torstai 17. toukokuuta 2018

Yksi vuosi

Kahden viikon päästä mun poikani täyttää jo vuoden. Jotenkin käsittämätöntä että nyt jo. Ikuinen klisee, että ajan kulumisen tajuaa todella vasta kun on vanhempi, pitää todellakin paikkansa.

Tää on ollut tosi raskas vuosi. Väsymys on ollut aivan käsittämätön, eikä sitä voi ymmärtää kuin toinen saman kokenut. Väsymys on ollut niin rankkaa, etten arvellut koskaan kokevani sellaista. Koetuksella on ollut parisuhde, kehonkuva, itsetunto, identiteetti, välillä tuntuu että järkikin. Oon pettynyt joihinkin ihmisiin elämässäni todella raskaasti. Pelot on välillä valtavan suuria, suurempia kuin koskaan ennen.

Mutta. En vaihtaisi sekuntiakaan pois. Mun poikani on mulle niin suuri ilon, onnen ja rakkauden tyyssija, että mä tunnen paljon enemmän iloa ja rakkautta kuin ennen. On edelleen aivan käsittämätöntä että hän on voinut kasvaa mun sisällä täydelliseksi ihmiseksi, ja että tässä mun vieressä kasvaa pikkutyyppi, joka on puolet minua, jonka äiti, turva, kaikki, minä olen. Äitiys on suurin siunaus, joka mua on kohdannut ja mä olen päivittäin niin valtavan kiitollinen mun lapsesta. Äidinrakkaus on ollut mulle valtavan mullistava asia, enkä voi mitenkään kuvailla sitä tunnetta kun poika painaa päänsä mun rinnalle. Äidinrakkautta kuvaillaan usein niin, että sydämeni kävelee mun vartaloni ulkopuolella, ja se on aika kuvaavaa kyllä. Haaveilin äitiydestä tosi pitkään, ja kyllä tää on ollut vielä ihanampaa kuin mitä ajattelin. Mä olen niin ylpeä mun lapsesta enkä tiedä parempaa kuin hän.

Mä olen tosi omistautuva äiti, koska mulle on tosi tärkeää, että mun lapsi kasvaa kunnolliseksi, järkeväksi, empaattiseksi ja kohteliaaksi, ja että hän saa hyvät lähtökohdat elämään, koska sitä ei voi korvata tai paikata millään. Mä haluan, että pojalla on turvallinen koti, ja hän tietää aina, että vanhemmilleen hän voi kertoa mistä vaan. Mä haluan, että hän kunnioittaa vanhempiaan aikuisenakin, hänellä on koti mihin tulla ja hän voi sanoa kasvaneensa onnellisessa, turvallisessa kodissa. En halua nostaa itseäni jalustalle, vain kertoa mitä asioita haluaisin äitinä saavuttaa. Tiedän, ettei kaikki riipu vain minusta ja meistä, siksi haluaisinkin pojalle niin hyvän perusturvan ja rakastetun olon, että mokienkin jälkeen hän hakee avun ja tuen meistä.

Oon katsellut videoita ajalta, kun poika oli 2-4kk ja tuntuu ihmeelliseltä, että hän oli niin pieni, ja millainen pikkuihminen hän jo nyt on. Toivon, että olisin osannut ja voinut nauttia niistä alkuajoista enemmän. Vaikka kyllä mä niistä nautinkin. Oli sitten mitä tahansa muuta vaikeaa ja raskasta, niin ajasta pojan kanssa oon pyrkinyt aina nauttimaan niin paljon kun voin. Niitä hetkiä ei saa ikinä takaisin ja ne ovat tärkeitä.

Mä aion tosiaan olla vielä kotona, niin kauan kuin meidän rahallinen tilanne vain sallii. Aikaisintaan haluaisin pojan laittaa hoitoon elokuussa 2019, aika näyttää onko se mahdollista. Ja mä nautin kotiäitiydestä kyllä, ja ajatus siitä, että me ei vietettäisi yhteisiä päiviä enää näin, on aika sydäntäsärkevä. Haluan olla vielä läsnä, muun ehtii myöhemminkin.

Poika on tosiaan nyt 11,5 kuukautta vanha ja hän osaa ja ymmärtää jo niin paljon. Mitä hän sitten jo osaa?

Hän nousee seisomaan tukea vasten ja kiipeilee matalille tasoille ketterästi. Hän seisoo tuen varassa enää yhdellä kädellä jämäkästi joten kohta varmaan jo tuetta. Tuettunakaan hän ei vielä juuri kävele. Hän nousee itse istumaan lattialta, mutta ei edelleenkään konttaa vaikka konttausasennossa on paljonkin. Hän ryömii kovaa vauhtia.

Hän osaa vilkuttaa pyynnöstä, joskus ilmankin samoina toistuvissa tilanteissa. Hän osaa laittaa esineitä laatikkoon pyynnöstä ja tuomaan joitain pyydettyjä esineitä. Hän antaa pyydettäessä esineen, joskus pyytämättäkin. :) Hän osaa näyttää lampun, nenän, varpaat. Hän tanssii pyydettäessä. :) Siitä olen tosi ylpeä, että oon hienosti saanut hänelle opetettua mitä ei tarkoittaa. Hän ei laita keppiä tms. suuhun jos pyydän, ei riisu kenkiä kesken lenkin jos kiellän, irrottaa jos sanon että ei saa ottaa. Jos on syönyt jotakin kiellettyä, ottaa sen suusta pois kun pyydän ja ojentaa minulle. Uhmaa kyllä rajojaan välillä ja näyttää jos jokin ei miellytä, ja niin pitääkin. :)

Hän osaa antaa halin pyydettäessä, ja tämä on niin hellyyttävää. :) Unipupu on hänelle valtavan tärkeä, jota ilman uni ei tule ja  joskus kesken yön tulee hätä jos pupua ei löydy, uni tulee sitten heti kun pupu on kainalossa. Yöt sujuu pääasiassa nyt tosi hyvin. Flunssat ja muut tietty välillä vähän sotkee mutta yösyöttöjä ei enää ole ollenkaan ja suurimman osan ajasta nukutaan tosi hyvin. Parina yönä viikossa saattaa joutua kerran tai kaksi käydä laittamassa pupun takaisin kainaloon. Näistä heräämisistä melkein aina poika nukahtaa heti uusiksi. Unikoulu siis meillä todella kannatti.

Pottailtu ollaan pari kuukautta ja tarpeitakin tulee pottaan päivittäin. Tulisi varmaan enemmänkin jos jaksaisin laittaa hänet potalle useemmin, en oo kuitenkaan nähnyt vielä tarvetta.

Hän rakastaa pihalla oloa ja lenkillä käymistä, mistä oonkin tosi iloinen koska siihen tähtäsinkin. Hiekkalaatikko on tosi pop ja lenkeistä yhdessä nautin minäkin. Poitsu innoissaan kattelee maisemia ja juttelee. Mitään selkeitä sanoja ei tosin vielä tule, en niitä kyllä vielä odotakaan. :)

Päiväunia poika on nyt kolme viikkoa nukkunut vain yhdet. Muutoksen tein pojan tarpeista lähtien, ja onkin toiminut hyvin kun päivärytmin sain viilattua kuntoon. Joskus alkuillasta jos ollaan liikenteessä, saattaa ottaa pikkutirsat autossa, mutta toisille päikkäreille ei oo ollut tarvetta laittaa.

Arki on kyllä monella tapaa nyt niin paljon helpompaa. Itse on varmempi ja rutiinit saa pojankin toimimaan kivasti, kun hän pystyy ennakoimaan ja ymmärtää. Vauvavuoden loppuminen saa mut todella haikeaksi, vaikka raskasta on ollutkin ja nyt on kiva kun monet asiat on helpottaneet. Oli se pikkuvauva-aikakin kuitenkin niin ihmeellistä aikaa, voi kun jotain sieltä saisi elää vielä uudelleen. Kaikkea kun ei kunnolla muistakaan.

Tämän merkinnän kirjotin lähinnä itselleni muistoksi, jotta sitten joskus tulevaisuudessa voi näistä ajoista lueskella, ja kattoa mitä kaikkea poika tällöin osasikaan.