maanantai 8. toukokuuta 2017

Raskauteni

Laskettuun aikaan on jäljellä enää alle kuukausi ja maksimissaankin kuuden viikon päästä vauva on jo kainalossa, tuntuu hurjalta! Ajattelin tähän kohtaan summata vähän raskauden sujumista noin kokonaisuudessaan.


Ensimmäinen kolmannes: (raskausviikot 1-12)
Raskauden kesto lasketaan vähän typerästi siten, että se lasketaan alkaneeksi edellisten kuukautisten alkamisesta. Mullahan tätä ei voi näin mitata koska mun kierto oli hieman epäsäännöllinen ja pidempi, joten edellisistä menkoista hedelmöittymiseen oli mennyt 3,5 viikkoa, eikä sitä kahta viikkoa mikä tähän halutaan laskea. No kuitenkin, tulin raskaaksi syyskuun alkupuolella ja raskaudesta sain tietää 26.9. Ensimmäinen kolmannes päättyi marraskuun loppupuolella, ja pääsin mielestäni tässä kohtaa melko helpolla. Raskausoireet voi usein olla pahimmillaan alkuun, mulla oli lähinnä etovaa oloa ja väsymystä, sekä henkisellä puolella isoimmat huolet asettui tähän kohtaan, niinkuin varmasti useimmilla.

Väsymykseen oon jotenkin tottunut, kun työaikaan oon usein ollut iltaisin väsynyt, tässä kohtaa kuitenkin nukahtelin ihan aina kun istuin sohvalle ja joka kerta jos katsottiin iltaisin telkkaria. En viikkoihin saanut katsottua yhtään sarjan jaksoa kokonaan loppuun. Etovaa oloa mulla oli aamuisin ja usein myös päivisin ja iltaisin, tähän auttoi kun söi jotain pientä. Usean viikon ajan mulla oli töissä joka päivät omat mandariinit mukana ja iltaisin kun nukahtelin niin herätessä saattoi etoa, tähän auttoi mehujäät ja raitis ilma. Kokonaisuudessaan selvisin siis tosi helpolla, en oksennellut enkä joutunut olemaan töistä pois. Kukaan ei huomannut raskautta ennenkuin kerroin, miehellekin ainoa näkyvä merkki oli toi mun nukahtelu kotona. Mulla alkoi eka kolmanneksen aikaan olla aika paljon kohdun kasvukipuja, alavatsassa vihloi ja selkää jomotteli. Nämä huolestutti mua aluksi, mutta sitten niistä tuli lohduttava merkki että siellä se vauva kasvaa.

Ensimmäisen kolmanneksen aikana me käytiin ultraäänessä kaksi kertaa. Viikolla 6+4 määrittämässä raskauden kesto (voi sitä fiilistä kun alkio löytyi juuri oikean kokoisena oikeassa paikassa ja kuulimme hänen sydämen sykkeen eka kertaa <3) ja viikolla 12+3 niin sanotussa niskaturvotusultrassa. Toi jälkimmäinen oli varmasti yksi mun elämän parhaita hetkiä, siellä oli jo ihan vauvan näköinen pikkutyyppi heiluttelemassa ja pomppimassa. :) Tässä ultrassa seulotaan eka kerran sikiön mahdollisia poikkeavuuksia, jos vanhemmat niin haluavat, meillä oli onneksi kaikki hyvin.

Ensimmäinen kolmannes oli henkisesti hämmentävää aikaa. Pitkän toivomisen jälkeen vauva oli vihdoin tulossa ja ajatukseen oli tosi hankala tottua. Pelkäsin kaikkea mikä voi mennä pieleen enkä oikein pystynyt ymmärtämään, että kyllä siellä vaan meidän vauva kasvaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna tämä oli kuitenkin helppoa aikaa, pystyin liikkumaan normaalisti eikä varsinaisesti mikään rajoittanut, kaikki oli niinkuin ennenkin.


Eka kolmanneksen lopussa mun kroppa oli tässä kunnossa, eli ei kyllä mitään merkkejä raskaudesta vielä. Päällä mulla on tuossa jo äitiysvaatteet, koska kohdun kasvu sai sen aikaan, että normifarkut alkoi puristaa jo melko aikaisin.

Mä kerroin raskaudesta pikkuhiljaa heti alusta alkaen ensin läheisimmille ja sitten työkavereille, ihan julkisesti kerrottiin tuon nt-ultran jälkeen eli eka kolmanneksen lopussa. Asia on ollut mulle iso ja iloinen ja kaikki on mennyt hyvin, niin en nähnyt omalla kohdalla järkeä järjettömään salailuun. Mies sai itse kertoa kavereilleen ja tutuilleen omalla tahdillaan. 


Toinen kolmannes (viikot 13-28)
Toka kolmanneksen alussa mun vointi oli fyysisesti tosi hyvä ja huomasin, miten energiatasot nousi taas vähän. Jaksoin tehdä taas kunnollisia kävelylenkkejä ja olo oli muutenkin aika tavallinen. Tässä vaiheessa alkoi tuntua pientä kuplintaa alavatsassa iltaisin, ite uskon, että ne oli ensi merkkejä sikiön liikkeistä, skeptikot tämän luulon kyllä lyttää. Raskausvatsaa mulla ei näkynyt edelleenkään ennenkuin joskus viikolla 22 vähänkään huomattavammin. Toka kolmanneksen eka puoliväli olikin henkisesti raskasta aikaa, kun sikiön liikkeet ei tuntunut kunnolla eikä vatsa kasvanut. Olin huolissani, että kasvaako vauva normaalisti. Mulla oli kotona käytössä doppler sydänäänten kuunteluun ja sitä tuli kyllä käytettyä usein. Se lisäsi yhteyttä vauvaan ja oli kyllä mulle ehdoton laite.

Nämä oli ekat jutut mitä ostin vauvalle, juuri ennen joulua. Ei oikeen nähty järkeä alkaa ostella mitään kauhean aikaisin, vaan päätettiin että jos jotain tarpeellista ja edullista tulee vastaan niin ostetaan, muuten jätetään kaikki tänne kevätpuolelle. Tää taktiikka on toiminut meillä hyvin ja ollaankin tehty hyviä löytöjä käytetyistä tavaroista, ja ostettu juttuja pikkuhiljaa tämän vuoden aikana.


                                                

Ylläolevissa kuvissa menossa raskausviikot 18 ja 19. Itsestä alkoi tuolloin tuntua, että on jo selkeä vatsakumpu, vaan aika pienihän se vielä oli. Pientä pyöristymistä ehkä havaittavissa tuossa kohtaa kuitenkin. 

Sikiön ensimmäisen selkeät liikkeet tunsin tapaninpäivänä 2016, jolloin raskausviikkoja oli 17+3. Mulla on istukka kohdun takaseinämässä, mikä auttaa liikkeitä tuntumaan voimakkaammin ja aiemmin. Tapaninpäivän iltana kuuntelin sykkeitä dopplerilla, kun yhtäkkiä tuntui selkeä tönäisy dopplerin anturia kohtaan. :) Siitä liikkeet sitten aika nopeasti vahvistui vaikka alkuun tuntuikin tosi vaimeina ja lähinnä iltaisin tai töiden jälkeen kun makoilin sohvalla paikallaan.




 Ylläolevissa kuvissa viikot 20, 22 ja 25. Pikkuhiljaa se masu alkoi sitten näkyä ja helpotti kyllä omaa oloa. Viikolla 20 rakenneultrassa tutkittiin lisää sikiön kokoa ja rakenteita ja kaikki oli oikein hyvin. Helmikuun alussa viikolla 23 käytiin vielä varmuuden vuoksi ultrassa, koska kaaduin ulkona liukkaalla kelillä, ja tyyppi oli kasvanut oikein mallikkaasti. Oma olo helpotti tässä kohtaa aika paljon, koska liikkeitä tuntui jo kovasti niin, että mieskin ne tunsi ja vatsa kasvoi tasaisesti, vaikka oli tässäkin kohtaa vielä tosi pieni.

Raskauden puolenvälin jälkeen alettiin jo tehdä enemmän hankintoja. Tähän asti aika oli mennyt tosi hitaasti, mutta tästä lähti sitten menemään niin nopeasti, ettei oo kyllä perässä pysynyt. Ostettiin yhdistelmävaunut+kaukalo&telakka uutena, koska löydettiin tosi hyvällä tarjouksella. Käytettynä ostettiin hoitopöytä ja kaverilta saatiin pinnasänky. Aloin pikkuhiljaa ostella vauvanvaatteita ja vauvalle tulevaan huoneeseen alkoi pikkuhiljaa kerääntyä tavaraa. Järki pysyi mukana vauvan hankinnoissa tässäkin kohtaa ja mietin aika tarkkaan mitä kaikkea tarvitaan ja mistä ja milloin niitä kannattaa ostaa.

Fyysisesti toka kolmanneksen loppu oli mulle rankinta. Vatsa alkoi kasvaa aika vauhdilla ja mulle tuli kovat liitos- ja kasvukivut keskivartaloon. Töissä oli tosi vaikeaa jaksaa muutaman viikon ajan ja mietinkin, että miten jaksan äitiyslomaan asti. Kropan painopiste muuttui selkeästi ja olo vaikeutui, jouduin hakemaan aika kauan tasapainoa sekä henkisesti että fyysisesti. Piti opetella kuuntelemaan itseään ja myös pukeutuminen hankaloitui. Nää ajat osui siihen kohtaan milloin talvi ja pimeys on yleensäkin mulle rankinta, joten tässä kohtaa voin sanoneeni miettiväni useinkin, miten raskaudesta voi nauttia ja tuntea olonsa hehkeäksi. Mun olo oli lähinnä kömpelö, kivulias ja todella paksu. Selvisin kuitenkin vain kahdella saikkupäivällä, jotka mulla oli juuri vika kolmanneksen alussa, koska selkäkipu ja paineentunne vatsassa oli niin sietämätön.

Viimeinen kolmannes (viikot 29-40(42))






Raskausviikot 29, 31 ja 32.

Voin helposti sanoa raskauden viimeisen kolmanneksen olleen raskauden parasta aikaa. Oon ihmetellyt sitä itsekin usein. Oon ajatellut, että kai sitä sitten vain jotenkin tottui vatsaan, osas levätä oikeissa kohdissa ja ehkä jotenkin ne hormonit sitten vihdoinkin hyvällä tavalla sai mut nauttimaan tästä kaikesta. Töissä jaksoin viimeiset viikot ennen äitiyslomaa todella hyvin, niin hyvin, että tuntui hassulta silloin vajaa kaksi viikkoa sitten jäädä töistä pois, koska vointi oli niin hyvä. Vatsasta kasvoi tosi söpö palleroinen ja vatsatyyppi on kasvanut isoksi ja vilkkaaksi. Vauvan liikkeet tekee olon välillä jopa tukalaksi, mutta on tosi hauskaa tuntea missä on vauvan peppu ja varpaat, ja miten hän reagoi kosketukseen ja erilaisiin ääniin. Mietin kovasti minkälainen tyyppi tuolta putkahtaa, miltä hän näyttää ja miltä tuntuu saada hänet kainaloon.

Nyt mennään raskausviikolla 36+2 ja vatsapallero näytti tältä kolme päivää sitten.

Koen, että mulla on edelleen aika pieni vatsa. Viime viikolla olo oli ekoja kertoja vähän tukala, kenkienlaitto on hankalaa, ja autosta nouseminen. Nukkuminen on vaikeutunut mulla tosi paljon muutaman viime viikon aikana, erityisesti vaivaa oikea lonkka, jota alkaa aamuyöstä särkeä siten, että nukkuminen on tosi kevyttä ja herään tunnin välein kääntämään kylkeä, koska koko ajan särkee. Kyljen kääntäminen on myös vähän haastavaa tämän mahan kanssa.

Vointi on edelleen kuitenkin hyvä ja olen todella kiitollinen siitä, että mun mielestä mulla on ollut tosi helppo ja hyvä raskaus. Ei se toki aina oo ihan siltä tuntunut ja omat haasteensa on ollut, mikä on kuitenkin musta ihan luonnollista, koska tämä on iso muutos kropalle ja naisen vartalo on aika ihmeellinen voidessaan kasvattaa ja tuoda maailmaan uuden ihmisen. Vauvalla on koko ajan ollut kaikki nähtävästi hyvin, mun arvot kaikissa kokeissa ja testeissä olleet niin hyvät kun vaan voi eikä mitään todellisia huolenaiheita ole ollut. Jään monellakin tapaa varmasti kaipaamaan raskausaikaa, ja oon iloinen, että mulle sitten kuitenkin loppujen lopuksi jää tämä fiilis. :) Välillä oon potenut huonoa omatuntoa siitä, että oon välillä valittanut olostani kovasti ilman mitään todellista syytä, siksi halusin summata tämän ajan, koska mulle jää tästä tosi hyvä mieli ja oon edelleen todella kiitollinen ja siunattu siitä, että saan kokea tämän.

Käytiin viime viikolla ikuistamassa tämä ainutlaatuinen aika kuvauksessa studiolla, koevedokset sai mulle tosi hyvän mielen, koska kuvista tuli fiilikseltään juuri sellaisia kuin halusin. Suosikkeja kuvissa oli paljon, tämä ehdottomasti yksi niistä. :)


Parisuhteelle raskaus on ollut enimmäkseen vahvistavaa aikaa. Ymmärrän, että miehen on välillä vaikeaa ymmärtää kaikkea mitä käyn läpi, mutta hän on ollut ihanasti mukana hankinnoissa, ultrissa, neuvoloissa ja yrittänyt ymmärtää hormonimyrskyjä. Varmempi kuin ikinä olen siitä, että tämä on henkilö on juuri oikea lapseni isäksi ja odotan kovasti, että hän saa pienokaisemme syliinsä ja pääsee kokemaan kaiken ihan eri tavalla.

Nyt tässä sitten vain nautiskellaan näistä äitiyslomaviikoista ja odotellaan milloin tyyppi haluaa tänne tulla. Huomenna lääkärissä tarkistellaan onko tapahtunut jotain sen suuntaista, että paikat alkais olla kypsymään päin synnytystä varten. Tää on etukäteen pelottanut mua, mutta neuvolatäti sanoi perjantaina, että se ei olis huono juttu ollenkaan. Jännityksellä sitä vähän silti odottaa. Tsekataan myös onko odotettavissa kuinka isoa tyyppiä ja tarviiko tarkemmin tutkia miten hän tuolta mahtuu tulemaan. Pakko heittää tähän väliin vielä arvostukset tätä neuvolasysteemiä kohtaan mikä Suomessa on, niin hyvin huolehdittu olo on. Oon sattunut vielä saamaan aivan todella ihanan ja perusteellisen neuvolatädin, ja oon kyllä niin tyytyväinen veronmaksajana siihen, mitä niillä rahoilla saadaan aikaan.

Synnytys mua jännittää vieläkin, lienee luonnollista. Oon kovasti yrittänyt asennoitua positiivisesti asiaan, ja luulen, että se alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Pitää vaan uskoa siihen, että se on luonnollisin asia maailmassa ja siitä seuraa jotain maailman ihaninta ja täydellisintä, meidän pieni ihminen, jonka me loimme ja minä tein. Yritän valaa uskoa itseeni, että tottakai pystyn siihen, ja luottaa apunani oleviin ammattilaisiin. Vielä ei oo kiire kuitenkaan, tyyppi saa kypsyä niin kauan kuin hänestä tuntuu siltä. Meillä on täällä kaikki valmiina häntä varten. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti