Vitsi että kaipaan tätä kirjoittamista mut aika ei vaan riitä. Oon käyttänyt instagramin storiesia tän tyhjiön täyttämiseen mut eihän se ihan riitä vaan. Nyt on taas mennyt melkein puol vuotta viime blogitekstistä. Tykkään siitä, että kirjoittamalla tätä jää muistoja mitä voi lukea jälkikäteen, kaikki fiilikset ja hetket kun ei millään jää mieleen samalla lailla kuin sillon kun ne rustaa tänne.
Kaks kuukautta ja mun pieni vauva täyttää jo kaksi vuotta. Onhan tää ajan kuluminen jotenkin käsittämätöntä. Jätkä itsenäistyy koko ajan ja ajoittain meillä asuu tosi uhmaikäinen kaveri. Oma pinna on välillä tosi kovilla vaikka kuinka yrittää miettiä miten normaalisti hän tässäkin kohtaa kehittyy.
Oon vielä pikkukundin kanssa kotona, elokuun alkuun asti näillä näkymin. Päivähoidon aloittamisen ajattelu tuottaa mulle syvää tuskaa vaikka tiiän että jossain kohti se on edessä kuitenkin. Suunnitelma tällä hetkellä on se että poika aloittaa päiväkodin puolipäiväisenä, ja hänen hoidossa olemisen ajan mä käytän työnhakuun ja tulevaisuuden suunnitteluun. Tunnen jotenkin tosi suurta syyllisyyttä tästä, vaikka enhän mä pysty tässä kohtaa mitenkään keskittymään mihinkään omiin juttuihin. Elokuussa työhaastattelut ja muut voi sitte sopia aamupäiviin ja poitsu saa ikäistänsä seuraa ja erilaisia virikkeitä kuin kotona.
Mutta ai vitsi miten mä tuun kaipaamaan tätä aikaa. Ei tää oo ollut mulle todellakaan mitään helppoa, voi mennä viikkoja että omaa aikaa ei käytännössä ole ollenkaan ja oon kaikki arkipäivät lapsessa kiinni. Välillä pää käy täysin ylikierroksilla ja olo on uupunut, kun lapsen hoidon ja kasvatuksen lisäksi on kaikki kotiasiat, lemmikit, oma elämäntaparemontti, kotityöt, kauppareissut, you name it. Mutta mä oon joka päivä kuitenkin niin onnellinen ja nytkin tippa linssissä kirjoitan tätä kun mietin et syksyllä ei enää tutkitakaan yhdessä maailmaa aamupäivisin pihalla ja katsota aamuisin piirrettyjä kainalokkain villasukat jalassa. Osataanko päiväkodissa huomioida mun lapsen herkkyys ja tunnetilat, kunpa hän vaan ei jäisi yksin. Saisipa hän syliä ja huomiota kun tarvitsee ja saisipa hän ystäviä ja sopeutuisi hyvin. Ja miten mä pärjään kun suurin osa arkipäivistä meneekin ilman tätä ihanaa pikkumiestä? Tavallaan kyllä kaipaan jo töihin ja että saisin taas olla niitä muitakin asioita minussa kuin äiti, mutta on tää vaan ollut niin ainutlaatuista aikaa, että yritän nauttia näistä kevään ja kesän kuukausista aivan täysillä.
Mulle kuuluu myös sellaista, että elokuun lopusta oon viitisentoista kiloa kevyempi. Välillä ihmettelen itsekin et miten mä pystyin tähän koska mun mies on ollut töiden takia pois kotoa syksyllä ja alkuvuodesta enemmän kuin koskaan meidän yhdessäoloaikana eikä mulla oo arkipäivissä mitään hoitoapuja mutta niin sitä vaan sitten pystyinkin. Ja kannattihan se, olo on fyysisesti ja henkisesti 200% parempi. On tää reilu puoli vuotta ollut aikamoinen matka ensisijaisesti pääkopan sisällä ja siksi oonkin niin ylpeä että sain niskaotteen huonoista ajatuksista ja oon tehnyt kovasti hommia oman hyvinvoinnin eteen.
Mitä tulee poitsun kuulumisiin, niin hän on varsin vilkas ja energinen taapero. Lempipuuhaa on kaikki liikkuminen ja kehitys onkin viime kuukaudet selkeästi mennyt liikkuminen edellä. Selkeää puhetta tulee vielä tosi vähän, vaikka sanavarasto on tosi laaja ja ymmärrys ja muisti todella hyvät. Liikkuminen on kehittynyt parin viime kuukauden aikana kyllä huikeasti ja nyt onkin kiva kun on kevät ja pihalla voi touhuta ihan eri lailla. Sisälläkin lähinnä juostaan ja ajetaan potkuautolla tai potkumopolla. Ollaan käyty lokakuusta asti perhekerhossa kerran viikossa ja siellä mun pieni vierastaja on reipastunut tosi paljon. Hän on hyvin temperamenttinen ja tunnereaktiot ovat voimakkaat, mutta hän on myös tosi tottelevainen, kiltti ja rauhallinen, varsinkin kun ollaan jossain menossa tai kylässä. Välillä katson häntä ja ihmettelen miten itsenäinen pieni ihminen meillä jo asuu. Mutta sitten hän haluaa tulla sylissä ruokapöytään tai että äiti syöttää loput ruuat, niin oon antanut hänen olla vielä pieni. <3
Koko perheen kuulumisista sen verran, että muutaman päivän päästä meille muuttaa toinen koira kun haetaan pieni sekarotuinen pentu kotiin. Meidän lapsiluku on todennäköisesti tässä (tästä asiaa tulossa mahdollisesti omassa postauksessaan jos aikaa ikinä siihen löytyy) mutta toinen koira on ollut suunnitelmissa jo pitkään, ja nyt kun oon vielä kotona ja kesää vasten se on hyvä hankkia.
Meille kuuluu kaikin puolin siis todella hyvää. Normaalia arkea hyvine ja vähän huonompine päivineen. Oon aivan superonnellinen ja kiitollinen että ollaan kaikki terveitä ja meillä on toisemme. Jos saamme elää näin pitkään yhdessä terveinä niin mitään muuta en elämässä tarvi.
tiistai 2. huhtikuuta 2019
keskiviikko 24. lokakuuta 2018
Arkea
Mä oon aina välillä kirjoittanut merkintää tänne, mut sit kuitenkin jättänyt julkaisematta. Vaikka tätä ei juurikaan kukaan lue niin jotenki silti on tuntunut, etten osaa ja halua julkaista tiettyjä juttuja vaikka kovasti tekis mieli. Viime merkinnästä onkin nyt sit jo kuukausia, joten ihan itelleni muistiin aattelin kirjotella miten meillä tällä hetkellä menee.
Meidän poitsu täyttää ens viikolla 1v5kk ja onkin kyllä kasvanut ja kehittynyt tosi paljon. Hän alkoi kävellä tuetta reilu kuukausi sitten ja nyt jo melkein juoksee, joskin välillä kyllä vielä pyllähtelee. Kävelyn myötä hän alkoi touhuta paljon enemmän itsekseen ja on tyytyväisempi, välillä tuntuu ettei sisätilat edes riitä kun niin haluaisi vaan kävellä. Kaupassa työntää kärryjä isonkin marketin läpi ja ulkona haluaa vaan kävellä.
Sanoja on tullut jo jonkin aikaa ja niitä on nyt muutamia selkeitä: isi, äiti, oho, avaa ja anna. Saappaat ovat paappaat, samoin kuin muutkin kengät. Koiraamme kutsuu 'Inttu' (Minttu) ja paljon höpöttelee omiaan, osaa matkia monen eläimen ääniä myös. Hän ymmärtää tosi paljon ja tekee pyynnöstä vaikka mitä: vie astiat koneeseen ja pyykit koriin, kerää lelut mihin pyydetään, laittaa kengät telineeseen, tuo pyydettäviä tavaroita, sammuttaa valoja, laittaa ovia kiinni. Hän on tosi tomera, fiksu ja näppärä, oon yllättynyt miten paljon näin pieni voi osata :)
Yöt meillä nukutaan nyt tosi hyvin ja se onkin ollut iso helpotus. Oon itsekin nukkunut paremmin kun vuosiin. Päikkäreitä jäbä nukkuu yhdet keskellä päivää noin 1,5-2h. Joskus torkahtaa hetkeksi menoilla autoon mut nykyäään jo vähenevissä määrin.
Poitsun lempipuuhaa on autoilla ajaminen, ja se kävely. Hän tykkää kovasti myös lukea kirjoja, kuunnella lauluja, halia, pussata ja leikkiä koiran kanssa. Välillä jaksaa pitkän aikaa rakennella palikoilla.
Siitä asti kun jätkä täytti yks vee, on ilmassa ollut vaihtelevasti uhmaa. Omaa tahtoaan kokeilee kovasti ja näyttää vahvasti, kun jokin asia ei miellytä. On hyvin temperamenttinen, näyttää kaikki tunteet vahvasti. Hän on kuitenkin myös hyvin tottelevainen ja kiltti, vaikka kokeileekin rajojaan.
Aamulla heräillään 7-7.30 välillä. Katsotaan kasiin asti yhdessä piirrettyä maitomukin kanssa, jonka jälkeen syödä aamupala ja sitten leikitään ja tehdään kotitöitä. Torstaiaamuisin käydään perhekerhossa 9-11, muina aamuina ulkoillaan n. 9.45-11.15. Käydään joka aamu kävelyllä koiran kanssa ja sitten leikitään omalla pihalla. Lounas syödään kun tullaan sisälle eli 11.30 mennessä ja n. 12 on poitsu päikkäreillä. Herää yleensä 13.30-14 välillä, jonka jälkeen välipala ja sitten kauppa- tai puistoreissu, joskus kyläilyä tai sisäleikkiä. Maanantaisin käydään muskarissa, tällä reissulla ollaan 16-18. Päivällinen syödään 16-16.30 välillä ja illalla tehdään mitä milloinkin, leikkiä isin kanssa, kaupassakäyntiä, kyläilyä, ulkoilua. Iltapalalle aletaan klo 19, jonka jälkeen suihku ja yöunilla poitsu on yleensä 19.45 mennessä. Yöt nukkuu itsenäisesti omassa huoneessa, saattaa joskus havahtua mutta useimmiten nukahtaa itse uusiksi.
Päivärytmistä ollaan meillä aina pidetty tarkasti kiinni ja se on ollut meille tosi hyvä juttu, koska tosi moni asia menee meillä sen ansiosta helposti. Jos joskis tulee pieniä poikkeuksia rytmiin niin se ei sotke mitään, koska muuten pidetään rytmistä niin tiukasti kiinni. Poitsu on myös sellainen lapsi, joka tarvitsee tarkkaa päivärytmiä ja sen tuomaa ennakointia ja turvaa.
Mulle oli vauvavuosi tosi raskas. Väsymys, stressi ja yksinäisyys yllätti mut todella. Mun paino nousi alle vuodessa 12kg, 10 jääneen raskauskilon päälle. koska en jaksanut huolehtia itsestäni yhtään, liikkua tai tehdä ruokaa. Kun unikoulun myötä poitsu alkoi nukkua hyvin, oon mäkin saanut itseäni niskasta kiinni ja mun paino on pudonnut 10kg kolmessa kuukaudessa. Vielä on 12 kiloa matkaa painoon, jossa olin ennen raskautta, tähän mulla on tavoitteena päästä seuraavan puolen vuoden aikana.
Loppujen lopuksi painonpudotus on käynyt hyvin helposti elämäntaparemontin myötä. Ennen raskaaksituloahan tein saman ja paino putosi 12kg neljässä kuukaudessa. Teen poitsun kanssa joka päivä tunnin reippaan kävelylenkin aamuisin ja noin kolme kertaa viikossa vielä ylimääräisen kävelyn iltapäivällä. Syön herkkuja vain viikonloppuisin ja joka päivä pidän kiinni säännöllisestä ateriarytmistä. Seuraan puhelinsovelluksen avulla että arkisin kulutan enemmän kuin syön. Pyrin syömään monipuolisesti ja valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta aina sen paremman. Viikonloppuisin en vahdi syömisiä muuten kuin että herkut pyrin syömään vasta illalla, pitämään silloinkin kiinni ateriaväleistä, ja liikkumaan kuten arkena. Syön tavallista ruokaa, käytän voita ja ruokakermaa enkä laske hiilareita ja proteiineja.
Mulle tosi tärkeää oli löytää se mulle sopiva tapa liikkua tähän elämäntilanteeseen. Kävelylenkeistä tykkään ja pystyn pitämään niistä säännöllisesti kiinni. Rasvaa palaa tehokkaasti, voin lisätä vauhtia tai mennä paljon ylämäkiä jos haluan vaihtelua. Mun on helppo lähteä lenkille ja pystyn yhdistämään sen loistavasti meidän päiviin. Kun liikunta on kunnossa voin olla stressittä eikä jokaista suupalaa tarvitse vahtia, vaikka arkisin aika tarkkaan katsonkin miten syön. Paino on pudonnut vähän kuin itsestään ja muita hyötyjä on tullut paljon. Nukun todella hyvin, jaksan paremmin, olo on selkeästi kevyempi myös henkisesti, iloisempi ja virtaa on enemmän, mielialatkin on tasaisemmat. Näytänkin terveemmältä ja onhan se kiva kun vanhat vaatteet alkaa mahtua päälle.
Loppukesästä musta tuntui, että kotonaolo alkoi olla mulle liikaa. Tuntui etten jaksa koska olen ollut yksinäinen, läheisten ihmisten etääntyminen pojan syntymän jälkeen on todella yllättänyt mut. Olin väsynyt, stressaantunut ja rasittunut. Haimme pojalle päivähoitopaikkaa tammikuun alkuun. Sitten sainkin elämäntaparemontista kiinni ja vointini kaikin puolin parantui, joten päivähoidon aloitus siirrettiin 1.8.2019 alkamaan. Tällä hetkellä pääasiallisesti nautin kotoanolosta tosi paljon ja poitsun kanssa on ilo touhuta. Toki uhma, temperamenttinen lapsi ja hampaidentulo saa päivistä välillä raskaita, ja kyllä kotiäitiys todellakin käy työstä, mut oon todella iloinen siitä, et mulla on mahdollisuus olla kotiäitinä. Nyt kaikki on ollut niin, kuin ennen pojan syntymään ajattelin. :)
Meidän poitsu täyttää ens viikolla 1v5kk ja onkin kyllä kasvanut ja kehittynyt tosi paljon. Hän alkoi kävellä tuetta reilu kuukausi sitten ja nyt jo melkein juoksee, joskin välillä kyllä vielä pyllähtelee. Kävelyn myötä hän alkoi touhuta paljon enemmän itsekseen ja on tyytyväisempi, välillä tuntuu ettei sisätilat edes riitä kun niin haluaisi vaan kävellä. Kaupassa työntää kärryjä isonkin marketin läpi ja ulkona haluaa vaan kävellä.
Sanoja on tullut jo jonkin aikaa ja niitä on nyt muutamia selkeitä: isi, äiti, oho, avaa ja anna. Saappaat ovat paappaat, samoin kuin muutkin kengät. Koiraamme kutsuu 'Inttu' (Minttu) ja paljon höpöttelee omiaan, osaa matkia monen eläimen ääniä myös. Hän ymmärtää tosi paljon ja tekee pyynnöstä vaikka mitä: vie astiat koneeseen ja pyykit koriin, kerää lelut mihin pyydetään, laittaa kengät telineeseen, tuo pyydettäviä tavaroita, sammuttaa valoja, laittaa ovia kiinni. Hän on tosi tomera, fiksu ja näppärä, oon yllättynyt miten paljon näin pieni voi osata :)
Yöt meillä nukutaan nyt tosi hyvin ja se onkin ollut iso helpotus. Oon itsekin nukkunut paremmin kun vuosiin. Päikkäreitä jäbä nukkuu yhdet keskellä päivää noin 1,5-2h. Joskus torkahtaa hetkeksi menoilla autoon mut nykyäään jo vähenevissä määrin.
Poitsun lempipuuhaa on autoilla ajaminen, ja se kävely. Hän tykkää kovasti myös lukea kirjoja, kuunnella lauluja, halia, pussata ja leikkiä koiran kanssa. Välillä jaksaa pitkän aikaa rakennella palikoilla.
Siitä asti kun jätkä täytti yks vee, on ilmassa ollut vaihtelevasti uhmaa. Omaa tahtoaan kokeilee kovasti ja näyttää vahvasti, kun jokin asia ei miellytä. On hyvin temperamenttinen, näyttää kaikki tunteet vahvasti. Hän on kuitenkin myös hyvin tottelevainen ja kiltti, vaikka kokeileekin rajojaan.
Aamulla heräillään 7-7.30 välillä. Katsotaan kasiin asti yhdessä piirrettyä maitomukin kanssa, jonka jälkeen syödä aamupala ja sitten leikitään ja tehdään kotitöitä. Torstaiaamuisin käydään perhekerhossa 9-11, muina aamuina ulkoillaan n. 9.45-11.15. Käydään joka aamu kävelyllä koiran kanssa ja sitten leikitään omalla pihalla. Lounas syödään kun tullaan sisälle eli 11.30 mennessä ja n. 12 on poitsu päikkäreillä. Herää yleensä 13.30-14 välillä, jonka jälkeen välipala ja sitten kauppa- tai puistoreissu, joskus kyläilyä tai sisäleikkiä. Maanantaisin käydään muskarissa, tällä reissulla ollaan 16-18. Päivällinen syödään 16-16.30 välillä ja illalla tehdään mitä milloinkin, leikkiä isin kanssa, kaupassakäyntiä, kyläilyä, ulkoilua. Iltapalalle aletaan klo 19, jonka jälkeen suihku ja yöunilla poitsu on yleensä 19.45 mennessä. Yöt nukkuu itsenäisesti omassa huoneessa, saattaa joskus havahtua mutta useimmiten nukahtaa itse uusiksi.
Päivärytmistä ollaan meillä aina pidetty tarkasti kiinni ja se on ollut meille tosi hyvä juttu, koska tosi moni asia menee meillä sen ansiosta helposti. Jos joskis tulee pieniä poikkeuksia rytmiin niin se ei sotke mitään, koska muuten pidetään rytmistä niin tiukasti kiinni. Poitsu on myös sellainen lapsi, joka tarvitsee tarkkaa päivärytmiä ja sen tuomaa ennakointia ja turvaa.
Mulle oli vauvavuosi tosi raskas. Väsymys, stressi ja yksinäisyys yllätti mut todella. Mun paino nousi alle vuodessa 12kg, 10 jääneen raskauskilon päälle. koska en jaksanut huolehtia itsestäni yhtään, liikkua tai tehdä ruokaa. Kun unikoulun myötä poitsu alkoi nukkua hyvin, oon mäkin saanut itseäni niskasta kiinni ja mun paino on pudonnut 10kg kolmessa kuukaudessa. Vielä on 12 kiloa matkaa painoon, jossa olin ennen raskautta, tähän mulla on tavoitteena päästä seuraavan puolen vuoden aikana.
Loppujen lopuksi painonpudotus on käynyt hyvin helposti elämäntaparemontin myötä. Ennen raskaaksituloahan tein saman ja paino putosi 12kg neljässä kuukaudessa. Teen poitsun kanssa joka päivä tunnin reippaan kävelylenkin aamuisin ja noin kolme kertaa viikossa vielä ylimääräisen kävelyn iltapäivällä. Syön herkkuja vain viikonloppuisin ja joka päivä pidän kiinni säännöllisestä ateriarytmistä. Seuraan puhelinsovelluksen avulla että arkisin kulutan enemmän kuin syön. Pyrin syömään monipuolisesti ja valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta aina sen paremman. Viikonloppuisin en vahdi syömisiä muuten kuin että herkut pyrin syömään vasta illalla, pitämään silloinkin kiinni ateriaväleistä, ja liikkumaan kuten arkena. Syön tavallista ruokaa, käytän voita ja ruokakermaa enkä laske hiilareita ja proteiineja.
Mulle tosi tärkeää oli löytää se mulle sopiva tapa liikkua tähän elämäntilanteeseen. Kävelylenkeistä tykkään ja pystyn pitämään niistä säännöllisesti kiinni. Rasvaa palaa tehokkaasti, voin lisätä vauhtia tai mennä paljon ylämäkiä jos haluan vaihtelua. Mun on helppo lähteä lenkille ja pystyn yhdistämään sen loistavasti meidän päiviin. Kun liikunta on kunnossa voin olla stressittä eikä jokaista suupalaa tarvitse vahtia, vaikka arkisin aika tarkkaan katsonkin miten syön. Paino on pudonnut vähän kuin itsestään ja muita hyötyjä on tullut paljon. Nukun todella hyvin, jaksan paremmin, olo on selkeästi kevyempi myös henkisesti, iloisempi ja virtaa on enemmän, mielialatkin on tasaisemmat. Näytänkin terveemmältä ja onhan se kiva kun vanhat vaatteet alkaa mahtua päälle.
Loppukesästä musta tuntui, että kotonaolo alkoi olla mulle liikaa. Tuntui etten jaksa koska olen ollut yksinäinen, läheisten ihmisten etääntyminen pojan syntymän jälkeen on todella yllättänyt mut. Olin väsynyt, stressaantunut ja rasittunut. Haimme pojalle päivähoitopaikkaa tammikuun alkuun. Sitten sainkin elämäntaparemontista kiinni ja vointini kaikin puolin parantui, joten päivähoidon aloitus siirrettiin 1.8.2019 alkamaan. Tällä hetkellä pääasiallisesti nautin kotoanolosta tosi paljon ja poitsun kanssa on ilo touhuta. Toki uhma, temperamenttinen lapsi ja hampaidentulo saa päivistä välillä raskaita, ja kyllä kotiäitiys todellakin käy työstä, mut oon todella iloinen siitä, et mulla on mahdollisuus olla kotiäitinä. Nyt kaikki on ollut niin, kuin ennen pojan syntymään ajattelin. :)
torstai 17. toukokuuta 2018
Yksi vuosi
Kahden viikon päästä mun poikani täyttää jo vuoden. Jotenkin käsittämätöntä että nyt jo. Ikuinen klisee, että ajan kulumisen tajuaa todella vasta kun on vanhempi, pitää todellakin paikkansa.
Tää on ollut tosi raskas vuosi. Väsymys on ollut aivan käsittämätön, eikä sitä voi ymmärtää kuin toinen saman kokenut. Väsymys on ollut niin rankkaa, etten arvellut koskaan kokevani sellaista. Koetuksella on ollut parisuhde, kehonkuva, itsetunto, identiteetti, välillä tuntuu että järkikin. Oon pettynyt joihinkin ihmisiin elämässäni todella raskaasti. Pelot on välillä valtavan suuria, suurempia kuin koskaan ennen.
Mutta. En vaihtaisi sekuntiakaan pois. Mun poikani on mulle niin suuri ilon, onnen ja rakkauden tyyssija, että mä tunnen paljon enemmän iloa ja rakkautta kuin ennen. On edelleen aivan käsittämätöntä että hän on voinut kasvaa mun sisällä täydelliseksi ihmiseksi, ja että tässä mun vieressä kasvaa pikkutyyppi, joka on puolet minua, jonka äiti, turva, kaikki, minä olen. Äitiys on suurin siunaus, joka mua on kohdannut ja mä olen päivittäin niin valtavan kiitollinen mun lapsesta. Äidinrakkaus on ollut mulle valtavan mullistava asia, enkä voi mitenkään kuvailla sitä tunnetta kun poika painaa päänsä mun rinnalle. Äidinrakkautta kuvaillaan usein niin, että sydämeni kävelee mun vartaloni ulkopuolella, ja se on aika kuvaavaa kyllä. Haaveilin äitiydestä tosi pitkään, ja kyllä tää on ollut vielä ihanampaa kuin mitä ajattelin. Mä olen niin ylpeä mun lapsesta enkä tiedä parempaa kuin hän.
Mä olen tosi omistautuva äiti, koska mulle on tosi tärkeää, että mun lapsi kasvaa kunnolliseksi, järkeväksi, empaattiseksi ja kohteliaaksi, ja että hän saa hyvät lähtökohdat elämään, koska sitä ei voi korvata tai paikata millään. Mä haluan, että pojalla on turvallinen koti, ja hän tietää aina, että vanhemmilleen hän voi kertoa mistä vaan. Mä haluan, että hän kunnioittaa vanhempiaan aikuisenakin, hänellä on koti mihin tulla ja hän voi sanoa kasvaneensa onnellisessa, turvallisessa kodissa. En halua nostaa itseäni jalustalle, vain kertoa mitä asioita haluaisin äitinä saavuttaa. Tiedän, ettei kaikki riipu vain minusta ja meistä, siksi haluaisinkin pojalle niin hyvän perusturvan ja rakastetun olon, että mokienkin jälkeen hän hakee avun ja tuen meistä.
Oon katsellut videoita ajalta, kun poika oli 2-4kk ja tuntuu ihmeelliseltä, että hän oli niin pieni, ja millainen pikkuihminen hän jo nyt on. Toivon, että olisin osannut ja voinut nauttia niistä alkuajoista enemmän. Vaikka kyllä mä niistä nautinkin. Oli sitten mitä tahansa muuta vaikeaa ja raskasta, niin ajasta pojan kanssa oon pyrkinyt aina nauttimaan niin paljon kun voin. Niitä hetkiä ei saa ikinä takaisin ja ne ovat tärkeitä.
Mä aion tosiaan olla vielä kotona, niin kauan kuin meidän rahallinen tilanne vain sallii. Aikaisintaan haluaisin pojan laittaa hoitoon elokuussa 2019, aika näyttää onko se mahdollista. Ja mä nautin kotiäitiydestä kyllä, ja ajatus siitä, että me ei vietettäisi yhteisiä päiviä enää näin, on aika sydäntäsärkevä. Haluan olla vielä läsnä, muun ehtii myöhemminkin.
Poika on tosiaan nyt 11,5 kuukautta vanha ja hän osaa ja ymmärtää jo niin paljon. Mitä hän sitten jo osaa?
Hän nousee seisomaan tukea vasten ja kiipeilee matalille tasoille ketterästi. Hän seisoo tuen varassa enää yhdellä kädellä jämäkästi joten kohta varmaan jo tuetta. Tuettunakaan hän ei vielä juuri kävele. Hän nousee itse istumaan lattialta, mutta ei edelleenkään konttaa vaikka konttausasennossa on paljonkin. Hän ryömii kovaa vauhtia.
Hän osaa vilkuttaa pyynnöstä, joskus ilmankin samoina toistuvissa tilanteissa. Hän osaa laittaa esineitä laatikkoon pyynnöstä ja tuomaan joitain pyydettyjä esineitä. Hän antaa pyydettäessä esineen, joskus pyytämättäkin. :) Hän osaa näyttää lampun, nenän, varpaat. Hän tanssii pyydettäessä. :) Siitä olen tosi ylpeä, että oon hienosti saanut hänelle opetettua mitä ei tarkoittaa. Hän ei laita keppiä tms. suuhun jos pyydän, ei riisu kenkiä kesken lenkin jos kiellän, irrottaa jos sanon että ei saa ottaa. Jos on syönyt jotakin kiellettyä, ottaa sen suusta pois kun pyydän ja ojentaa minulle. Uhmaa kyllä rajojaan välillä ja näyttää jos jokin ei miellytä, ja niin pitääkin. :)
Hän osaa antaa halin pyydettäessä, ja tämä on niin hellyyttävää. :) Unipupu on hänelle valtavan tärkeä, jota ilman uni ei tule ja joskus kesken yön tulee hätä jos pupua ei löydy, uni tulee sitten heti kun pupu on kainalossa. Yöt sujuu pääasiassa nyt tosi hyvin. Flunssat ja muut tietty välillä vähän sotkee mutta yösyöttöjä ei enää ole ollenkaan ja suurimman osan ajasta nukutaan tosi hyvin. Parina yönä viikossa saattaa joutua kerran tai kaksi käydä laittamassa pupun takaisin kainaloon. Näistä heräämisistä melkein aina poika nukahtaa heti uusiksi. Unikoulu siis meillä todella kannatti.
Pottailtu ollaan pari kuukautta ja tarpeitakin tulee pottaan päivittäin. Tulisi varmaan enemmänkin jos jaksaisin laittaa hänet potalle useemmin, en oo kuitenkaan nähnyt vielä tarvetta.
Hän rakastaa pihalla oloa ja lenkillä käymistä, mistä oonkin tosi iloinen koska siihen tähtäsinkin. Hiekkalaatikko on tosi pop ja lenkeistä yhdessä nautin minäkin. Poitsu innoissaan kattelee maisemia ja juttelee. Mitään selkeitä sanoja ei tosin vielä tule, en niitä kyllä vielä odotakaan. :)
Päiväunia poika on nyt kolme viikkoa nukkunut vain yhdet. Muutoksen tein pojan tarpeista lähtien, ja onkin toiminut hyvin kun päivärytmin sain viilattua kuntoon. Joskus alkuillasta jos ollaan liikenteessä, saattaa ottaa pikkutirsat autossa, mutta toisille päikkäreille ei oo ollut tarvetta laittaa.
Arki on kyllä monella tapaa nyt niin paljon helpompaa. Itse on varmempi ja rutiinit saa pojankin toimimaan kivasti, kun hän pystyy ennakoimaan ja ymmärtää. Vauvavuoden loppuminen saa mut todella haikeaksi, vaikka raskasta on ollutkin ja nyt on kiva kun monet asiat on helpottaneet. Oli se pikkuvauva-aikakin kuitenkin niin ihmeellistä aikaa, voi kun jotain sieltä saisi elää vielä uudelleen. Kaikkea kun ei kunnolla muistakaan.
Tämän merkinnän kirjotin lähinnä itselleni muistoksi, jotta sitten joskus tulevaisuudessa voi näistä ajoista lueskella, ja kattoa mitä kaikkea poika tällöin osasikaan.
Tää on ollut tosi raskas vuosi. Väsymys on ollut aivan käsittämätön, eikä sitä voi ymmärtää kuin toinen saman kokenut. Väsymys on ollut niin rankkaa, etten arvellut koskaan kokevani sellaista. Koetuksella on ollut parisuhde, kehonkuva, itsetunto, identiteetti, välillä tuntuu että järkikin. Oon pettynyt joihinkin ihmisiin elämässäni todella raskaasti. Pelot on välillä valtavan suuria, suurempia kuin koskaan ennen.
Mutta. En vaihtaisi sekuntiakaan pois. Mun poikani on mulle niin suuri ilon, onnen ja rakkauden tyyssija, että mä tunnen paljon enemmän iloa ja rakkautta kuin ennen. On edelleen aivan käsittämätöntä että hän on voinut kasvaa mun sisällä täydelliseksi ihmiseksi, ja että tässä mun vieressä kasvaa pikkutyyppi, joka on puolet minua, jonka äiti, turva, kaikki, minä olen. Äitiys on suurin siunaus, joka mua on kohdannut ja mä olen päivittäin niin valtavan kiitollinen mun lapsesta. Äidinrakkaus on ollut mulle valtavan mullistava asia, enkä voi mitenkään kuvailla sitä tunnetta kun poika painaa päänsä mun rinnalle. Äidinrakkautta kuvaillaan usein niin, että sydämeni kävelee mun vartaloni ulkopuolella, ja se on aika kuvaavaa kyllä. Haaveilin äitiydestä tosi pitkään, ja kyllä tää on ollut vielä ihanampaa kuin mitä ajattelin. Mä olen niin ylpeä mun lapsesta enkä tiedä parempaa kuin hän.
Mä olen tosi omistautuva äiti, koska mulle on tosi tärkeää, että mun lapsi kasvaa kunnolliseksi, järkeväksi, empaattiseksi ja kohteliaaksi, ja että hän saa hyvät lähtökohdat elämään, koska sitä ei voi korvata tai paikata millään. Mä haluan, että pojalla on turvallinen koti, ja hän tietää aina, että vanhemmilleen hän voi kertoa mistä vaan. Mä haluan, että hän kunnioittaa vanhempiaan aikuisenakin, hänellä on koti mihin tulla ja hän voi sanoa kasvaneensa onnellisessa, turvallisessa kodissa. En halua nostaa itseäni jalustalle, vain kertoa mitä asioita haluaisin äitinä saavuttaa. Tiedän, ettei kaikki riipu vain minusta ja meistä, siksi haluaisinkin pojalle niin hyvän perusturvan ja rakastetun olon, että mokienkin jälkeen hän hakee avun ja tuen meistä.
Oon katsellut videoita ajalta, kun poika oli 2-4kk ja tuntuu ihmeelliseltä, että hän oli niin pieni, ja millainen pikkuihminen hän jo nyt on. Toivon, että olisin osannut ja voinut nauttia niistä alkuajoista enemmän. Vaikka kyllä mä niistä nautinkin. Oli sitten mitä tahansa muuta vaikeaa ja raskasta, niin ajasta pojan kanssa oon pyrkinyt aina nauttimaan niin paljon kun voin. Niitä hetkiä ei saa ikinä takaisin ja ne ovat tärkeitä.
Mä aion tosiaan olla vielä kotona, niin kauan kuin meidän rahallinen tilanne vain sallii. Aikaisintaan haluaisin pojan laittaa hoitoon elokuussa 2019, aika näyttää onko se mahdollista. Ja mä nautin kotiäitiydestä kyllä, ja ajatus siitä, että me ei vietettäisi yhteisiä päiviä enää näin, on aika sydäntäsärkevä. Haluan olla vielä läsnä, muun ehtii myöhemminkin.
Poika on tosiaan nyt 11,5 kuukautta vanha ja hän osaa ja ymmärtää jo niin paljon. Mitä hän sitten jo osaa?
Hän nousee seisomaan tukea vasten ja kiipeilee matalille tasoille ketterästi. Hän seisoo tuen varassa enää yhdellä kädellä jämäkästi joten kohta varmaan jo tuetta. Tuettunakaan hän ei vielä juuri kävele. Hän nousee itse istumaan lattialta, mutta ei edelleenkään konttaa vaikka konttausasennossa on paljonkin. Hän ryömii kovaa vauhtia.
