Poika on nyt 5,5 viikon ikäinen.
Hän on kyllä mullistanut elämän. Vauva-arjen rankkuus on yllättänyt mut, toisaalta en tiedä miksi, koska ei tästä voi tietää mitään tätä kokematta, eikä mulla kai edes ollut mitään ennakko-ajatusta synnytyksen jälkeisestä elämästä.
Perfektionisti ja ylisuorittaja minussa on ottanut asiat välillä todella raskaasti. Päässä on kuva siitä, miten asioiden pitäisi mennä, vaikka kaikki mun kokemus lapsista on vuoden ikäisestä ylöspäin. Vastasyntynyt ja pieni vauva on niin eri asia. Hän on uusi ihminen, ja täysin avuton. Ei siihen voi varautua millaista on kun pikku ihminen on täysin kiinni sinussa eikä voi kertoa mikä on hätänä muuten kuin itkemällä. Oman vauvan itku on ollut mulle yllättävän raskasta, oma neuvottomuus turhauttaa silloin kun vauva vain kitisee eikä rauhoitu. Eikä siihen voi varautua miltä ne pätkittäiset yöunet oikeasti tuntuu. En oo ikinä elämässäni ollut näin väsynyt, vaikka lähes puolet elämästäni oon nukkunut huonosti ja heräillyt öisin. Asiat tarkkaan suunnittelevana on myös ollut vähän vaikea oppia siihen, että näin pienen vauvan kanssa ei päivärytmiä ole, joten asioiden sujumisesta ei voi tietää.
Miehelle jälleen iso kunnianosoitus tässä, en ymmärrä miten ihmiset selviää tästä yksin. On niin erilaista ja paljon helpompaa kun meitä on kaksi poikaa hoitamassa, jakamassa yösyötöt ja tarjoamassa toiselle välillä hengähdystauon kun pojan kanssa on hankalampaa. On myös hienoa huomata, että vaikka meillä on toisillemme tällä hetkellä todella vähän aikaa ja väsymys kuormittaa monin tavoin, parisuhteemme voi hyvin edelleen.
Mutta, ettei nyt tulisi väärää kuvaa, musta on aivan mahtavaa olla äiti. :) Se on aivan ihmeellistä, että toi pieni ihminen tuli minusta ja kasvaa niin valtavaa vauhtia pikku persoonaksi. On mahtavaa seurata hänen kasvuaan ja olla hänen äitinsä. Itse tässä kasvaa henkisesti samalla kovaa vauhtia vanhemmaksi, joten hämmennys on ymmärrettävää.
Meillä on melko temperamenttinen poika. Joskus, kun nukuttaminen yöunille kestää neljättä tuntia, miettii että olisipa meidänkin vauva vähän helpompi ja rauhallisempi. Mutta tää on meidän vauva, täydellinen juuri näin. <3 Nukkuminen on välillä melko pätkittäistä ja menossa on tällä hetkellä kuuden viikon hulinat, joten kitinää ja tyytymättömyyttä on riittänyt. Mutta mä en tiedä mitään parempaa maailmassa, kuin oman lapsen hymy. En mitään. Kun aamulla herätään vierekkäin ja hän kuulee mun äänen, välittömästi alkaa hymyillä ja silmät syttyy. Kun hassuttelen tai laulan ja hän alkaa nauraa. Paras ääni on hänen jokelluksensa, ja on niin mieletöntä nähdä miten nopeasti hän kehittyy, oppii uusia asioita ja alkaa kommunikoida.
Meillä siis menee kyllä hyvin. Poika on ilmeisen terve, syö hyvin, kasvaa hienosti ja kehittyy mallikkaasti. Kovasti hankalimpina ja väsyneimpinä päivinä helpottaa tieto, että tämäkin on vain vaihe. Eilen ensimmäistä kertaa yöunille nukahtaminen kävi kiukuttelematta. Pienet onnistumiset. :) Äitiys on mahtavaa ja meillä on ihana poika. Ja mulla on maailman ihanin mies poikani isänä.
Poika nukkuu nyt pitkästä aikaa arkena kunnon unia, joten ehdin itsekin ehkä hiukan nyt hengähtää. Toivon mukaan ehdin jossain vaiheessa kirjottelemaan mm. tulevista ristiäisistä ja vyöhyketerapiasta missä ollaan käyty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti