Tänään on tasan viikko laskettuun aikaan. Tuntuu ihan hullulta, fiilis on lähinnä että "nyt jo". Faktahan on, että synnytys voi tässä vaiheessa alkaa ihan milloin vaan, muttei yhtään tunnu siltä.
Vauva ei oo näyttänyt pahemmin mitään merkkejä, että olis vielä tulossa. En voi vieläkään sanoa, että tietäisin miltä supistukset tuntuu, eli niitä varmaankaan ei ole ollut. Jotain harvinaisia harjoitussupistuksia varmaankin on. Luonto hoitaa tämän kyllä hyvin, se mikä alkuun jännitti eniten on muuttunut niin, että nyt niitä synnytyksen merkkejä alkaa jo välillä odottaa.
Olo mulla on suurimman osan ajasta melko epämukava. Tuossa muutama päivä sitten alkoi näyttää siltä, että vatsa on laskeutunut eli vauva olis lähtöasemissa. Olo on ainakin sen mukainen, alavatsalla tuntuu kovaa painetta ja vihlontaa, pissahätä on aivan jatkuva ja liitoskivut on pahentuneet. Selkä- ja lonkkasäryt on kovat, säteilee myös jalkoihin asti. Öistä on tullut aivan pelleilyä, kuuden tunnin aikana saa neljä kertaa käydä vessassa keskivertoyönä, aamuyöstä alkaa sitten niin järjetön lonkkakipu että herään puolen tunnin välein kääntämään kylkeä. Vauva tuntuu ihan valtavalta ja maha on tosi pinkeä, on selkeesti myös kasvanut tässä parin viikon aikana kunnon palloksi. Välillä tuntuu, että vauva venyttelee itsensä mahasta läpi. Vauvan liikkeet on kyllä myös selkeästi rauhoittuneet, mikä vaikuttaa olevan melko normaalia loppuraskaudessa. Aiheuttaa toki välillä vähän enemmän huolta taas itelle.
Mutta, ei meillä tässä varsinaisesti mikään kiire vielä ole. Vauva tulee kun on valmis ja oikeestaan paras olis muutama päivä lasketun ajan jälkeen niin mieskin ehtisi lomille. Mutta toki, valmiina täällä ollaan, päättää hän sitten syntyä milloin vaan.
Synnytys aiheuttaa edelleen suht ristiriitaisia tunteita. Aktiivisen synnytyksen facebook-ryhmä on ollut mulle iso apu oman mielen rauhoittamisessa. Tällä hetkellä keskityn lähinnä ajattelemaan, että mun kroppani on luotu synnyttämään eikä ole mitään syytä miksi en selviäisi siitä. Oon worst case scenario -tyyppi ja todella herkkä huolestumaan, joten tottakai mua pelottaa mahdolliset komplikaatiot itsellä tai vauvalla. Mutta, ne ovat harvinaisia ja tukena sairaalassa on osaava henkilökunta, sekä tietenkin oma mies. Kivut pelottaa, mikä on jännä, koska en pelkää kipua muutenkaan ja siedän sitä hyvin. Mutta tottakai tiedän, että synnytyskipu on omanlaistaan eikä siihen voi varautua, eikä hyvä kivunsieto muuten tarkoita synnytystä ajatellen mitään. Kaiken takana on varmasti pelko siitä, etten itse voi kontrolloida tilannetta pahemmin. En voi vaikuttaa synnytyksen kulkuun tai suunnitella sitä. Oonkin viime viikot keskittynyt psyykkaamaan itseäni siihen, miten pystyn parhaiten suhtautumaan tilanteeseen positiviisesti ja jaksamaan henkisesti. Kaikkihan johtaa upeimpaan asiaan maailmassa, meidän omaan lapseen ja uuteen elämään.
Raskausajan loppu vähän surettaa. On tämä ollut kuitenkin niin jännää ja ihanaa aikaa. Seurailla raskaussovelluksesta viikon vaihtuessa minkäkokoinen vauva nyt on ja miten hän kehittyy. Seurailla mahan kasvua ja tuntea vauvan vahvistuvat liikkeet. Tehdä hankintoja ja suunnitella tulevaa. 9 kuukautta odotusta on aina tuntunut tosi pitkältä ajalta, mutta on kyllä ollut ihan ehdoton ainakin näin esikoista odottaessa. Ja jos tässä vielä se parikin viikkoa menee, niin sekin otetaan kyllä ihan ilolla ja rauhassa vastaan.
Ajatukset pyörii kyllä jo vauvassa tosi paljon. Näen paljon unia siitä, että hän on täällä jo, ja miltä hän näyttää. Vauva-arki jännittää mutta kyllä sitä myös jo kovasti odottaa, vaikka se vielä tuntuukin niin hassulta että viimeistään kolmen viikon päästä täällä on jo meidän pikkutyyppi.
Fyysisesti oon kyllä valmis jo siihen, että saan oman kroppani takaisin. Onhan se ihan mieletöntä mihin naisen vartalo pystyy ja oon kyllä muuttunut paljon armollisemmaksi omaa kroppaani kohtaan. Katson kuvia juuri ennen raskautta, olin todella itsekriittinen ja tunsin oloni läskiksi, häpesin vartaloani. Nyt katson kuvia ja ihmettelen. Olin ihan normaalikokoinen, hyväkuntoinen ja terve, ja se kroppa mahdollistaa meidän lapsen kasvun ja tulon tänne maailmaan. Mutta, odotan mun omia vaatteita. Farkkuja ja hameita ja sortseja, sitä että voin pukeutua mihin vaan haluan. Odotan sitä, että voin taas liikkua kunnolla ilman kipuja ja pelkoa riskeistä. Odotan pitkiä kävelylenkkejä. Odotan öitä, jolloin mua ei särje joka paikkaan eikä jokainen kyljen kääntäminen vaadi heräämistä. Odotan sitä, että voin syödä mitä haluan eikä joka hetki tarvitse miettiä miten kaikki vaikuttaa vauvaan. Odotan sitä, että vauva on mun vieressä ja voin huolehtia hänestä erikseen ja itsestäni erikseen. On niin ikävä omaa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja motivaatio palata siihen on aivan valtava. Olen potenut syyllisyyttä näistä ajatuksista, vaikka tiedän ettei tarvitse, eikä se tarkoita että rakastaisin tätä lasta yhtään vähempää. Ja tiedän, kropalle täytyy antaa aikaa palautua, sen teen ilomielin, koska tiedän, että suunta on parempaan.
Miehellä on vielä viikko töitä ennen kuukauden kesälomaa. Laskettu aika sattui silleen täydellisesti, että mies voi ottaa suoraan pitkän loman vauva-arjen alkuun ja isyysloman säästää myöhemmäksi. Tänään suunnitelmana on mennä syömään kaupungille ja viettää aikaa kahdestaan, koska tämä on yksi niistä viimeisistä viikonlopuista kun olemme kahdestaan. Hurja, jännittävä, ihana, pelottava ajatus. Mukavaa viikonloppua kaikille! :)
lauantai 27. toukokuuta 2017
perjantai 12. toukokuuta 2017
10 faktaa
Blogeissa ja somessa näkee paljon näitä haasteita, joissa löpistään itsestä, ja ajattelin nyt ite tehdä tämänkertaisen merkinnän tällaisen faktalistan muodossa. Eli 10 faktaa - raskaus right now edition.
1.Tiistaina tehdyssä lääkärintarkastuksessa ei ollut minkäännäköisiä merkkejä synnytyksen lähestymisestä. En tätä kyllä odottanutkaan, koska mua ei ole supistellut, eikä ole ollut muitakaan ennakoivia merkkejä. Jos mun pitäisi itse veikata, veikkaan että Bebe syntyy 41+0.
2. Raskaus on huomenna kestänyt 37 viikkoa, mikä meinaa sitä, että Bebe on täysiaikainen. :) Tuntuu kyllä tosi kivalta, nyt voi vaan sitten odotella, että hänen on aika syntyä. Maltan ihan hyvin vielä odotella, mutta toivon että synnytys käynnistyisi itsekseen eikä tarvitsisi käynnistellä.
3. Mies lähtee ensi viikolla neljäksi päiväksi kertausharjoituksiin muutaman tunnin matkan päähän. Helmikuussa saimme tietää tästä ja siitä asti oon jännitellyt, ettei Bebe vaan synny sinä aikana. Ensi viikon loppu otetaan täällä siis ekstrarauhallisesti, sen jälkeen synnytys saakin sitten alkaa milloin vaan.
4. Raskaudessa raskainta mulle on ollut omien fyysisten rajojen kapeneminen. Liikuin tosi paljon ennen raskautta ja olin juuri treenannut kropan parhaaseen kuntoon mitä se on mun aikuisiällä ollut, nyt pystyn juuri ja juuri kävelemään kilsan verran, mikä kestää mulla puoli tuntia ja loivatkin ylämäet saa hengästymään niin, ettei meinaa millään jaksaa pysähtymättä koko mäkeä. Tällä hetkellä on myös hankalaa se, miten vaikeaa nukkuminen, kenkien jalkaan laittaminen ja mistä tahansa istumasta nouseminen on. Eniten odotankin sitä, että saan alkaa palautua takaisin omaan vartalooni. Jännää on myös se, miten äkkiä unohtaa sen ajan, kun olo ei ollut tällainen.
5. Synnytys aiheuttaa mulle edelleen ristiriitaisia tunteita. On jotenkin hirveän vaikea ajatella, että muutaman viikon sisään pusken meidän lapsen tuolta pihalle, samalla odotan jo kovasti sitä hetkeä kun näämme hänet. Kivut on pelottaneet mua tosi paljon, mutta kovalla henkisellä työstämisellä oon saamassa aivot käännettyä siihen asentoon, että synnytys on hieno ja voimaannuttava kokemus.
6. Raskauden ajan suurin vertaistuki mulle on ollut erään vauvafoorumin ryhmä, missä on naisia, joilla on laskettu aika saman kuun aikana. Ryhmä on ollut ihanan positiivinen, avoin ja asiallinen, ja näin ensikertalaiselle on tuonut paljon mielenrauhaa. Mulla ei ole lähellä oikein ketään, joka olisi samassa tilanteessa, juuri ollu tai jonka kanssa voisin keskustella näistä asioista.
7. Olisin jaksanut olla töissä vielä viime viikon, eli mulle olisi riittänyt äitiysloman alku ajankohtaan raskausviikot 36+0. Oon kuitenkin älyttömän kiitollinen Suomen järjestelemästä, mikä takaa rahallisesti tuetun pitkän vapaan lasta varten valmistautumiseen ja hänen hoitamiseensa. Oli tosi kiva olla ensimmäiset äippälomapäivät tosi energinen ja hyvinvoiva, koska nämä viimeiset viikot taitaa olla fyysisesti aika haastavia, vaikka mun vointi edelleen onkin hyvä.
8. Tästä ei oo tainnut olla vielä puhetta täällä blogin puolella, mutta meillä jää mies kesälomalle lasketusta ajasta ja on sitten kuukauden kotona. Laskettu aika sattui silleen täydelliseen saumaan meille, koska isyyslomamahdollisuutta ei tuohon kohtaan välttämättä olisi ollut. Näin isyyslomaa myös säästyy jatkolle, mutta mies saa silti olla vauvan ekat viikot meidän kanssa.
9. En muista miten laajasti tästä oon jutellut täällä, mutta meidän suunnitelma tällä hetkellä on, että voisin jäädä kotiin kolmeksi vuodeksi lapsen kanssa. Päiväkotimaailman monipuolisesti nähneenä, en mitenkään pystyisi laittamaan omaa pientä lastani päiväkotiin vielä vuoden ikäisenä. En tuomitse tässä kenenkään ratkaisuja, koska tiedän, että tilanteita ja perheitä on monenlaisia. Aina ei voi valita, ja olen itse tosi onnellinen ja kiitollinen, että voin edes harkita tällaista vaihtoehtoa. Kotiäitiyden haasteet mietityttävät toki myös, mutta haluaisin ehdottomasti, että saan kasvattaa kotona meidän pientä ihmistä ja nähdä hänen kasvunsa ja kehityksensä läheltä. Minulle pienen lapsen paikka on kotona. Toki haluan hänelle myös sosiaalisia suhteita ja virikkeitä, mutta ne eivät mielestäni vaadi kokopäiväistä päivähoitoa. Jälleen kerran painotan, etten arvostele kenenkään ratkaisuja, vaan puhun vain meidän perheen puolesta. Suomen päivähoito on hyvää ja laadukasta ja ymmärrän täysin, ettei taloudellisista syistä läheskään kaikki voi toimia niinkuin haluaisivat. Tästä ei siis tarvitse vetää hernettä nenään, jos tämän joku sattuu lukemaan. :)
10. Me ollaan hankittu vauvaa varten niin paljon kaikenlaista, että odotan jo näkeväni mikä kaikki on täysin turhaa. :D Olen halunnut hankkia tavaraa ja vaatteita valmiiksi, jotta ensi viikot vauvan kanssa olisi mahdollisimman rauhallisia kotona. Mies on ottanut ihanasti mielipiteeni huomioon ja ollut mukana hankinnoissa, joista osasta ei varmasti ole koskaan kuullutkaan. Oon kuitenkin yllättynyt, miten rauhallisesti oon loppujen lopuksi hankintojen suhteen ollut, vaikka vauvaa pitkään toivoin ja odotinkin.
Tähän en nyt jaksa mitään kuvia ettiä, joten tulee vähän tylsännäköinen merkintä ehkäpä. Nyt alkaa pieni siivoushetki, koska viikonloppu on täynnä äitienpäiväohjelmaa. :)
1.Tiistaina tehdyssä lääkärintarkastuksessa ei ollut minkäännäköisiä merkkejä synnytyksen lähestymisestä. En tätä kyllä odottanutkaan, koska mua ei ole supistellut, eikä ole ollut muitakaan ennakoivia merkkejä. Jos mun pitäisi itse veikata, veikkaan että Bebe syntyy 41+0.
2. Raskaus on huomenna kestänyt 37 viikkoa, mikä meinaa sitä, että Bebe on täysiaikainen. :) Tuntuu kyllä tosi kivalta, nyt voi vaan sitten odotella, että hänen on aika syntyä. Maltan ihan hyvin vielä odotella, mutta toivon että synnytys käynnistyisi itsekseen eikä tarvitsisi käynnistellä.
3. Mies lähtee ensi viikolla neljäksi päiväksi kertausharjoituksiin muutaman tunnin matkan päähän. Helmikuussa saimme tietää tästä ja siitä asti oon jännitellyt, ettei Bebe vaan synny sinä aikana. Ensi viikon loppu otetaan täällä siis ekstrarauhallisesti, sen jälkeen synnytys saakin sitten alkaa milloin vaan.
4. Raskaudessa raskainta mulle on ollut omien fyysisten rajojen kapeneminen. Liikuin tosi paljon ennen raskautta ja olin juuri treenannut kropan parhaaseen kuntoon mitä se on mun aikuisiällä ollut, nyt pystyn juuri ja juuri kävelemään kilsan verran, mikä kestää mulla puoli tuntia ja loivatkin ylämäet saa hengästymään niin, ettei meinaa millään jaksaa pysähtymättä koko mäkeä. Tällä hetkellä on myös hankalaa se, miten vaikeaa nukkuminen, kenkien jalkaan laittaminen ja mistä tahansa istumasta nouseminen on. Eniten odotankin sitä, että saan alkaa palautua takaisin omaan vartalooni. Jännää on myös se, miten äkkiä unohtaa sen ajan, kun olo ei ollut tällainen.
5. Synnytys aiheuttaa mulle edelleen ristiriitaisia tunteita. On jotenkin hirveän vaikea ajatella, että muutaman viikon sisään pusken meidän lapsen tuolta pihalle, samalla odotan jo kovasti sitä hetkeä kun näämme hänet. Kivut on pelottaneet mua tosi paljon, mutta kovalla henkisellä työstämisellä oon saamassa aivot käännettyä siihen asentoon, että synnytys on hieno ja voimaannuttava kokemus.
6. Raskauden ajan suurin vertaistuki mulle on ollut erään vauvafoorumin ryhmä, missä on naisia, joilla on laskettu aika saman kuun aikana. Ryhmä on ollut ihanan positiivinen, avoin ja asiallinen, ja näin ensikertalaiselle on tuonut paljon mielenrauhaa. Mulla ei ole lähellä oikein ketään, joka olisi samassa tilanteessa, juuri ollu tai jonka kanssa voisin keskustella näistä asioista.
7. Olisin jaksanut olla töissä vielä viime viikon, eli mulle olisi riittänyt äitiysloman alku ajankohtaan raskausviikot 36+0. Oon kuitenkin älyttömän kiitollinen Suomen järjestelemästä, mikä takaa rahallisesti tuetun pitkän vapaan lasta varten valmistautumiseen ja hänen hoitamiseensa. Oli tosi kiva olla ensimmäiset äippälomapäivät tosi energinen ja hyvinvoiva, koska nämä viimeiset viikot taitaa olla fyysisesti aika haastavia, vaikka mun vointi edelleen onkin hyvä.
8. Tästä ei oo tainnut olla vielä puhetta täällä blogin puolella, mutta meillä jää mies kesälomalle lasketusta ajasta ja on sitten kuukauden kotona. Laskettu aika sattui silleen täydelliseen saumaan meille, koska isyyslomamahdollisuutta ei tuohon kohtaan välttämättä olisi ollut. Näin isyyslomaa myös säästyy jatkolle, mutta mies saa silti olla vauvan ekat viikot meidän kanssa.
9. En muista miten laajasti tästä oon jutellut täällä, mutta meidän suunnitelma tällä hetkellä on, että voisin jäädä kotiin kolmeksi vuodeksi lapsen kanssa. Päiväkotimaailman monipuolisesti nähneenä, en mitenkään pystyisi laittamaan omaa pientä lastani päiväkotiin vielä vuoden ikäisenä. En tuomitse tässä kenenkään ratkaisuja, koska tiedän, että tilanteita ja perheitä on monenlaisia. Aina ei voi valita, ja olen itse tosi onnellinen ja kiitollinen, että voin edes harkita tällaista vaihtoehtoa. Kotiäitiyden haasteet mietityttävät toki myös, mutta haluaisin ehdottomasti, että saan kasvattaa kotona meidän pientä ihmistä ja nähdä hänen kasvunsa ja kehityksensä läheltä. Minulle pienen lapsen paikka on kotona. Toki haluan hänelle myös sosiaalisia suhteita ja virikkeitä, mutta ne eivät mielestäni vaadi kokopäiväistä päivähoitoa. Jälleen kerran painotan, etten arvostele kenenkään ratkaisuja, vaan puhun vain meidän perheen puolesta. Suomen päivähoito on hyvää ja laadukasta ja ymmärrän täysin, ettei taloudellisista syistä läheskään kaikki voi toimia niinkuin haluaisivat. Tästä ei siis tarvitse vetää hernettä nenään, jos tämän joku sattuu lukemaan. :)
10. Me ollaan hankittu vauvaa varten niin paljon kaikenlaista, että odotan jo näkeväni mikä kaikki on täysin turhaa. :D Olen halunnut hankkia tavaraa ja vaatteita valmiiksi, jotta ensi viikot vauvan kanssa olisi mahdollisimman rauhallisia kotona. Mies on ottanut ihanasti mielipiteeni huomioon ja ollut mukana hankinnoissa, joista osasta ei varmasti ole koskaan kuullutkaan. Oon kuitenkin yllättynyt, miten rauhallisesti oon loppujen lopuksi hankintojen suhteen ollut, vaikka vauvaa pitkään toivoin ja odotinkin.
Tähän en nyt jaksa mitään kuvia ettiä, joten tulee vähän tylsännäköinen merkintä ehkäpä. Nyt alkaa pieni siivoushetki, koska viikonloppu on täynnä äitienpäiväohjelmaa. :)
maanantai 8. toukokuuta 2017
Raskauteni
Laskettuun aikaan on jäljellä enää alle kuukausi ja maksimissaankin kuuden viikon päästä vauva on jo kainalossa, tuntuu hurjalta! Ajattelin tähän kohtaan summata vähän raskauden sujumista noin kokonaisuudessaan.
Ensimmäinen kolmannes: (raskausviikot 1-12)
Raskauden kesto lasketaan vähän typerästi siten, että se lasketaan alkaneeksi edellisten kuukautisten alkamisesta. Mullahan tätä ei voi näin mitata koska mun kierto oli hieman epäsäännöllinen ja pidempi, joten edellisistä menkoista hedelmöittymiseen oli mennyt 3,5 viikkoa, eikä sitä kahta viikkoa mikä tähän halutaan laskea. No kuitenkin, tulin raskaaksi syyskuun alkupuolella ja raskaudesta sain tietää 26.9. Ensimmäinen kolmannes päättyi marraskuun loppupuolella, ja pääsin mielestäni tässä kohtaa melko helpolla. Raskausoireet voi usein olla pahimmillaan alkuun, mulla oli lähinnä etovaa oloa ja väsymystä, sekä henkisellä puolella isoimmat huolet asettui tähän kohtaan, niinkuin varmasti useimmilla.
Väsymykseen oon jotenkin tottunut, kun työaikaan oon usein ollut iltaisin väsynyt, tässä kohtaa kuitenkin nukahtelin ihan aina kun istuin sohvalle ja joka kerta jos katsottiin iltaisin telkkaria. En viikkoihin saanut katsottua yhtään sarjan jaksoa kokonaan loppuun. Etovaa oloa mulla oli aamuisin ja usein myös päivisin ja iltaisin, tähän auttoi kun söi jotain pientä. Usean viikon ajan mulla oli töissä joka päivät omat mandariinit mukana ja iltaisin kun nukahtelin niin herätessä saattoi etoa, tähän auttoi mehujäät ja raitis ilma. Kokonaisuudessaan selvisin siis tosi helpolla, en oksennellut enkä joutunut olemaan töistä pois. Kukaan ei huomannut raskautta ennenkuin kerroin, miehellekin ainoa näkyvä merkki oli toi mun nukahtelu kotona. Mulla alkoi eka kolmanneksen aikaan olla aika paljon kohdun kasvukipuja, alavatsassa vihloi ja selkää jomotteli. Nämä huolestutti mua aluksi, mutta sitten niistä tuli lohduttava merkki että siellä se vauva kasvaa.
Ensimmäisen kolmanneksen aikana me käytiin ultraäänessä kaksi kertaa. Viikolla 6+4 määrittämässä raskauden kesto (voi sitä fiilistä kun alkio löytyi juuri oikean kokoisena oikeassa paikassa ja kuulimme hänen sydämen sykkeen eka kertaa <3) ja viikolla 12+3 niin sanotussa niskaturvotusultrassa. Toi jälkimmäinen oli varmasti yksi mun elämän parhaita hetkiä, siellä oli jo ihan vauvan näköinen pikkutyyppi heiluttelemassa ja pomppimassa. :) Tässä ultrassa seulotaan eka kerran sikiön mahdollisia poikkeavuuksia, jos vanhemmat niin haluavat, meillä oli onneksi kaikki hyvin.
Ensimmäinen kolmannes oli henkisesti hämmentävää aikaa. Pitkän toivomisen jälkeen vauva oli vihdoin tulossa ja ajatukseen oli tosi hankala tottua. Pelkäsin kaikkea mikä voi mennä pieleen enkä oikein pystynyt ymmärtämään, että kyllä siellä vaan meidän vauva kasvaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna tämä oli kuitenkin helppoa aikaa, pystyin liikkumaan normaalisti eikä varsinaisesti mikään rajoittanut, kaikki oli niinkuin ennenkin.
Eka kolmanneksen lopussa mun kroppa oli tässä kunnossa, eli ei kyllä mitään merkkejä raskaudesta vielä. Päällä mulla on tuossa jo äitiysvaatteet, koska kohdun kasvu sai sen aikaan, että normifarkut alkoi puristaa jo melko aikaisin.
Mä kerroin raskaudesta pikkuhiljaa heti alusta alkaen ensin läheisimmille ja sitten työkavereille, ihan julkisesti kerrottiin tuon nt-ultran jälkeen eli eka kolmanneksen lopussa. Asia on ollut mulle iso ja iloinen ja kaikki on mennyt hyvin, niin en nähnyt omalla kohdalla järkeä järjettömään salailuun. Mies sai itse kertoa kavereilleen ja tutuilleen omalla tahdillaan.
Toinen kolmannes (viikot 13-28)
Toka kolmanneksen alussa mun vointi oli fyysisesti tosi hyvä ja huomasin, miten energiatasot nousi taas vähän. Jaksoin tehdä taas kunnollisia kävelylenkkejä ja olo oli muutenkin aika tavallinen. Tässä vaiheessa alkoi tuntua pientä kuplintaa alavatsassa iltaisin, ite uskon, että ne oli ensi merkkejä sikiön liikkeistä, skeptikot tämän luulon kyllä lyttää. Raskausvatsaa mulla ei näkynyt edelleenkään ennenkuin joskus viikolla 22 vähänkään huomattavammin. Toka kolmanneksen eka puoliväli olikin henkisesti raskasta aikaa, kun sikiön liikkeet ei tuntunut kunnolla eikä vatsa kasvanut. Olin huolissani, että kasvaako vauva normaalisti. Mulla oli kotona käytössä doppler sydänäänten kuunteluun ja sitä tuli kyllä käytettyä usein. Se lisäsi yhteyttä vauvaan ja oli kyllä mulle ehdoton laite.
Nämä oli ekat jutut mitä ostin vauvalle, juuri ennen joulua. Ei oikeen nähty järkeä alkaa ostella mitään kauhean aikaisin, vaan päätettiin että jos jotain tarpeellista ja edullista tulee vastaan niin ostetaan, muuten jätetään kaikki tänne kevätpuolelle. Tää taktiikka on toiminut meillä hyvin ja ollaankin tehty hyviä löytöjä käytetyistä tavaroista, ja ostettu juttuja pikkuhiljaa tämän vuoden aikana.
Ylläolevissa kuvissa viikot 20, 22 ja 25. Pikkuhiljaa se masu alkoi sitten näkyä ja helpotti kyllä omaa oloa. Viikolla 20 rakenneultrassa tutkittiin lisää sikiön kokoa ja rakenteita ja kaikki oli oikein hyvin. Helmikuun alussa viikolla 23 käytiin vielä varmuuden vuoksi ultrassa, koska kaaduin ulkona liukkaalla kelillä, ja tyyppi oli kasvanut oikein mallikkaasti. Oma olo helpotti tässä kohtaa aika paljon, koska liikkeitä tuntui jo kovasti niin, että mieskin ne tunsi ja vatsa kasvoi tasaisesti, vaikka oli tässäkin kohtaa vielä tosi pieni.
Raskauden puolenvälin jälkeen alettiin jo tehdä enemmän hankintoja. Tähän asti aika oli mennyt tosi hitaasti, mutta tästä lähti sitten menemään niin nopeasti, ettei oo kyllä perässä pysynyt. Ostettiin yhdistelmävaunut+kaukalo&telakka uutena, koska löydettiin tosi hyvällä tarjouksella. Käytettynä ostettiin hoitopöytä ja kaverilta saatiin pinnasänky. Aloin pikkuhiljaa ostella vauvanvaatteita ja vauvalle tulevaan huoneeseen alkoi pikkuhiljaa kerääntyä tavaraa. Järki pysyi mukana vauvan hankinnoissa tässäkin kohtaa ja mietin aika tarkkaan mitä kaikkea tarvitaan ja mistä ja milloin niitä kannattaa ostaa.
Fyysisesti toka kolmanneksen loppu oli mulle rankinta. Vatsa alkoi kasvaa aika vauhdilla ja mulle tuli kovat liitos- ja kasvukivut keskivartaloon. Töissä oli tosi vaikeaa jaksaa muutaman viikon ajan ja mietinkin, että miten jaksan äitiyslomaan asti. Kropan painopiste muuttui selkeästi ja olo vaikeutui, jouduin hakemaan aika kauan tasapainoa sekä henkisesti että fyysisesti. Piti opetella kuuntelemaan itseään ja myös pukeutuminen hankaloitui. Nää ajat osui siihen kohtaan milloin talvi ja pimeys on yleensäkin mulle rankinta, joten tässä kohtaa voin sanoneeni miettiväni useinkin, miten raskaudesta voi nauttia ja tuntea olonsa hehkeäksi. Mun olo oli lähinnä kömpelö, kivulias ja todella paksu. Selvisin kuitenkin vain kahdella saikkupäivällä, jotka mulla oli juuri vika kolmanneksen alussa, koska selkäkipu ja paineentunne vatsassa oli niin sietämätön.
Viimeinen kolmannes (viikot 29-40(42))
Raskausviikot 29, 31 ja 32.
Voin helposti sanoa raskauden viimeisen kolmanneksen olleen raskauden parasta aikaa. Oon ihmetellyt sitä itsekin usein. Oon ajatellut, että kai sitä sitten vain jotenkin tottui vatsaan, osas levätä oikeissa kohdissa ja ehkä jotenkin ne hormonit sitten vihdoinkin hyvällä tavalla sai mut nauttimaan tästä kaikesta. Töissä jaksoin viimeiset viikot ennen äitiyslomaa todella hyvin, niin hyvin, että tuntui hassulta silloin vajaa kaksi viikkoa sitten jäädä töistä pois, koska vointi oli niin hyvä. Vatsasta kasvoi tosi söpö palleroinen ja vatsatyyppi on kasvanut isoksi ja vilkkaaksi. Vauvan liikkeet tekee olon välillä jopa tukalaksi, mutta on tosi hauskaa tuntea missä on vauvan peppu ja varpaat, ja miten hän reagoi kosketukseen ja erilaisiin ääniin. Mietin kovasti minkälainen tyyppi tuolta putkahtaa, miltä hän näyttää ja miltä tuntuu saada hänet kainaloon.
Nyt mennään raskausviikolla 36+2 ja vatsapallero näytti tältä kolme päivää sitten.
Koen, että mulla on edelleen aika pieni vatsa. Viime viikolla olo oli ekoja kertoja vähän tukala, kenkienlaitto on hankalaa, ja autosta nouseminen. Nukkuminen on vaikeutunut mulla tosi paljon muutaman viime viikon aikana, erityisesti vaivaa oikea lonkka, jota alkaa aamuyöstä särkeä siten, että nukkuminen on tosi kevyttä ja herään tunnin välein kääntämään kylkeä, koska koko ajan särkee. Kyljen kääntäminen on myös vähän haastavaa tämän mahan kanssa.
Vointi on edelleen kuitenkin hyvä ja olen todella kiitollinen siitä, että mun mielestä mulla on ollut tosi helppo ja hyvä raskaus. Ei se toki aina oo ihan siltä tuntunut ja omat haasteensa on ollut, mikä on kuitenkin musta ihan luonnollista, koska tämä on iso muutos kropalle ja naisen vartalo on aika ihmeellinen voidessaan kasvattaa ja tuoda maailmaan uuden ihmisen. Vauvalla on koko ajan ollut kaikki nähtävästi hyvin, mun arvot kaikissa kokeissa ja testeissä olleet niin hyvät kun vaan voi eikä mitään todellisia huolenaiheita ole ollut. Jään monellakin tapaa varmasti kaipaamaan raskausaikaa, ja oon iloinen, että mulle sitten kuitenkin loppujen lopuksi jää tämä fiilis. :) Välillä oon potenut huonoa omatuntoa siitä, että oon välillä valittanut olostani kovasti ilman mitään todellista syytä, siksi halusin summata tämän ajan, koska mulle jää tästä tosi hyvä mieli ja oon edelleen todella kiitollinen ja siunattu siitä, että saan kokea tämän.
Käytiin viime viikolla ikuistamassa tämä ainutlaatuinen aika kuvauksessa studiolla, koevedokset sai mulle tosi hyvän mielen, koska kuvista tuli fiilikseltään juuri sellaisia kuin halusin. Suosikkeja kuvissa oli paljon, tämä ehdottomasti yksi niistä. :)
Parisuhteelle raskaus on ollut enimmäkseen vahvistavaa aikaa. Ymmärrän, että miehen on välillä vaikeaa ymmärtää kaikkea mitä käyn läpi, mutta hän on ollut ihanasti mukana hankinnoissa, ultrissa, neuvoloissa ja yrittänyt ymmärtää hormonimyrskyjä. Varmempi kuin ikinä olen siitä, että tämä on henkilö on juuri oikea lapseni isäksi ja odotan kovasti, että hän saa pienokaisemme syliinsä ja pääsee kokemaan kaiken ihan eri tavalla.
Nyt tässä sitten vain nautiskellaan näistä äitiyslomaviikoista ja odotellaan milloin tyyppi haluaa tänne tulla. Huomenna lääkärissä tarkistellaan onko tapahtunut jotain sen suuntaista, että paikat alkais olla kypsymään päin synnytystä varten. Tää on etukäteen pelottanut mua, mutta neuvolatäti sanoi perjantaina, että se ei olis huono juttu ollenkaan. Jännityksellä sitä vähän silti odottaa. Tsekataan myös onko odotettavissa kuinka isoa tyyppiä ja tarviiko tarkemmin tutkia miten hän tuolta mahtuu tulemaan. Pakko heittää tähän väliin vielä arvostukset tätä neuvolasysteemiä kohtaan mikä Suomessa on, niin hyvin huolehdittu olo on. Oon sattunut vielä saamaan aivan todella ihanan ja perusteellisen neuvolatädin, ja oon kyllä niin tyytyväinen veronmaksajana siihen, mitä niillä rahoilla saadaan aikaan.
Synnytys mua jännittää vieläkin, lienee luonnollista. Oon kovasti yrittänyt asennoitua positiivisesti asiaan, ja luulen, että se alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Pitää vaan uskoa siihen, että se on luonnollisin asia maailmassa ja siitä seuraa jotain maailman ihaninta ja täydellisintä, meidän pieni ihminen, jonka me loimme ja minä tein. Yritän valaa uskoa itseeni, että tottakai pystyn siihen, ja luottaa apunani oleviin ammattilaisiin. Vielä ei oo kiire kuitenkaan, tyyppi saa kypsyä niin kauan kuin hänestä tuntuu siltä. Meillä on täällä kaikki valmiina häntä varten. :)
Ensimmäinen kolmannes: (raskausviikot 1-12)
Raskauden kesto lasketaan vähän typerästi siten, että se lasketaan alkaneeksi edellisten kuukautisten alkamisesta. Mullahan tätä ei voi näin mitata koska mun kierto oli hieman epäsäännöllinen ja pidempi, joten edellisistä menkoista hedelmöittymiseen oli mennyt 3,5 viikkoa, eikä sitä kahta viikkoa mikä tähän halutaan laskea. No kuitenkin, tulin raskaaksi syyskuun alkupuolella ja raskaudesta sain tietää 26.9. Ensimmäinen kolmannes päättyi marraskuun loppupuolella, ja pääsin mielestäni tässä kohtaa melko helpolla. Raskausoireet voi usein olla pahimmillaan alkuun, mulla oli lähinnä etovaa oloa ja väsymystä, sekä henkisellä puolella isoimmat huolet asettui tähän kohtaan, niinkuin varmasti useimmilla.
Väsymykseen oon jotenkin tottunut, kun työaikaan oon usein ollut iltaisin väsynyt, tässä kohtaa kuitenkin nukahtelin ihan aina kun istuin sohvalle ja joka kerta jos katsottiin iltaisin telkkaria. En viikkoihin saanut katsottua yhtään sarjan jaksoa kokonaan loppuun. Etovaa oloa mulla oli aamuisin ja usein myös päivisin ja iltaisin, tähän auttoi kun söi jotain pientä. Usean viikon ajan mulla oli töissä joka päivät omat mandariinit mukana ja iltaisin kun nukahtelin niin herätessä saattoi etoa, tähän auttoi mehujäät ja raitis ilma. Kokonaisuudessaan selvisin siis tosi helpolla, en oksennellut enkä joutunut olemaan töistä pois. Kukaan ei huomannut raskautta ennenkuin kerroin, miehellekin ainoa näkyvä merkki oli toi mun nukahtelu kotona. Mulla alkoi eka kolmanneksen aikaan olla aika paljon kohdun kasvukipuja, alavatsassa vihloi ja selkää jomotteli. Nämä huolestutti mua aluksi, mutta sitten niistä tuli lohduttava merkki että siellä se vauva kasvaa.
Ensimmäisen kolmanneksen aikana me käytiin ultraäänessä kaksi kertaa. Viikolla 6+4 määrittämässä raskauden kesto (voi sitä fiilistä kun alkio löytyi juuri oikean kokoisena oikeassa paikassa ja kuulimme hänen sydämen sykkeen eka kertaa <3) ja viikolla 12+3 niin sanotussa niskaturvotusultrassa. Toi jälkimmäinen oli varmasti yksi mun elämän parhaita hetkiä, siellä oli jo ihan vauvan näköinen pikkutyyppi heiluttelemassa ja pomppimassa. :) Tässä ultrassa seulotaan eka kerran sikiön mahdollisia poikkeavuuksia, jos vanhemmat niin haluavat, meillä oli onneksi kaikki hyvin.
Ensimmäinen kolmannes oli henkisesti hämmentävää aikaa. Pitkän toivomisen jälkeen vauva oli vihdoin tulossa ja ajatukseen oli tosi hankala tottua. Pelkäsin kaikkea mikä voi mennä pieleen enkä oikein pystynyt ymmärtämään, että kyllä siellä vaan meidän vauva kasvaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna tämä oli kuitenkin helppoa aikaa, pystyin liikkumaan normaalisti eikä varsinaisesti mikään rajoittanut, kaikki oli niinkuin ennenkin.
Mä kerroin raskaudesta pikkuhiljaa heti alusta alkaen ensin läheisimmille ja sitten työkavereille, ihan julkisesti kerrottiin tuon nt-ultran jälkeen eli eka kolmanneksen lopussa. Asia on ollut mulle iso ja iloinen ja kaikki on mennyt hyvin, niin en nähnyt omalla kohdalla järkeä järjettömään salailuun. Mies sai itse kertoa kavereilleen ja tutuilleen omalla tahdillaan.
Toinen kolmannes (viikot 13-28)
Toka kolmanneksen alussa mun vointi oli fyysisesti tosi hyvä ja huomasin, miten energiatasot nousi taas vähän. Jaksoin tehdä taas kunnollisia kävelylenkkejä ja olo oli muutenkin aika tavallinen. Tässä vaiheessa alkoi tuntua pientä kuplintaa alavatsassa iltaisin, ite uskon, että ne oli ensi merkkejä sikiön liikkeistä, skeptikot tämän luulon kyllä lyttää. Raskausvatsaa mulla ei näkynyt edelleenkään ennenkuin joskus viikolla 22 vähänkään huomattavammin. Toka kolmanneksen eka puoliväli olikin henkisesti raskasta aikaa, kun sikiön liikkeet ei tuntunut kunnolla eikä vatsa kasvanut. Olin huolissani, että kasvaako vauva normaalisti. Mulla oli kotona käytössä doppler sydänäänten kuunteluun ja sitä tuli kyllä käytettyä usein. Se lisäsi yhteyttä vauvaan ja oli kyllä mulle ehdoton laite.
Nämä oli ekat jutut mitä ostin vauvalle, juuri ennen joulua. Ei oikeen nähty järkeä alkaa ostella mitään kauhean aikaisin, vaan päätettiin että jos jotain tarpeellista ja edullista tulee vastaan niin ostetaan, muuten jätetään kaikki tänne kevätpuolelle. Tää taktiikka on toiminut meillä hyvin ja ollaankin tehty hyviä löytöjä käytetyistä tavaroista, ja ostettu juttuja pikkuhiljaa tämän vuoden aikana.
Ylläolevissa kuvissa menossa raskausviikot 18 ja 19. Itsestä alkoi tuolloin tuntua, että on jo selkeä vatsakumpu, vaan aika pienihän se vielä oli. Pientä pyöristymistä ehkä havaittavissa tuossa kohtaa kuitenkin.
Sikiön ensimmäisen selkeät liikkeet tunsin tapaninpäivänä 2016, jolloin raskausviikkoja oli 17+3. Mulla on istukka kohdun takaseinämässä, mikä auttaa liikkeitä tuntumaan voimakkaammin ja aiemmin. Tapaninpäivän iltana kuuntelin sykkeitä dopplerilla, kun yhtäkkiä tuntui selkeä tönäisy dopplerin anturia kohtaan. :) Siitä liikkeet sitten aika nopeasti vahvistui vaikka alkuun tuntuikin tosi vaimeina ja lähinnä iltaisin tai töiden jälkeen kun makoilin sohvalla paikallaan.
Raskauden puolenvälin jälkeen alettiin jo tehdä enemmän hankintoja. Tähän asti aika oli mennyt tosi hitaasti, mutta tästä lähti sitten menemään niin nopeasti, ettei oo kyllä perässä pysynyt. Ostettiin yhdistelmävaunut+kaukalo&telakka uutena, koska löydettiin tosi hyvällä tarjouksella. Käytettynä ostettiin hoitopöytä ja kaverilta saatiin pinnasänky. Aloin pikkuhiljaa ostella vauvanvaatteita ja vauvalle tulevaan huoneeseen alkoi pikkuhiljaa kerääntyä tavaraa. Järki pysyi mukana vauvan hankinnoissa tässäkin kohtaa ja mietin aika tarkkaan mitä kaikkea tarvitaan ja mistä ja milloin niitä kannattaa ostaa.
Fyysisesti toka kolmanneksen loppu oli mulle rankinta. Vatsa alkoi kasvaa aika vauhdilla ja mulle tuli kovat liitos- ja kasvukivut keskivartaloon. Töissä oli tosi vaikeaa jaksaa muutaman viikon ajan ja mietinkin, että miten jaksan äitiyslomaan asti. Kropan painopiste muuttui selkeästi ja olo vaikeutui, jouduin hakemaan aika kauan tasapainoa sekä henkisesti että fyysisesti. Piti opetella kuuntelemaan itseään ja myös pukeutuminen hankaloitui. Nää ajat osui siihen kohtaan milloin talvi ja pimeys on yleensäkin mulle rankinta, joten tässä kohtaa voin sanoneeni miettiväni useinkin, miten raskaudesta voi nauttia ja tuntea olonsa hehkeäksi. Mun olo oli lähinnä kömpelö, kivulias ja todella paksu. Selvisin kuitenkin vain kahdella saikkupäivällä, jotka mulla oli juuri vika kolmanneksen alussa, koska selkäkipu ja paineentunne vatsassa oli niin sietämätön.
Viimeinen kolmannes (viikot 29-40(42))
Raskausviikot 29, 31 ja 32.
Voin helposti sanoa raskauden viimeisen kolmanneksen olleen raskauden parasta aikaa. Oon ihmetellyt sitä itsekin usein. Oon ajatellut, että kai sitä sitten vain jotenkin tottui vatsaan, osas levätä oikeissa kohdissa ja ehkä jotenkin ne hormonit sitten vihdoinkin hyvällä tavalla sai mut nauttimaan tästä kaikesta. Töissä jaksoin viimeiset viikot ennen äitiyslomaa todella hyvin, niin hyvin, että tuntui hassulta silloin vajaa kaksi viikkoa sitten jäädä töistä pois, koska vointi oli niin hyvä. Vatsasta kasvoi tosi söpö palleroinen ja vatsatyyppi on kasvanut isoksi ja vilkkaaksi. Vauvan liikkeet tekee olon välillä jopa tukalaksi, mutta on tosi hauskaa tuntea missä on vauvan peppu ja varpaat, ja miten hän reagoi kosketukseen ja erilaisiin ääniin. Mietin kovasti minkälainen tyyppi tuolta putkahtaa, miltä hän näyttää ja miltä tuntuu saada hänet kainaloon.
Nyt mennään raskausviikolla 36+2 ja vatsapallero näytti tältä kolme päivää sitten.
Koen, että mulla on edelleen aika pieni vatsa. Viime viikolla olo oli ekoja kertoja vähän tukala, kenkienlaitto on hankalaa, ja autosta nouseminen. Nukkuminen on vaikeutunut mulla tosi paljon muutaman viime viikon aikana, erityisesti vaivaa oikea lonkka, jota alkaa aamuyöstä särkeä siten, että nukkuminen on tosi kevyttä ja herään tunnin välein kääntämään kylkeä, koska koko ajan särkee. Kyljen kääntäminen on myös vähän haastavaa tämän mahan kanssa.
Vointi on edelleen kuitenkin hyvä ja olen todella kiitollinen siitä, että mun mielestä mulla on ollut tosi helppo ja hyvä raskaus. Ei se toki aina oo ihan siltä tuntunut ja omat haasteensa on ollut, mikä on kuitenkin musta ihan luonnollista, koska tämä on iso muutos kropalle ja naisen vartalo on aika ihmeellinen voidessaan kasvattaa ja tuoda maailmaan uuden ihmisen. Vauvalla on koko ajan ollut kaikki nähtävästi hyvin, mun arvot kaikissa kokeissa ja testeissä olleet niin hyvät kun vaan voi eikä mitään todellisia huolenaiheita ole ollut. Jään monellakin tapaa varmasti kaipaamaan raskausaikaa, ja oon iloinen, että mulle sitten kuitenkin loppujen lopuksi jää tämä fiilis. :) Välillä oon potenut huonoa omatuntoa siitä, että oon välillä valittanut olostani kovasti ilman mitään todellista syytä, siksi halusin summata tämän ajan, koska mulle jää tästä tosi hyvä mieli ja oon edelleen todella kiitollinen ja siunattu siitä, että saan kokea tämän.
Käytiin viime viikolla ikuistamassa tämä ainutlaatuinen aika kuvauksessa studiolla, koevedokset sai mulle tosi hyvän mielen, koska kuvista tuli fiilikseltään juuri sellaisia kuin halusin. Suosikkeja kuvissa oli paljon, tämä ehdottomasti yksi niistä. :)
Parisuhteelle raskaus on ollut enimmäkseen vahvistavaa aikaa. Ymmärrän, että miehen on välillä vaikeaa ymmärtää kaikkea mitä käyn läpi, mutta hän on ollut ihanasti mukana hankinnoissa, ultrissa, neuvoloissa ja yrittänyt ymmärtää hormonimyrskyjä. Varmempi kuin ikinä olen siitä, että tämä on henkilö on juuri oikea lapseni isäksi ja odotan kovasti, että hän saa pienokaisemme syliinsä ja pääsee kokemaan kaiken ihan eri tavalla.
Nyt tässä sitten vain nautiskellaan näistä äitiyslomaviikoista ja odotellaan milloin tyyppi haluaa tänne tulla. Huomenna lääkärissä tarkistellaan onko tapahtunut jotain sen suuntaista, että paikat alkais olla kypsymään päin synnytystä varten. Tää on etukäteen pelottanut mua, mutta neuvolatäti sanoi perjantaina, että se ei olis huono juttu ollenkaan. Jännityksellä sitä vähän silti odottaa. Tsekataan myös onko odotettavissa kuinka isoa tyyppiä ja tarviiko tarkemmin tutkia miten hän tuolta mahtuu tulemaan. Pakko heittää tähän väliin vielä arvostukset tätä neuvolasysteemiä kohtaan mikä Suomessa on, niin hyvin huolehdittu olo on. Oon sattunut vielä saamaan aivan todella ihanan ja perusteellisen neuvolatädin, ja oon kyllä niin tyytyväinen veronmaksajana siihen, mitä niillä rahoilla saadaan aikaan.
Synnytys mua jännittää vieläkin, lienee luonnollista. Oon kovasti yrittänyt asennoitua positiivisesti asiaan, ja luulen, että se alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Pitää vaan uskoa siihen, että se on luonnollisin asia maailmassa ja siitä seuraa jotain maailman ihaninta ja täydellisintä, meidän pieni ihminen, jonka me loimme ja minä tein. Yritän valaa uskoa itseeni, että tottakai pystyn siihen, ja luottaa apunani oleviin ammattilaisiin. Vielä ei oo kiire kuitenkaan, tyyppi saa kypsyä niin kauan kuin hänestä tuntuu siltä. Meillä on täällä kaikki valmiina häntä varten. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)