Hän osaa vilkuttaa pyynnöstä, joskus ilmankin samoina toistuvissa tilanteissa. Hän osaa laittaa esineitä laatikkoon pyynnöstä ja tuomaan joitain pyydettyjä esineitä. Hän antaa pyydettäessä esineen, joskus pyytämättäkin. :) Hän osaa näyttää lampun, nenän, varpaat. Hän tanssii pyydettäessä. :) Siitä olen tosi ylpeä, että oon hienosti saanut hänelle opetettua mitä ei tarkoittaa. Hän ei laita keppiä tms. suuhun jos pyydän, ei riisu kenkiä kesken lenkin jos kiellän, irrottaa jos sanon että ei saa ottaa. Jos on syönyt jotakin kiellettyä, ottaa sen suusta pois kun pyydän ja ojentaa minulle. Uhmaa kyllä rajojaan välillä ja näyttää jos jokin ei miellytä, ja niin pitääkin. :)
Hän osaa antaa halin pyydettäessä, ja tämä on niin hellyyttävää. :) Unipupu on hänelle valtavan tärkeä, jota ilman uni ei tule ja joskus kesken yön tulee hätä jos pupua ei löydy, uni tulee sitten heti kun pupu on kainalossa. Yöt sujuu pääasiassa nyt tosi hyvin. Flunssat ja muut tietty välillä vähän sotkee mutta yösyöttöjä ei enää ole ollenkaan ja suurimman osan ajasta nukutaan tosi hyvin. Parina yönä viikossa saattaa joutua kerran tai kaksi käydä laittamassa pupun takaisin kainaloon. Näistä heräämisistä melkein aina poika nukahtaa heti uusiksi. Unikoulu siis meillä todella kannatti.
Pottailtu ollaan pari kuukautta ja tarpeitakin tulee pottaan päivittäin. Tulisi varmaan enemmänkin jos jaksaisin laittaa hänet potalle useemmin, en oo kuitenkaan nähnyt vielä tarvetta.
Hän rakastaa pihalla oloa ja lenkillä käymistä, mistä oonkin tosi iloinen koska siihen tähtäsinkin. Hiekkalaatikko on tosi pop ja lenkeistä yhdessä nautin minäkin. Poitsu innoissaan kattelee maisemia ja juttelee. Mitään selkeitä sanoja ei tosin vielä tule, en niitä kyllä vielä odotakaan. :)
Päiväunia poika on nyt kolme viikkoa nukkunut vain yhdet. Muutoksen tein pojan tarpeista lähtien, ja onkin toiminut hyvin kun päivärytmin sain viilattua kuntoon. Joskus alkuillasta jos ollaan liikenteessä, saattaa ottaa pikkutirsat autossa, mutta toisille päikkäreille ei oo ollut tarvetta laittaa.
Arki on kyllä monella tapaa nyt niin paljon helpompaa. Itse on varmempi ja rutiinit saa pojankin toimimaan kivasti, kun hän pystyy ennakoimaan ja ymmärtää. Vauvavuoden loppuminen saa mut todella haikeaksi, vaikka raskasta on ollutkin ja nyt on kiva kun monet asiat on helpottaneet. Oli se pikkuvauva-aikakin kuitenkin niin ihmeellistä aikaa, voi kun jotain sieltä saisi elää vielä uudelleen. Kaikkea kun ei kunnolla muistakaan.
Tämän merkinnän kirjotin lähinnä itselleni muistoksi, jotta sitten joskus tulevaisuudessa voi näistä ajoista lueskella, ja kattoa mitä kaikkea poika tällöin osasikaan.
perjantai 27. huhtikuuta 2018
Ystäväkirja
Tämmösiä näkee tuolla netissä ajelehtimassa niin ajattelinpa vastata. Saadaan jotain minuun liittyvää vauvajuttujen keskelle. ;)
LEMPIVÄRINI on nykyään varmaan punainen
LEMPIRUOKANI on no, kaikki. :D Siis mulla ei oo mitään ruokaa mitä syvästi inhoaisin tai en söisi, mutta eniten tykkään varmaan sushista, lasagnesta ja kanapastasta.
LEMPINIMENI on... eniten käytetyin on varmaan Mirkku.
SUOSIKKIVUODENAIKANI on ehkä kevät, syksy on kans aika lemppari.
HAJUVESI JOTA KÄYTÄN ENITEN: En juuri käytä, mulla on joku äidiltä saatu, jonka nimeä en ees tiiä. Yleensä jotain body sprayta tulee käytettyä.
PARAS JUOMA on vesi ja pepsi max
ELOKUVAT JOTKA OVAT JÄÄNEET MIELEEN: No näitähän on hitokseen mut mikähän tulis ekaksi mieleen. Sanotaan nyt vaikka Terminaali ja Forrest Gump.
LEMPIELÄIN on tiikeri
HOROSKOOPPINI on vaaka
VIIMEKSI ITKIN toissapäivänä
VIIMEKSI KEHUIN poikaani joka pissasi pottaan :D
VIIMEKSI NAUROIN pojalleni joka hassutteli vaipanvaihdon aikaan pyyhkeen kanssa
PARAS PAIKKA on koti.
SEKSIKKÄINTÄ MINUSSA on silmät, hymy ja mies sanois varmaan että kurvikkuus
JOS USKALTAISIN NIIN lähtisin toteuttaamaan vuosien takaista ammattihaavetta.
MOTTONI ON Just smile and there's nothing you can't overcome.
KARMEIN PAHEENI on kynsinauhojen syöminen.
KEKSINTÖ JOTA ILMAN EN VOI ELÄÄ: mitäs tähän sanois. Varmaan sähkö
TÄMÄ VIE MINULTA JALAT ALTA: Itsevarmuus ja toisen ihmisen huomiointi
LEMPIJUTUT: musiikki, hyvä ruoka, laatuaika miehen kanssa, poikani iloisuus ja kehityksen seuraaminen
KADUN: Pyrin siihen, etten katuisi mitään, koska oon nyt hyvässä kohtaa elämässä, ja kaikki menneet tapahtumat on johtanut tähän. Joitain valintoja kadun vähän, mutta niidenkin tarkoitus tähän hetkeen on selkeä.
HALUAISIN TULEVAISUUDESSA että mulla olisi onnellinen perhe ja saisin tehdä työtä, jossa viihdyn, ja että osaan kasvattaa mun lapsesta järkevän ja tasapainoisen, ja onnellisen.
LEMPIVÄRINI on nykyään varmaan punainen
LEMPIRUOKANI on no, kaikki. :D Siis mulla ei oo mitään ruokaa mitä syvästi inhoaisin tai en söisi, mutta eniten tykkään varmaan sushista, lasagnesta ja kanapastasta.
LEMPINIMENI on... eniten käytetyin on varmaan Mirkku.
SUOSIKKIVUODENAIKANI on ehkä kevät, syksy on kans aika lemppari.
HAJUVESI JOTA KÄYTÄN ENITEN: En juuri käytä, mulla on joku äidiltä saatu, jonka nimeä en ees tiiä. Yleensä jotain body sprayta tulee käytettyä.
PARAS JUOMA on vesi ja pepsi max
ELOKUVAT JOTKA OVAT JÄÄNEET MIELEEN: No näitähän on hitokseen mut mikähän tulis ekaksi mieleen. Sanotaan nyt vaikka Terminaali ja Forrest Gump.
LEMPIELÄIN on tiikeri
HOROSKOOPPINI on vaaka
VIIMEKSI ITKIN toissapäivänä
VIIMEKSI KEHUIN poikaani joka pissasi pottaan :D
VIIMEKSI NAUROIN pojalleni joka hassutteli vaipanvaihdon aikaan pyyhkeen kanssa
PARAS PAIKKA on koti.
SEKSIKKÄINTÄ MINUSSA on silmät, hymy ja mies sanois varmaan että kurvikkuus
JOS USKALTAISIN NIIN lähtisin toteuttaamaan vuosien takaista ammattihaavetta.
MOTTONI ON Just smile and there's nothing you can't overcome.
KARMEIN PAHEENI on kynsinauhojen syöminen.
KEKSINTÖ JOTA ILMAN EN VOI ELÄÄ: mitäs tähän sanois. Varmaan sähkö
TÄMÄ VIE MINULTA JALAT ALTA: Itsevarmuus ja toisen ihmisen huomiointi
LEMPIJUTUT: musiikki, hyvä ruoka, laatuaika miehen kanssa, poikani iloisuus ja kehityksen seuraaminen
KADUN: Pyrin siihen, etten katuisi mitään, koska oon nyt hyvässä kohtaa elämässä, ja kaikki menneet tapahtumat on johtanut tähän. Joitain valintoja kadun vähän, mutta niidenkin tarkoitus tähän hetkeen on selkeä.
HALUAISIN TULEVAISUUDESSA että mulla olisi onnellinen perhe ja saisin tehdä työtä, jossa viihdyn, ja että osaan kasvattaa mun lapsesta järkevän ja tasapainoisen, ja onnellisen.
perjantai 23. helmikuuta 2018
Vauvan unikoulu
Vauvan kanssa elämisessä isoin, raskain ja yllättävin juttu on ehdottomasti ollut nukkuminen, tai lähinnä ongelmat sen kanssa, väsymys ja univajeen vaikutukset.
Mä olen teini-ikäisestä asti ollut melko huono nukkuja. On ollut nukahtamisvaikeuksia, nukkumisvaikeuksia, olen herkkäuninen, mulla on silti suuri unentarve ja oon ehkä muutaman kerran vuodessa nukkunut 7 tuntia putkeen, muuten heräillyt 1-2 kertaa yössä vähintään. Ajattelin siis, että nää yöheräilyt mä handlaan kyllä. Miten väärässä ihminen voi olla.
Tosin nyt sanottakoon, tästä asiasta ei voi ymmärtää mitään, jos ei sitä ole kokenut. Mä en ole oikeasta väsymyksestä aiemmin tiennyt kyllä yhtään mitään, enkä siitä miten kuukausien valtava univaje voi ihmiseen vaikuttaa.
Meidän poika on herkkä, temperamentiltaan vaativa ja melko suuritarpeinen lapsi. Viiden kuukauden ikäiseksi asti hän heräili keskimäärin parin tunnin välein. Välillä oli viikon, parin kausia, että hän heräili tunnin välein. Kun kiinteää ruokaa alkoi viiden kuukauden iässä mennä suht hyvin 5 kertaa päivässä ja lisättiin iltapuuro aterioihin, unipätkät pidentyivät noin kolmeen tuntiin. Tätä kesti pari viikkoa, kunnes alkoi jokin ihme hulina-aika, ja jätkä heräili illalla muutaman tunnin ajan vartin-puolen tunnin välein ja yöllä edelleen 2-3 tunnin välein.
Tällöin otimme käyttöön tassuttelun, eli ensisijaisesti jos heräämisväli oli alle 3h, silittelimme pojan takaisin uneen. Tällä päästiin muutamassa yössä siihen, että heräämisiä oli enää noin kaksi yössä, joskus vain yksi. Tällöin poika joi edelleen maitoa. Tällä oli jo aika iso vaikutus arkeen kun omatkin unipätkät oli jo sitä kolmea tuntia, joskus yli. Nukahtaminen helpottui myös tosi paljon, kun oli aiemmin ollut kovaa raivoa ja nukahti oikeastaan kunnolla vaikka pullolle. Alkoi tällöin nukahtaa sänkyyn pienellä silittelyllä. Päiväunet paranivat myös, niihin saatiin vihdoin pituutta, vaikka heräsi edelleen pari kertaa myös 2-3 tunnin unien aikana.
Tätä iloa kesti noin kuusi viikkoa. Sitten tuli flunssa, korvatulehdus, viisi hammasta pariin viikkoon ja uusi flunssa. Meillä on ollut perhepiirissä ja parisuhteessa hankalia asioita, joten olin niistä jos valmiiksi väsynyt. Poika alkoi jälleen herätä 4-5 kertaa yössä. Veti maitoa posket lommolla kolme kertaa yössä puolet päivän maitomääräst. Aamulla 5-6 aikaan heräsi möykkäämään ja hulinoimaan vaikka oli selkeästi vielä väsynyt. Joskus nukahti tunnin jälkeen, joskus ei. Poitsu alkoi ryömimään kolmisen viikkoa sitten, se vaikutti myös uniin todella levottomasti.
Tämän viikon alussa mä aloin olla sitten aivan finaalissa. Mulla ei oo kuukausiin ollut voimia huolehtia itsestäni ja oon luopunut suuresta osasta omista jutuista, harrastuksista ja kivoista asioista, koska mä en yksinkertaisesti vaan jaksa. Poika oli hurjan kärttyinen ja aamuisin aivan lopen uupunut. Mä en oikeen jaksanut enää tuntea iloa mistään ja meidän parisuhde on ollut todella kovilla. Nukkumisongelmat ja väsymys hallitsi aivan kaikkea ja se stressi vallitsi päivissä koko ajan. Nukahtaminen oli pojalla todella vaikeaa, kesti kauan, hän riekkui sängyn pinnoissa, raivosi ja mylläsi, kaikin keinoin haki huomiota nukuttamassa olevalta aikuiselta ja vastusti unta. Maitopullon kanssa pelleili jatkuvasti eikä silti nukahtanut ilman.
Kolme päivää sitten tein vihdoin päätöksen siitä, että nyt on kokeiltava unikoulua. Luin paljon pistäytymisunikoulusta, jota päätin alkaa toteuttaa. Vaikeinta oli aloittaminen sekä ensimmäinen ilta tällä metodilla, sitten helpotti.
Näin olen tehnyt, ja tätä noudatetaan myös päikkäreillä silloin, kun ne nukutaan omassa sängyssä:
Pojan kanssa tehdään normaalit rutiinit ennen unia. Päivällä vaipanvaihto ja sylittelyt, jos hän jaksaa niin satuhetki sylissä, maito lattialla tai sängyssä ennen nukahtamista. Illalla iltapala, hammaspesu, kylpy, yöpuku, satuhetki sylissä, maito sängyssä kehtolaulun aikana. Hyvän unen halit ja toivotukset ennen sänkyyn laittoa ja vielä uudestaan ennen huoneesta poistumista.
Poika jätetään unipupun kanssa sänkyyn ja poistun huoneesta. Jos hän alkaa todella kovin itkeä, olen odottanut kaksi minuuttia ennen huoneeseen menemistä. Sanon, että nyt on aika nukkua, äiti on tässä, ei ole hätää ja silitän selästä. Toistan kunnes rauhoittuu ja poistun. Jos itku alkaa uudestaan, odotan kolme minuuttia ja toistan saman, seuraavalla kerralla neljä minuuttia ja toistan saman. Jos vielä täytyy pistäytyä niin uudestaan kahdesta minuutista. Nyt neljäntenä iltana aikoja voi vähän jo pidentää.
Ensimmäisenä iltana poika kiukkusi unta vastaan 45 minuuttia ja sain pistäytyä useamman kerran rauhoittamassa. Tää oli mulle ehkä raskain kohta koko hommassa, kuunnella sitä kiukkua ja miettiä miten huono äiti olen kun lähdin tähän enkä sitä maitopelleilyä nyt lähde tekemään. Mies muistutti etten tee mitään väärää ja olen kuitenkin tässä läsnä ja käyn koko ajan pojan luona. Kun uni vihdoin tuli, sitä riitti vähän yli kolme tuntia. Olin koko päivän valmistautunut yöhön ja siihen että johdonmukainen on oltava. Tässä kohtaa vaadittiin pistäytymisiä myös muutaman ja unentulo kesti 40 minuuttia. Väleissä katsoin Netflixiä ja yritin unohtaa mitä kello on ja kaiken stressaamisen. Unta riitti neljä tuntia, jolloin annoin maitoa. Olin päättänyt että maitoa annetaan aikaisintaan aamuneljältä, tässä kohtaa kello oli puoli viisi. Poika nukkui sitten vielä kolme tuntia.
Ensimmäisenä yönä siis jo heräilyjä oli vähemmän kuin kuuteen viikkoon ja ilman maitoa selvittiin yhdeksän tuntia melko ongelmitta.
Toisena iltana uni tuli vartissa kaikessa rauhassa itsekseen, ei pistäytymisiä. Unta riitti vähän yli 7h, tällaisia pätkiä poika on elämässään nukkunut aiemmin vain kahdesti. Aamukolmen herätys sujui kahdella pistäytymisellä ja uni jatkui noin viidessä minuutissa. Maito juotiin puoli kuusi ja unet jatkui puoli kahdeksaan. Toinen yö oli siis jo mielettömän hyvä.
Eilen oli edessä kolmas yö. Meillä oli hyvin erilainen päivä, koska meillä oli auto huollossa ja jouduttiin odottelemaan sitä neljä tuntia viereisessä kauppakeskuksessa. Poika söi huonosti lounasta ja nukkui puolet vähemmän kuin yleensä, pätkäunia. Mietiskelin, miten tämä mahtaa vaikuttaa yöhön. Poika oli yliväsynyt nukkumaan mennessä ja kiukkusi jälleen, mutta uni tuli vartissa. Kolmen tunnin jälkeen itki hiukan unissaan, mut ei vaatinut multa pistäytymistä. Unta riitti jälleen 3.15 asti ja uni jatkui ensin kahden pistäytymisen jälkeen, mutta itku jatkuikin hetken päästä, jolloin nukahtaminen kesti vartin. Yhteensä siis puolessa tunnissa uni tuli kunnolla. Tästä selvittiinkin sitten aamuseiskaan asti maidotta, eli koko yö, 11,5h. Kolmantena yönä heräämisiä oli siis yksi ja yömaitoa ei tarvittu.
Tavoitteena on ollut saada heräämiset pois lukuunottamatta mahdollista aamumaitoa, siellä noin viiden korvilla, jos se ei muuta yötä sotke. Tähän onkin siis jo päästy tosi helpolla. Pojalla on selkeästi ollu valmiudet tähän, ne piti vain valjastaa käyttöön. Päiväunille nukahtaminen sujuu hienosti itsekseen, ei vaadi yleensä pistäytymisiä, ja päiväunet poika myös nukkuu putkeen. Ensimmäisen unikouluyön jälkeisenä päivä hän nukkui elämänsä pisimmät päikkärit putkeen, 2h40min.
Mä olen tästä unikoulusta todella voimaantunut ja olo on helpottunut. Musta tuntuu nyt että nää uniasiat ei enää hallitse mua vaan mä hallitsen niitä. Poika on todella paljon pirteämpi ja rauhallisempi kun nukkuu pitkiä pätkiä. Mun on tosi vaikea uskoa, miten helposti tämä on käynyt, kun vain sai aloitettua. Ja oon todella innoissani siitä, että mä voin nyt ehkä saada itseni takaisin. :) Ja ennen kaikkea, olla pirteämpi ja iloisempi äiti ja parempi kumppani.
Raskainta tässä koko hommassa oli ehdottomasti se päivä, kun päätin tämän aloittaa, kun ei yhtään voinut tietää miten sujuu. Olin varautunut siihen, että valvon monta yötä, mutta edessä olikin vuoden parhaimmat unet mulle, pidemmistä hereilläolopätkistä huolimatta. On ollut ihan mahtava huomata, miten pitkät unet vaikuttaa poikaan, ja hän myös syö päivällä paremmin. Nyt kun uniasiat ei enää paina niin paljon, niin vapauden tunne on aika mieletön ja energiaa on kaikkeen muuhun paljon enemmän.
Halusin kirjoittaa tästä siksi, että mua auttoi alkuun muiden kokemukset tosi paljon. Luin paljon positiivista tästä unikoulusta ja sain voimaa aloittaa, yks parhaimmista päätöksistä mitä olen tehnyt. Haluaisin myös rohkaista väsyneitä vanhempia kokeilemaan eri keinoja, koska mä olin jo varma, etten nuku enää koskaan ja olin täysin lannistunut ja voimaton tän uniasian kanssa.
Olin aikeissa kirjoittaa muitakin kuulumisia, mutta tästä tuli jo niin hehtopitkä että en enää jaksa :D Myöhemmin sitten. Kivaa viikonloppua kaikille!
Mä olen teini-ikäisestä asti ollut melko huono nukkuja. On ollut nukahtamisvaikeuksia, nukkumisvaikeuksia, olen herkkäuninen, mulla on silti suuri unentarve ja oon ehkä muutaman kerran vuodessa nukkunut 7 tuntia putkeen, muuten heräillyt 1-2 kertaa yössä vähintään. Ajattelin siis, että nää yöheräilyt mä handlaan kyllä. Miten väärässä ihminen voi olla.
Tosin nyt sanottakoon, tästä asiasta ei voi ymmärtää mitään, jos ei sitä ole kokenut. Mä en ole oikeasta väsymyksestä aiemmin tiennyt kyllä yhtään mitään, enkä siitä miten kuukausien valtava univaje voi ihmiseen vaikuttaa.
Meidän poika on herkkä, temperamentiltaan vaativa ja melko suuritarpeinen lapsi. Viiden kuukauden ikäiseksi asti hän heräili keskimäärin parin tunnin välein. Välillä oli viikon, parin kausia, että hän heräili tunnin välein. Kun kiinteää ruokaa alkoi viiden kuukauden iässä mennä suht hyvin 5 kertaa päivässä ja lisättiin iltapuuro aterioihin, unipätkät pidentyivät noin kolmeen tuntiin. Tätä kesti pari viikkoa, kunnes alkoi jokin ihme hulina-aika, ja jätkä heräili illalla muutaman tunnin ajan vartin-puolen tunnin välein ja yöllä edelleen 2-3 tunnin välein.
Tällöin otimme käyttöön tassuttelun, eli ensisijaisesti jos heräämisväli oli alle 3h, silittelimme pojan takaisin uneen. Tällä päästiin muutamassa yössä siihen, että heräämisiä oli enää noin kaksi yössä, joskus vain yksi. Tällöin poika joi edelleen maitoa. Tällä oli jo aika iso vaikutus arkeen kun omatkin unipätkät oli jo sitä kolmea tuntia, joskus yli. Nukahtaminen helpottui myös tosi paljon, kun oli aiemmin ollut kovaa raivoa ja nukahti oikeastaan kunnolla vaikka pullolle. Alkoi tällöin nukahtaa sänkyyn pienellä silittelyllä. Päiväunet paranivat myös, niihin saatiin vihdoin pituutta, vaikka heräsi edelleen pari kertaa myös 2-3 tunnin unien aikana.
Tätä iloa kesti noin kuusi viikkoa. Sitten tuli flunssa, korvatulehdus, viisi hammasta pariin viikkoon ja uusi flunssa. Meillä on ollut perhepiirissä ja parisuhteessa hankalia asioita, joten olin niistä jos valmiiksi väsynyt. Poika alkoi jälleen herätä 4-5 kertaa yössä. Veti maitoa posket lommolla kolme kertaa yössä puolet päivän maitomääräst. Aamulla 5-6 aikaan heräsi möykkäämään ja hulinoimaan vaikka oli selkeästi vielä väsynyt. Joskus nukahti tunnin jälkeen, joskus ei. Poitsu alkoi ryömimään kolmisen viikkoa sitten, se vaikutti myös uniin todella levottomasti.
Tämän viikon alussa mä aloin olla sitten aivan finaalissa. Mulla ei oo kuukausiin ollut voimia huolehtia itsestäni ja oon luopunut suuresta osasta omista jutuista, harrastuksista ja kivoista asioista, koska mä en yksinkertaisesti vaan jaksa. Poika oli hurjan kärttyinen ja aamuisin aivan lopen uupunut. Mä en oikeen jaksanut enää tuntea iloa mistään ja meidän parisuhde on ollut todella kovilla. Nukkumisongelmat ja väsymys hallitsi aivan kaikkea ja se stressi vallitsi päivissä koko ajan. Nukahtaminen oli pojalla todella vaikeaa, kesti kauan, hän riekkui sängyn pinnoissa, raivosi ja mylläsi, kaikin keinoin haki huomiota nukuttamassa olevalta aikuiselta ja vastusti unta. Maitopullon kanssa pelleili jatkuvasti eikä silti nukahtanut ilman.
Kolme päivää sitten tein vihdoin päätöksen siitä, että nyt on kokeiltava unikoulua. Luin paljon pistäytymisunikoulusta, jota päätin alkaa toteuttaa. Vaikeinta oli aloittaminen sekä ensimmäinen ilta tällä metodilla, sitten helpotti.
Näin olen tehnyt, ja tätä noudatetaan myös päikkäreillä silloin, kun ne nukutaan omassa sängyssä:
Pojan kanssa tehdään normaalit rutiinit ennen unia. Päivällä vaipanvaihto ja sylittelyt, jos hän jaksaa niin satuhetki sylissä, maito lattialla tai sängyssä ennen nukahtamista. Illalla iltapala, hammaspesu, kylpy, yöpuku, satuhetki sylissä, maito sängyssä kehtolaulun aikana. Hyvän unen halit ja toivotukset ennen sänkyyn laittoa ja vielä uudestaan ennen huoneesta poistumista.
Poika jätetään unipupun kanssa sänkyyn ja poistun huoneesta. Jos hän alkaa todella kovin itkeä, olen odottanut kaksi minuuttia ennen huoneeseen menemistä. Sanon, että nyt on aika nukkua, äiti on tässä, ei ole hätää ja silitän selästä. Toistan kunnes rauhoittuu ja poistun. Jos itku alkaa uudestaan, odotan kolme minuuttia ja toistan saman, seuraavalla kerralla neljä minuuttia ja toistan saman. Jos vielä täytyy pistäytyä niin uudestaan kahdesta minuutista. Nyt neljäntenä iltana aikoja voi vähän jo pidentää.
Ensimmäisenä iltana poika kiukkusi unta vastaan 45 minuuttia ja sain pistäytyä useamman kerran rauhoittamassa. Tää oli mulle ehkä raskain kohta koko hommassa, kuunnella sitä kiukkua ja miettiä miten huono äiti olen kun lähdin tähän enkä sitä maitopelleilyä nyt lähde tekemään. Mies muistutti etten tee mitään väärää ja olen kuitenkin tässä läsnä ja käyn koko ajan pojan luona. Kun uni vihdoin tuli, sitä riitti vähän yli kolme tuntia. Olin koko päivän valmistautunut yöhön ja siihen että johdonmukainen on oltava. Tässä kohtaa vaadittiin pistäytymisiä myös muutaman ja unentulo kesti 40 minuuttia. Väleissä katsoin Netflixiä ja yritin unohtaa mitä kello on ja kaiken stressaamisen. Unta riitti neljä tuntia, jolloin annoin maitoa. Olin päättänyt että maitoa annetaan aikaisintaan aamuneljältä, tässä kohtaa kello oli puoli viisi. Poika nukkui sitten vielä kolme tuntia.
Ensimmäisenä yönä siis jo heräilyjä oli vähemmän kuin kuuteen viikkoon ja ilman maitoa selvittiin yhdeksän tuntia melko ongelmitta.
Toisena iltana uni tuli vartissa kaikessa rauhassa itsekseen, ei pistäytymisiä. Unta riitti vähän yli 7h, tällaisia pätkiä poika on elämässään nukkunut aiemmin vain kahdesti. Aamukolmen herätys sujui kahdella pistäytymisellä ja uni jatkui noin viidessä minuutissa. Maito juotiin puoli kuusi ja unet jatkui puoli kahdeksaan. Toinen yö oli siis jo mielettömän hyvä.
Eilen oli edessä kolmas yö. Meillä oli hyvin erilainen päivä, koska meillä oli auto huollossa ja jouduttiin odottelemaan sitä neljä tuntia viereisessä kauppakeskuksessa. Poika söi huonosti lounasta ja nukkui puolet vähemmän kuin yleensä, pätkäunia. Mietiskelin, miten tämä mahtaa vaikuttaa yöhön. Poika oli yliväsynyt nukkumaan mennessä ja kiukkusi jälleen, mutta uni tuli vartissa. Kolmen tunnin jälkeen itki hiukan unissaan, mut ei vaatinut multa pistäytymistä. Unta riitti jälleen 3.15 asti ja uni jatkui ensin kahden pistäytymisen jälkeen, mutta itku jatkuikin hetken päästä, jolloin nukahtaminen kesti vartin. Yhteensä siis puolessa tunnissa uni tuli kunnolla. Tästä selvittiinkin sitten aamuseiskaan asti maidotta, eli koko yö, 11,5h. Kolmantena yönä heräämisiä oli siis yksi ja yömaitoa ei tarvittu.
Tavoitteena on ollut saada heräämiset pois lukuunottamatta mahdollista aamumaitoa, siellä noin viiden korvilla, jos se ei muuta yötä sotke. Tähän onkin siis jo päästy tosi helpolla. Pojalla on selkeästi ollu valmiudet tähän, ne piti vain valjastaa käyttöön. Päiväunille nukahtaminen sujuu hienosti itsekseen, ei vaadi yleensä pistäytymisiä, ja päiväunet poika myös nukkuu putkeen. Ensimmäisen unikouluyön jälkeisenä päivä hän nukkui elämänsä pisimmät päikkärit putkeen, 2h40min.
Mä olen tästä unikoulusta todella voimaantunut ja olo on helpottunut. Musta tuntuu nyt että nää uniasiat ei enää hallitse mua vaan mä hallitsen niitä. Poika on todella paljon pirteämpi ja rauhallisempi kun nukkuu pitkiä pätkiä. Mun on tosi vaikea uskoa, miten helposti tämä on käynyt, kun vain sai aloitettua. Ja oon todella innoissani siitä, että mä voin nyt ehkä saada itseni takaisin. :) Ja ennen kaikkea, olla pirteämpi ja iloisempi äiti ja parempi kumppani.
Raskainta tässä koko hommassa oli ehdottomasti se päivä, kun päätin tämän aloittaa, kun ei yhtään voinut tietää miten sujuu. Olin varautunut siihen, että valvon monta yötä, mutta edessä olikin vuoden parhaimmat unet mulle, pidemmistä hereilläolopätkistä huolimatta. On ollut ihan mahtava huomata, miten pitkät unet vaikuttaa poikaan, ja hän myös syö päivällä paremmin. Nyt kun uniasiat ei enää paina niin paljon, niin vapauden tunne on aika mieletön ja energiaa on kaikkeen muuhun paljon enemmän.
Halusin kirjoittaa tästä siksi, että mua auttoi alkuun muiden kokemukset tosi paljon. Luin paljon positiivista tästä unikoulusta ja sain voimaa aloittaa, yks parhaimmista päätöksistä mitä olen tehnyt. Haluaisin myös rohkaista väsyneitä vanhempia kokeilemaan eri keinoja, koska mä olin jo varma, etten nuku enää koskaan ja olin täysin lannistunut ja voimaton tän uniasian kanssa.
Olin aikeissa kirjoittaa muitakin kuulumisia, mutta tästä tuli jo niin hehtopitkä että en enää jaksa :D Myöhemmin sitten. Kivaa viikonloppua kaikille!
torstai 21. joulukuuta 2017
2017
Mulla on ollut tapana blogiin summata kulunut vuosi ja tässä kohtaa on musta hyvä kohta laittaa tää vuosi pakettiin.
Tän vuoden kohokohta lienee selkeä, äidiksi tulo ja oma rakas lapsi. Mistään en oo elämässäni niin kovasti haaveillut, kuin omasta lapsesta, ja 1.6.2017 tää haave kävi vihdoin toteen.
Fyysisesti tää on varmasti ollut rankin vuosi so far. Raskaus mulla sujui hyvin, mutta oli kuitenkin aika raskasta, koska se rajoitti mua tosi paljon enkä nauttinutkaan siitä niin paljon mitä olin ajatellut. Loppuraskauden kivut ja tukala olo sai päivät tuntumaan tosi pitkiltä. Synnytys meni myös hyvin ja näin jälkeenpäin ajateltuna, tuntuu tosi voimaannuttavalta että sain synnyttää alakautta ja selvisin siitä tosi hyvin. Mutta onhan se tuskainen kokemus siinä hetkessä. En koe et mun kroppa on vieläkään täysin palautunut, osittain myös omaa vikaa koska oon mättänyt sokeria väsymykseen, enkä oo jaksanut liikkua kuin ennen. Mutta myöskään mun vartalon muoto ei oo enää ennallaan ja se on ollut tosi vaikea hyväksyä. Oon melko suuressa kriisissä tästä kehosta, vaikka mun kroppa teki hienon työn ja kyllä ihmislapsen sisällään kasvattaminen ja sen ulos punkeminen luonnollisesti kuuluukin kroppaan vaikuttaa.
Rankinta fyysisesti on ehdottomasti ollut väsynyt. Noin 5 kuukauden ajan nukuin hyvänä yönä pari-kolme 2-3 tunnin pätkää, huonoina kausina 45 minsan pätkiä koko yön. Samaan syssyyn äitiyden roolin opettelu, synnytyksestä toipuminen ja uuden ihmisen kanssa olemaan opettelu, niin kyllä mä oon ollut ihan järjettömän väsynyt. Eikä sitä voi ymmärtää kukaan muu kuin sellainen, joka on kokenut saman. Oon tottunut heräilemään öisin mut en oo voinut edes kuvitella miten loputtoman uupunut ihminen voi olla. Nyt tilanne on onneksi helpottanut suurimmilta osin, vaikka kestäähän se, kun kuukausien univelkaa alkaa paikkailemaan. Iso hattu niille, jotka jaksaa koliikkivauvaa tai vuoden läpi yön valvomisia, kun tällainen "normaali" huonosti nukkuva temperamentiltaan vaativa vauvakin sai mut kulutettua loppuun.
Henkisesti... no ei varmaan tarvii painottaa että suurin muutosten vuosi. Ajattelin äitiyden tulevan mulle luonnostaan, ja onhan se varmasti osittain tullutkin, mut kyllä tässä on ollut hurjasti opettelua, totuttelua ja hyväksymistä. Enää en olekaan vaan minä, vaan ensisijaisesti äiti. Pikku-ukon tarpeet tulee aina ennen omia. Oman vajavaisuuden hyväksyminen, sen tajuaminen, että minä olen omalle lapselleni täydellinen äiti. Kukaan ei ole koskaan ollut yhtä onnellinen minut nähdessään, se millaista rakkautta saan lapseltani takaisin kun pienet kädet kurottaa syliin, löytää lohdun mun sylistä ja hymyilee aurinkoisesti mut nähdessään, se rakkauden määrä on niin valtava. Yhtäkkiä sydän tekee miten sydän haluaa, rakkaus on hyökyaalto, nyt se vyöryy rantaan, eipä sitä oikeen paremmin voi kuvailla. Se rakkaus pyyhkii yli valtoimenaan ja vie mennessään, eikä sille voi mitään. En tiedä mitään, en mitään parempaa kuin rakkaus omaan lapseen. Tekisin epäröimättä mitä vaan hänen puolestaan, eikä mulla oo elämässäni enää mitään suurempaa tarkoitusta kuin se että mun lapsi voisi aina hyvin ja olisi onnellinen. Se on niin pelottavaa ja ahdistavaa, ettei se asia oo aina mun käsissä.
Äitiys on ollut rankempaa, väsyttävämpää ja yllättävämpää kuin mikään muu mun elämässäni mutta se on myös niin paljon parempaa. Mä olen niin syvästi kiitollinen ja siunattu siitä, että saan vihdoin olla äiti. Niin täydellisen pienen pojan äiti. En vieläkään voi kunnolla käsittää että tuo pieni mies tekeytyi mun sisällä ja on puolet minua.
Ihmissuhteille tää vuosi on ollut rankka. Ystävät on etääntyneet, olen ollut yksinäinen. Tukiverkon suppeus ja joidenkin läheisten käytös on surettanut. Parisuhde on ollut kovilla, se on iso muutos kun tiiviiseen kaksikkoon lisätään alkuun hyvinkin vaativa kolmas pyörä. Mutta se mikä ei tapa, se vahvistaa, tämä pätee myös meidän parisuhteeseen. Oon ollut järjettömän onnekas siinä, millaisen isän mun lapseni on saanut. Pyyteetön, omistautuva, herkkä, kaikkensa antava.
Tää on ollut aika uskomaton vuosi, kaikessa kasvattavuudessaan niin upea. Uuteen vuoteen en oo varmasti koskaan lähtenyt näin kovasti tulevaa odottaen. Mitä kaikkea mun lapseni oppii ja millainen hänestä kasvaa, millainen minusta ja meistä kasvaa hänen rinnallaan.
Mä kirjoitin tän tekstin todella avoimesti, suurten tunteiden alla. Tämä vuosi on ollut monella tapaa rankempi kuin mikään ikinä, mut mä en ole koskaan ollut näin syvästi kiitollinen ja onnellinen.
Tän vuoden kohokohta lienee selkeä, äidiksi tulo ja oma rakas lapsi. Mistään en oo elämässäni niin kovasti haaveillut, kuin omasta lapsesta, ja 1.6.2017 tää haave kävi vihdoin toteen.
Fyysisesti tää on varmasti ollut rankin vuosi so far. Raskaus mulla sujui hyvin, mutta oli kuitenkin aika raskasta, koska se rajoitti mua tosi paljon enkä nauttinutkaan siitä niin paljon mitä olin ajatellut. Loppuraskauden kivut ja tukala olo sai päivät tuntumaan tosi pitkiltä. Synnytys meni myös hyvin ja näin jälkeenpäin ajateltuna, tuntuu tosi voimaannuttavalta että sain synnyttää alakautta ja selvisin siitä tosi hyvin. Mutta onhan se tuskainen kokemus siinä hetkessä. En koe et mun kroppa on vieläkään täysin palautunut, osittain myös omaa vikaa koska oon mättänyt sokeria väsymykseen, enkä oo jaksanut liikkua kuin ennen. Mutta myöskään mun vartalon muoto ei oo enää ennallaan ja se on ollut tosi vaikea hyväksyä. Oon melko suuressa kriisissä tästä kehosta, vaikka mun kroppa teki hienon työn ja kyllä ihmislapsen sisällään kasvattaminen ja sen ulos punkeminen luonnollisesti kuuluukin kroppaan vaikuttaa.
Rankinta fyysisesti on ehdottomasti ollut väsynyt. Noin 5 kuukauden ajan nukuin hyvänä yönä pari-kolme 2-3 tunnin pätkää, huonoina kausina 45 minsan pätkiä koko yön. Samaan syssyyn äitiyden roolin opettelu, synnytyksestä toipuminen ja uuden ihmisen kanssa olemaan opettelu, niin kyllä mä oon ollut ihan järjettömän väsynyt. Eikä sitä voi ymmärtää kukaan muu kuin sellainen, joka on kokenut saman. Oon tottunut heräilemään öisin mut en oo voinut edes kuvitella miten loputtoman uupunut ihminen voi olla. Nyt tilanne on onneksi helpottanut suurimmilta osin, vaikka kestäähän se, kun kuukausien univelkaa alkaa paikkailemaan. Iso hattu niille, jotka jaksaa koliikkivauvaa tai vuoden läpi yön valvomisia, kun tällainen "normaali" huonosti nukkuva temperamentiltaan vaativa vauvakin sai mut kulutettua loppuun.
Henkisesti... no ei varmaan tarvii painottaa että suurin muutosten vuosi. Ajattelin äitiyden tulevan mulle luonnostaan, ja onhan se varmasti osittain tullutkin, mut kyllä tässä on ollut hurjasti opettelua, totuttelua ja hyväksymistä. Enää en olekaan vaan minä, vaan ensisijaisesti äiti. Pikku-ukon tarpeet tulee aina ennen omia. Oman vajavaisuuden hyväksyminen, sen tajuaminen, että minä olen omalle lapselleni täydellinen äiti. Kukaan ei ole koskaan ollut yhtä onnellinen minut nähdessään, se millaista rakkautta saan lapseltani takaisin kun pienet kädet kurottaa syliin, löytää lohdun mun sylistä ja hymyilee aurinkoisesti mut nähdessään, se rakkauden määrä on niin valtava. Yhtäkkiä sydän tekee miten sydän haluaa, rakkaus on hyökyaalto, nyt se vyöryy rantaan, eipä sitä oikeen paremmin voi kuvailla. Se rakkaus pyyhkii yli valtoimenaan ja vie mennessään, eikä sille voi mitään. En tiedä mitään, en mitään parempaa kuin rakkaus omaan lapseen. Tekisin epäröimättä mitä vaan hänen puolestaan, eikä mulla oo elämässäni enää mitään suurempaa tarkoitusta kuin se että mun lapsi voisi aina hyvin ja olisi onnellinen. Se on niin pelottavaa ja ahdistavaa, ettei se asia oo aina mun käsissä.
Äitiys on ollut rankempaa, väsyttävämpää ja yllättävämpää kuin mikään muu mun elämässäni mutta se on myös niin paljon parempaa. Mä olen niin syvästi kiitollinen ja siunattu siitä, että saan vihdoin olla äiti. Niin täydellisen pienen pojan äiti. En vieläkään voi kunnolla käsittää että tuo pieni mies tekeytyi mun sisällä ja on puolet minua.
Ihmissuhteille tää vuosi on ollut rankka. Ystävät on etääntyneet, olen ollut yksinäinen. Tukiverkon suppeus ja joidenkin läheisten käytös on surettanut. Parisuhde on ollut kovilla, se on iso muutos kun tiiviiseen kaksikkoon lisätään alkuun hyvinkin vaativa kolmas pyörä. Mutta se mikä ei tapa, se vahvistaa, tämä pätee myös meidän parisuhteeseen. Oon ollut järjettömän onnekas siinä, millaisen isän mun lapseni on saanut. Pyyteetön, omistautuva, herkkä, kaikkensa antava.
Tää on ollut aika uskomaton vuosi, kaikessa kasvattavuudessaan niin upea. Uuteen vuoteen en oo varmasti koskaan lähtenyt näin kovasti tulevaa odottaen. Mitä kaikkea mun lapseni oppii ja millainen hänestä kasvaa, millainen minusta ja meistä kasvaa hänen rinnallaan.
Mä kirjoitin tän tekstin todella avoimesti, suurten tunteiden alla. Tämä vuosi on ollut monella tapaa rankempi kuin mikään ikinä, mut mä en ole koskaan ollut näin syvästi kiitollinen ja onnellinen.
torstai 30. marraskuuta 2017
Päivärytmi
Huhhuh, huomenna pikkujätkä jo puoli vuotta! On kyllä hujahtanut nää kuukaudet ihan hullun nopeaan..
Meidän jätkä on siitä helppo tapaus, että alkoi jo alle 2kk ikäisenä omaksua ilta- ja aamurytmejä. Hän on 2,5 kk ikäisestä mennyt illalla nukkumaan noin kello 19.30-20, ja herännyt aamulla 6.30-7. Päivien rytmi meillä alkoi vakiintua vasta pojan ollessa noin 4kk. Tähän vaikutti sekin, että mulle selkiintyi itselle se, millainen päivärytmi meille olisi toimiva. Mua itseäni helpottaa tosi paljon, että meillä on toistuvat rutiinit ja se helpottaa kyllä myös aika montaa asiaa vauvan kanssa.
Seuraavassa meidän tyypillinen arkipäivä:
Herätys noin 7.15. Poitsu heräsi pitkään noin 6.30-7 välisenä aikana, kellojen siirto pisti meidän aamut ihan hölmöksi vähäksi aikaa ja nyt onkin pari viikkoa nukuttu yli seitsemään. Se tosi hyvä, koska poika on selkeästi kärttyisempi herätessään kuuden jälkeen kuin tuntia myöhemmin.
Herätyksen jälkeen sylitellään hetki, vaihdetaan vaippa ja vaatteet ja siirrytään keittiöön missä poitsu saa touhuta viltin päällä kun teen meille molemmille aamupalaa. Noin kahdeksan aikaan aamupuuro ja maito pojalle, samalla syön itse aamupalan.
Me tehdään kävelylenkki joka aamu, näin on ollut jo yli kolme kuukautta. Poitsu vetää pienet tirsat siinä samassa ja oon pitänyt päivittäistä ulkoilua tosi tärkeänä, myös itselleni. Kävellään yleensä noin 45 minsaa. Koira on mukana ja nauttii myös tästä kovasti. :) Kävelylle lähdetään siinä 8.30-9.
Kävelyn jälkeen leikitään ja touhutaan. Yleensä teen samassa jotain kotihommia ja poika touhuilee vieressä. Sitten leikitään yhdessä, lauletaan ja luetaan, ja jäbä on saanu katsoa vähän aikaa piirrettyä kun laitan hänelle ruuan valmiiksi. Syö tässä kohtaa lounaaksi lihasosetta, ja maitoa. Lounas syödään noin kello 11.
Siitä sitten vaipanvaihtoon ja päikkäreille. Jäbä nukahtaa yleensä noin 11.30 ja nukkuu 2,5-3h. Näitä päikkäreitä on tosiaan nukuttu nyt kaksi kuukautta ja on ollut kaikinpuolin mahtava juttu. Jätkä on pirteempi ja äiti jaksaa paremmin kun saan vähän aikaa huilia rauhassa. Hän herää yleensä maidolle 1,5 h unien jälkeen ja nukkuu sitten vielä noin tunnin.
Iltapäivällä yleensä ulkoillaan, nyt on ollu niin huonot kelit ettei oo hirveesti tullut lähdettyä. Tiistaisin käydään muskarissa kolmen aikaan. Jos käydään kylässä niin yleensä tähän aikaan, samoin jos kauppareissu tarvitaan niin iltapäivällä käydään. Hedelmäsosetta poitsu saa heräämisen jälkeen ja riippuen vähän heräämisajasta noin puoli viisi vihannessosetta. Viimeisin jää joskus pois jos unet venyy.
Isi kotiutuu puoli viiden aikaan ja ilta kuluukin iskän kanssa leikkiessä ja hassutellessa. Iltapuuron aika on kello 19, josta kylpyyn noin 19.30. Nää iltarutiinit on meille tosi tärkeät vaikka onkin tietty vähän muokkautunut pojan kasvaessa. Ennen sai pesun jälkeen iltamaidon tai vellin sylissä, nykyään toivotetaan sylissä hyvät yöt ja poitsu pääsee unikaverin kanssa touhuamaan unilaulun ja sadun ajaksi sänkyyn. Sitten käännytään masulleen, vielä hyvät yöt, valo pois, mobilesta kehtolaulu päälle ja yleensä semmonen 10-15 minsaa menee että on unessa.
Poitsu on ollut läpi elämänsä kova heräilemään öisin. Iltapuuron aloituksen jälkeen mentiin jo kahdella herätyksellä, mutta viime viikolla alkoi jonkinlainen hulinakausi, ehkä hampaiden tekeminen myös, niin on ollut levottomia öitä. Uudet taidot tulee myös uniin, joskus herää huutamaan vain kun herää kääntyneenä niin ettei pääse itse takaisin. Yöt on meillä kuitenkin muuten rauhallisia, herättyään rauhoittuu nopeasti takaisin nukkumaan.
Mä oon melkoinen päivärytminatsi. Me ei liikuta poitsun pitkien päikkäreiden aikaan mihinkään ja iltarutiineista pidetään tarkkaan kiinni. Meillä on herkkä ja temperamenttinen poika, ja kaikinpuolin helpompaa on kun on tarkat rytmit ja rutiinit. Tämähän toki sitten helpottaa kun hän on isompi.
Me käydään tosiaan tiistaisin muskarissa ja sunnuntaisin vauvauinnissa. Oon miettinyt jos ensi vuodelle katsois jonkun liikunnallisen harrastuksen, niin tulis nähtyä vähän muita ihmisiä. Me ollaan paljon kotosalla rauhassa, mutta poitsulle tekee hyvää välillä nähdä muita ihmisiä. Meillä kun ei juuri oo mun kavereita kylässä näkynyt.
Tarviipa palata tähän merkintään vaikka vuoden päästä ja kattoo millaiset rytmit sitten on ja mitä kaikkea touhutaan. :)
Huomenna tulee tosiaan 6kk täyteen ja onhan sitä aika vaikea uskoa! Poitsu osaa tällä hetkellä:
*kääntyä vatsalleen ja selälleen. Ei oo juuri viime aikoina viitsinyt tätä paljon tehdä, paitsi sängyssä.
*tarttua makuulta varpaisiin ja tää onkin ihan lempparijuttu. Varpaisiin tartutaan myös syödessä, kylvyssä ja sylissä istuessa.
*tarttua leluihin ja heiluttaa niitä vimmatusti.
*nauraa ääneen vähän kaikelle useita kertoja päivässä. Parasta on iskän parta, äitin tukka ja kaikenlaiset hassut sanaleikit, sekä korkeat äänet, ja massun ja jalkojen kutittelu. Peilikuva ja peilin koputtelu sormella naurattaa kovasti.
*nostaa alakropan ylös varpaiden varaan ja rintakehää ylös lattiasta käsillä.
*istua jämäkästi tuettuna ja välillä hetkittäin sylissä ilman tukea niin että työntää käsillä itseään pystyyn. Sohvalla istuu tukea vastaan hienosti, mutta jos lähtee kaatumaan sivulle niin ei kyllä ota vastaan :D
*päristää huulilla niin että räkä lentää
*jokeltaa muutamaa eri äännettä
*taittaa jalkoja vatsallaan makuulla koukkuun
Vielä ei liikuta mihinkään eikä oikeen näytä et lähiaikoina oltais menossakaan. Sängyssä kyllä möyrii minkä kerkeää. Kai lattialla sitten vaan on muuta tekemistä. :)
Huomenna neuvolassa selviää 6kk mitat, kuukausi sitten pituutta oli jo 69,5cm ja painoa vähän reilu 8kg. Pitkä jätkä on, selkeesti meihin tullut.
Meidän jätkä on siitä helppo tapaus, että alkoi jo alle 2kk ikäisenä omaksua ilta- ja aamurytmejä. Hän on 2,5 kk ikäisestä mennyt illalla nukkumaan noin kello 19.30-20, ja herännyt aamulla 6.30-7. Päivien rytmi meillä alkoi vakiintua vasta pojan ollessa noin 4kk. Tähän vaikutti sekin, että mulle selkiintyi itselle se, millainen päivärytmi meille olisi toimiva. Mua itseäni helpottaa tosi paljon, että meillä on toistuvat rutiinit ja se helpottaa kyllä myös aika montaa asiaa vauvan kanssa.
Seuraavassa meidän tyypillinen arkipäivä:
Herätys noin 7.15. Poitsu heräsi pitkään noin 6.30-7 välisenä aikana, kellojen siirto pisti meidän aamut ihan hölmöksi vähäksi aikaa ja nyt onkin pari viikkoa nukuttu yli seitsemään. Se tosi hyvä, koska poika on selkeästi kärttyisempi herätessään kuuden jälkeen kuin tuntia myöhemmin.
Herätyksen jälkeen sylitellään hetki, vaihdetaan vaippa ja vaatteet ja siirrytään keittiöön missä poitsu saa touhuta viltin päällä kun teen meille molemmille aamupalaa. Noin kahdeksan aikaan aamupuuro ja maito pojalle, samalla syön itse aamupalan.
Me tehdään kävelylenkki joka aamu, näin on ollut jo yli kolme kuukautta. Poitsu vetää pienet tirsat siinä samassa ja oon pitänyt päivittäistä ulkoilua tosi tärkeänä, myös itselleni. Kävellään yleensä noin 45 minsaa. Koira on mukana ja nauttii myös tästä kovasti. :) Kävelylle lähdetään siinä 8.30-9.
Kävelyn jälkeen leikitään ja touhutaan. Yleensä teen samassa jotain kotihommia ja poika touhuilee vieressä. Sitten leikitään yhdessä, lauletaan ja luetaan, ja jäbä on saanu katsoa vähän aikaa piirrettyä kun laitan hänelle ruuan valmiiksi. Syö tässä kohtaa lounaaksi lihasosetta, ja maitoa. Lounas syödään noin kello 11.
Siitä sitten vaipanvaihtoon ja päikkäreille. Jäbä nukahtaa yleensä noin 11.30 ja nukkuu 2,5-3h. Näitä päikkäreitä on tosiaan nukuttu nyt kaksi kuukautta ja on ollut kaikinpuolin mahtava juttu. Jätkä on pirteempi ja äiti jaksaa paremmin kun saan vähän aikaa huilia rauhassa. Hän herää yleensä maidolle 1,5 h unien jälkeen ja nukkuu sitten vielä noin tunnin.
Iltapäivällä yleensä ulkoillaan, nyt on ollu niin huonot kelit ettei oo hirveesti tullut lähdettyä. Tiistaisin käydään muskarissa kolmen aikaan. Jos käydään kylässä niin yleensä tähän aikaan, samoin jos kauppareissu tarvitaan niin iltapäivällä käydään. Hedelmäsosetta poitsu saa heräämisen jälkeen ja riippuen vähän heräämisajasta noin puoli viisi vihannessosetta. Viimeisin jää joskus pois jos unet venyy.
Isi kotiutuu puoli viiden aikaan ja ilta kuluukin iskän kanssa leikkiessä ja hassutellessa. Iltapuuron aika on kello 19, josta kylpyyn noin 19.30. Nää iltarutiinit on meille tosi tärkeät vaikka onkin tietty vähän muokkautunut pojan kasvaessa. Ennen sai pesun jälkeen iltamaidon tai vellin sylissä, nykyään toivotetaan sylissä hyvät yöt ja poitsu pääsee unikaverin kanssa touhuamaan unilaulun ja sadun ajaksi sänkyyn. Sitten käännytään masulleen, vielä hyvät yöt, valo pois, mobilesta kehtolaulu päälle ja yleensä semmonen 10-15 minsaa menee että on unessa.
Poitsu on ollut läpi elämänsä kova heräilemään öisin. Iltapuuron aloituksen jälkeen mentiin jo kahdella herätyksellä, mutta viime viikolla alkoi jonkinlainen hulinakausi, ehkä hampaiden tekeminen myös, niin on ollut levottomia öitä. Uudet taidot tulee myös uniin, joskus herää huutamaan vain kun herää kääntyneenä niin ettei pääse itse takaisin. Yöt on meillä kuitenkin muuten rauhallisia, herättyään rauhoittuu nopeasti takaisin nukkumaan.
Mä oon melkoinen päivärytminatsi. Me ei liikuta poitsun pitkien päikkäreiden aikaan mihinkään ja iltarutiineista pidetään tarkkaan kiinni. Meillä on herkkä ja temperamenttinen poika, ja kaikinpuolin helpompaa on kun on tarkat rytmit ja rutiinit. Tämähän toki sitten helpottaa kun hän on isompi.
Me käydään tosiaan tiistaisin muskarissa ja sunnuntaisin vauvauinnissa. Oon miettinyt jos ensi vuodelle katsois jonkun liikunnallisen harrastuksen, niin tulis nähtyä vähän muita ihmisiä. Me ollaan paljon kotosalla rauhassa, mutta poitsulle tekee hyvää välillä nähdä muita ihmisiä. Meillä kun ei juuri oo mun kavereita kylässä näkynyt.
Tarviipa palata tähän merkintään vaikka vuoden päästä ja kattoo millaiset rytmit sitten on ja mitä kaikkea touhutaan. :)
Huomenna tulee tosiaan 6kk täyteen ja onhan sitä aika vaikea uskoa! Poitsu osaa tällä hetkellä:
*kääntyä vatsalleen ja selälleen. Ei oo juuri viime aikoina viitsinyt tätä paljon tehdä, paitsi sängyssä.
*tarttua makuulta varpaisiin ja tää onkin ihan lempparijuttu. Varpaisiin tartutaan myös syödessä, kylvyssä ja sylissä istuessa.
*tarttua leluihin ja heiluttaa niitä vimmatusti.
*nauraa ääneen vähän kaikelle useita kertoja päivässä. Parasta on iskän parta, äitin tukka ja kaikenlaiset hassut sanaleikit, sekä korkeat äänet, ja massun ja jalkojen kutittelu. Peilikuva ja peilin koputtelu sormella naurattaa kovasti.
*nostaa alakropan ylös varpaiden varaan ja rintakehää ylös lattiasta käsillä.
*istua jämäkästi tuettuna ja välillä hetkittäin sylissä ilman tukea niin että työntää käsillä itseään pystyyn. Sohvalla istuu tukea vastaan hienosti, mutta jos lähtee kaatumaan sivulle niin ei kyllä ota vastaan :D
*päristää huulilla niin että räkä lentää
*jokeltaa muutamaa eri äännettä
*taittaa jalkoja vatsallaan makuulla koukkuun
Vielä ei liikuta mihinkään eikä oikeen näytä et lähiaikoina oltais menossakaan. Sängyssä kyllä möyrii minkä kerkeää. Kai lattialla sitten vaan on muuta tekemistä. :)
Huomenna neuvolassa selviää 6kk mitat, kuukausi sitten pituutta oli jo 69,5cm ja painoa vähän reilu 8kg. Pitkä jätkä on, selkeesti meihin tullut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)