossa, olen ollut niin onnellinen. Rakastan sitä, että saan kantaa lapsemme ja saattaa hänet tähän maailmaan, sekä alkaa seurata pienen ihmisen kasvua. Ihmisen, joka on puoliksi minua ja puoliksi kaikista rakkainta ihmistäni. Vauva potkii nyt jatkuvasti ja se on parasta, mitä olen kokenut. Tiedän jo nyt, että se on se asia mitä jään tästä ajasta ikävöimään. Tuntuu uskomattomalta ihmeeltä edelleen, että saan kokea raskaana olon, synnytyksen ja oman lapseni kasvattamisen. Sen sijaan, että ikävöin viime kesän kroppaani yritän muistaa, että vartaloni on uskomaton kun se pystyy tähän, tuomaan uuden ihmisen tähän maailmaan.

                                           




                                             

                                           


Syyllistän itseäni siitä, jos joudun jäämään sairaslomalle ennen äitiyslomaa. Kyse on kuitenkin muutamasta viikosta elämässäni. Muutamasta viikosta, joka todennäköisesti takaa sen, että lapsemme syntyy täysiaikaisena ja terveenä tähän maailmaan. Haluan nauttia tästä ajasta, laittaa kotia, nauttia potkuista ja miettiä tulevaa, koska vanhemmuutta sekä mieheni että minä odotamme innolla.



                                        
                                    




                                              




Tiedän nyt ristiriitaisten ajatusten kuuluvan raskauteen. Sen olen nyt oppinut ja yritän olla itselleni lempeä. Vartaloni suorittaa suurta ja ihmeellistä tehtävää, yritän olla sille armollinen. Raskautta on jäljellä enää kolme kuukautta, ja tämä on ainutlaatuista aikaa. Koen itseni siunatuksi ja onnelliseksi, että saan kokea tämän, vaikka se ei ole helppoa aina ollutkaan, enkä koe itseäni hehkeimmäksi mitä olen ollut. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin aina onni ja kiitollisuus, ja pidän tärkeänä sitä, että opin paljon itsestäni tässä matkalla.


                                            

Iloisempiin asioihin! :) Meillä on nyt hankittuna kaikki isommat asiat vauvaa varten. Pinnasänky, hoitopöytä ja yhdistelemävaunut sekä turvakaukalo, ja syöttötuoli. Pikkuhiljaa ostelen vaatteita ja äitiyspakkausta tässä kovasti jo odottelen postissa saapuvaksi. Pientä hankittavaa on aika paljon vielä, ja vauvan huoneen seinät pitää maalata.

Kutsu perhevalmennuuksenkin on tullut ja pikkuhiljaa mua on alkanut jännittää synnytys ja sen jälkeinen aika. Mulla on kuitenkin oikeasti maailman ihanin neuvolatäti, jolta saan niin paljon tukea, neuvoja ja apua, että olen siinäkin mielessä kyllä tosi onnekas. Kirjoittelen näistä ajatuksista varmaan vielä myöhemmin, koska eiköhän tässä ollut avautumista riittävästi yhteen merkintään. :D

Flunssasta huolimatta aion nyt yrittää nauttia näistä lomapäivistä. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti